Yliopistolta vähennetään 1 100 työntekijää

T:Teksti:


Valtioneuvosto suunnittelee lakkauttavansa Suomen korkeakouluista lähes 6 000 virkaa vuoteen 2011 mennessä. Laskennallisen arvion perusteella tämä tarkoittaisi, että Helsingin yliopistolta vähenisi 1 100 virkaa. Nykyisin yliopistossa on noin 7 500 työntekijää.
    Näin suuret leikkaukset kohdistuisivat Helsingin yliopiston suunnittelupäällikkö Jussi Karvisen mukaan väistämättä koko yliopistoon. Ensisijaisesti vähennykset koskisivat esimerkiksi kirjastojen asiakaspalvelussa työskenteleviä.
    Tulevaisuudessa on tarkoitus keskittää yliopiston taloushallintoa ja yhdistää pieniä laitoksia. Tämä mahdollistaisi hallintohenkilökunnan vähentämisen.
    ”Kirjastoissa lisäämme jatkossa sähköistä asiointia. Laadukas tutkimus ja opetus kuitenkin vaativat laadukkaita tukipalveluja, joten ei sielläkään ole varaa loputtomasti lakkauttaa virkoja”, Karvinen sanoo.

Valtiovarainministeriön vaatima toiminnan tehostaminen olisi suoraa jatkoa viime vuonna säädetylle opintoaikojen rajaukselle.
    Helsingin yliopiston rehtori Ilkka Niiniluoto kritisoi yliopiston avajaispuheessaan valtioneuvoston keinoja.
    ”Miten valtioneuvosto voi olettaa, että yliopistot voisivat saavuttaa entiset tulokset radikaalisti vähenevällä henkilöstöllä?”
    Niiniluodon mukaan yliopistojen tuottavuuden korottaminen ei ole yhteensopiva hallituksen tulevaisuuden tavoitteiden kanssa, mihin kuuluu yliopistojen nostaminen suomalaisen innovaatiotoiminnan ja talouden vetureiksi.
    ”Tuottavuushankkeen kirjaimellinen toteuttaminen merkitsisi yliopistoyhteisön kohtalokasta ylikuormittamista, yliopistojen kilpailukyvyn alasajoa ja yliopistojen toimintakyvyn lamauttamista”, Niiniluoto ennustaa.
    Samoilla linjoilla on Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Jaana Saarni.
    ”Yliopistosta on tullut hirviö. Tehdasyliopisto. Maisteriopisto. Koulutuksella ei ole enää itseisarvoa, vaan välinearvo eurooppalaisen talousalueen kilpailukykyisyyden parantamiseksi”, Saarni sanoi yliopiston avajaispuheessaan.

Esa Mäkinen, Ville Hietanen
kuva Reetta Korpela