Antimainonnan uusi polvi

T:Teksti:

”Se nyt vaan on tyhmää ostaa liikaa”, julistaa teksti tutun näköisessä julisteessa.
    Toinen kuva ilmoittaa, että joka päivä Afrikassa juodaan 70 miljoonaa Sola Lola -tuotetta. ”No water allways Sola Lola.”
    Kolmannessa meikattu lapsi mainostaa SURREAL-kosmetiikkaa, joka tekee ihmisestä yhä nuoremman.
    Parikymmentä osallistujaa lähetti yhteensä 32 antimainosta Voima-lehden ja Älä osta mitään -päivän verkoston vastamainoskilpailuun. Sen järjestäjät halusivat elvyttää Suomen vastamainoskulttuuria ja houkutella etenkin nuoria mukaan.
    ”Kun olen käynyt puhumassa yläasteilla, olen huomannut, että vastamainokset kolahtavat nuoriin hyvin. Aikuiset eivät välttämättä edes tajua vastamainosten kuvakieltä, mutta nuoret osaavat lukea sitä”, sanoo Luonto-Liiton tiedottaja Laura Manninen.

Yllättäen valtaosa kilpailuun osallistuneista oli yli parikymppisiä, ja siksi kilpailutyöt jaettiin nuorten ja aikuisten sarjoihin.
    Osallistujina oli myös mainonnan ammattilaisia, kuten Soopa-pankin HitsinPitkääasuntolainaa mainostaneet Turo Drakvik, Viljami Kukkonen ja Sami Kelahaara. Heille kilpailu oli tilaisuus revitellä, ei niinkään kritisoida Bob Helsingin tekemää Sammon mainontaa.
    Drakvik sanoo, että on paha viisastella mainonnasta, kun tekee sitä itsekin.
    ”Mainonta on yleensä hirveän rajoittunutta. Brändillä on tietty luonne, ja kaikki haluavat yhdistää brändiinsä vain miellyttäviä asioita. Useimmat suunnittelijat olisivat valmiita tekemään rajumpia mainoksia kuin mitä julkiseen näkökenttään piirtyy.”
    Kansalaisjärjestöille ammattilaisetkin pääsevät Drakvikin mukaan silloin tällöin tekemään hiukan tavallista mielenkiintoisempaa mainontaa.
    Tosin mainonta voi olla liiankin räväkkää. Kun Naisasialiitto Unioni teki marraskuun alussa ihmiskaupan vastaisen ulkomainoskampanjan, mainosyhtiö JCDecaux piti osaa mainoksista liian rankkoina, eikä suostunut laittamaan niitä esille.

Elina Venesmäki
Kuvat 1. Turo Drakvik, Viljami Kukkonen ja Sami Kelahaara 2. Tatu Etholén 3. Faris Alsuhail 4. Reeta Salmi. Kilpailun tulokset julkistetaan Älä osta mitään -päivänä 25.11. www.luontoliitto.fi/vastamainos