Ylivoimaisen vastustajan edessä

T:Teksti:

Maanantaina 12. syyskuuta noin sata ydinvoiman vastustajaa matkaa pikkubusseissa Turusta kohti Olkiluotoa. Sinne on saapumassa kansanedustajia ja ulkomaalaisia toimittajia seuraamaan viidennen ydinvoimalan peruskiven muurausta. Ydinvoiman vastustajien tarkoituksena on tukkia voimalalle johtava tie.
    Reilusti ennen Eurajokea yhden pikkubussin perään ilmestyy tumma henkilöauto, joka seuraa bussia minne tahansa se kääntyykin. Rauman eteläpuolella siviilipoliisi pysäyttää bussin, kerää henkilöllisyystodistukset ja käy läpi matkatavarat. Lopuksi hän sanoo, että joukko tapaa hänet varmaan vielä samana päivänä. Pieni tumma auto jää seuraamaan.
    Matka jatkuu epätietoisuuden vallitessa. Autossa olijat ihmettelevät, mistä poliisi sai tietää suunnitelmasta, jonka piti olla salainen.
    ”Tuntuu kuin olisin mukana jossain seikkailupelissä, jossa liikutaan ympäriinsä, saadaan tehtäviä ja mikä tahansa yksityiskohta saattaa olla merkityksellinen tai merkityksetön. Ihan epätodellista”, sanoo autoa ajava Eekku Aromaa.

Aromaa lähti mielenosoitukseen, koska hän haluaa osoittaa, että suomalaiset eivät ole yksimielisiä ydinvoimasta. Hänen mukaansa ydinvoimateollisuus käyttää lobbauksessaan Suomea mallina uuden ydinvoiman rakentamisesta.
    Eikö taistelu uudesta ydinvoimalasta ole jo päättynyt? Aromaan mielestä vielä on aikaa vaikuttaa. Suomen esimerkki on kansainvälisesti tärkeä.
    ”Ydinvoimaan liittyy ajatus halvasta energiasta, jolla ilmastonmuutosongelma voidaan ratkaista. Haluaisin, ettei tämä malli leviäisi. Ydinvoima ei ole ratkaisu.”

Poliisi pysäyttää bussin vielä uudestaan lähellä voimalaa. Siellä täällä on pysäytettyinä muiden mielenosoittajien busseja. Voimalan lähelle pääseminen on mahdotonta, ja Aromaa kääntää auton päätielle kohti Olkiluotoa. Ohi kiitää pillit vinkuen mellakkapoliiseja. Olkiluodon tienhaara on täynnä poliisiautoja.
    ”Nyt jännittää, ehkä menemme huoltoasemalle tankkaamaan”, Aromaa sanoo.
    Miltei kaikki muut ovat päätyneet samaan. Aktivistit noukkivat autoista banderollit ja kokoavat poliisin osoittamaan paikkaan tavallisen mielenosoituksen.
    ”Nyt vituttaa”, Aromaa sanoo.
    Osa ihmisistä juoksee tielle makaamaan ja saa yhden Olkiluotoon matkalla olleen bussin kääntymään kiertotielle. Mielenosoitus jatkuu, mutta vain harva toimittaja osuu paikalle. Kutsuvieraat ovat varmasti jo kuuntelemassa eduskunnan puhemiehen Paavo Lipposen puhetta.
    Siinä hän sanoo oven olevan auki myös kuudennelle ydinvoimalalle.

Elina Venesmäki
kuva Henna Tahvanainen