Vaikutelmia: Ei armoa isolle paukulle

T:Teksti:


Kun maailman parhaaksi kutsuttu rockyhtye julkaisee kahdeksan vuoden tauon jälkeen uuden levyn, on sen oltava tapaus myös Suomessa. Niinpä The Rolling Stonesin A Bigger Bangia juhlistettiin televisiossa pyörivän mainoskampanjan lisäksi myös ennakkokuuntelutilaisuudella ravintola Loosessa.
    Uuden levyn lisäksi paikalla oli myös antelias tarjoilu ruokaa ja juomaa sekä promoläpysköitä, jotka kertoivat heti missä mennään. Levyn avaava Rough Justice oli esitteen mukaan suunnattu Yhdysvaltojen rock-formaattiradiolle, kun taas kansainvälisesti julkaistiin hitaampi Streets of Love.
    Maailman suurin rockyhtye tekee siis nykyään kohderyhmämusiikkia.
    Tarkka kohdistaminen saattaa kuitenkin olla eduksi, sillä levyn single nousi meilläkin kärkikymppiin. Hyvä saavutus, etenkin kun edes kahden tunnin tilaisuudessa nautitut neljä tuoppia eivät saaneet levyä kuulostamaan kummoiselta.

Viikkoa myöhemmin, A Bigger Bangin varsinaisena julkaisupäivänä, Kari Peitsamo julkaisi 47:nnen levynsä No Mercyn Tampereella hieman pienemmissä puitteissa.
    Peitsamo oli kutsunut verkkosivuillaan faneja iltakahdeksaksi paikallisen Anttilan levyosastolle, jossa hän jakoi nimikirjoituksia sekä levyn nimeä kantavia hihamerkkejä, jotka tosin loppuivat kesken (Peitsamo lupasi laittaa lopuille merkit postissa).
    Paikalle saapui parikymmentä Peitsamon musiikin ystävää, jotka edustivat vähintään kahta eri sukupolvea. Hämmentyneelle henkilökunnalle ei luonnollisesti oltu kerrottu mitään.
    Kättelyn, kuvien ottamisen ja nimmarien jaon jälkeen tilaisuus jatkui omakustanteisilla oluilla läheisen kuppilan terassilla. Sitten maestro toivotti hyvät jatkot ja lähti puuhaamaan uusia promokuvia.
    Kaikkiaan tilaisuus oli karu, hieman sisäänpäin lämpeävä, hupaisan hullu ja äärimmäisen sympaattinen. Ei huono tapa lanseerata levy, josta käyttäisin samoja attribuutteja.

Nyt sekä Stonesin että Karin uutukaiset komistavat levyhyllyäni. Jos pitää sanoa, kumpi niistä on vieraillut useammin soittimessani, täytyy myöntää ettei Kari anna armoa.

Juha Merimaa

The Rolling Stones: A Bigger Bang. Emi. Levy on kopiosuojattu. Kari Peitsamo: No Mercy. Megamania.