HYY myi matkatoimiston 11 miljoonalla

T:Teksti:

Ylioppilaskunta myy vähitellen Kilroy Travels -matkatoimistoaan. Kesäkuussa HYY myi noin 11 miljoonalla Kilroyn tytäryhtiön MyPlanetin. Myyntisummasta 3,4 miljoonaa euroa palautetaan ylioppilaskunnalle. Lisätuloutuksesta päätetään keväällä, mutta todennäköisesti Suomeen tulee vielä noin kaksi miljoonaa euroa. Loput menevät muille omistajille tai jäävät Kilroyhin.
    Kilroyn hallituksen puheenjohtaja, kauppaneuvos Tapio Kiiskinen on tyytyväinen myyntiin. Tähän mennessä ylioppilaskunta on sijoittanut Kilroy Travelsiin 4 miljoonaa euroa. Ennen MyPlanetin myyntiä yhtiö on tuottanut ylioppilaskunnalle 15 miljoonaa.
    Lähivuosina ylioppilaskunnan tavoitteena on myydä koko Kilroy.
    ”Pitkäjänteisen sijoittajan periaate on, että myydään silloin kun on oikea aika. Ylioppilaskunnalla ei ole pakkoa myydä, mutta uskoisin että se tapahtuu lähivuosina”, Kiiskinen sanoo.

Kilroyn ja sen tytäryhtiöiden myymistä on suunniteltu jo muutaman vuoden ajan.
    Löysällä rahalla on taipumusta herättää intohimoja opiskelijapolitiikassa. Tuottojen käyttöön on kuitenkin jo varauduttu. Ylioppilaskunnan edustajisto teki etukäteen vuonna 2003 päätöksen, jonka mukaan mahdolliset myyntivoitot sijoitetaan osakkeisiin tai rahastoihin.
    Lisäksi edustajisto päätti, että sijoituskohteiden pitää olla eettisiä. Toisin sanoen ylioppilaskunta ei sijoita esimerkiksi pornoon, aseisiin, uhkapeleihin tai tupakkaan.
    ”Sijoitustoiminnan pitää olla pitkäjänteistä, säätiönomaista, tuottavaa ja vastuullista”, sanoo ylioppilaskunnan talousjohtaja Linnea Meder.
    Käytännön sijoittamisen hoitavat ulkopuoliset varainhoitajat HYY-yhtymän johdon valvonnassa. Lisäksi HYY-yhtymän hallitus on perustanut sijoitustoimikunnan avustamaan johtoa sijoituspäätösten tekemisessä. Sijoitustoimikunta on koottu asiantuntijoista, ja opiskelijoita toimikunnassa edustaa HYY-yhtymän hallituksen puheenjohtaja.
    HYY-yhtymän hallitus päättää sijoitustoiminnan toimintatavoista ylioppilaskunnan edustajiston määräämissä puitteissa.

Ylioppilaslehti tiedusteli kaikilta edustajistoryhmiltä, ovatko ne edelleen sijoittamisen kannalla, kun rahat ovat käsissä.
    Kaikki ryhmät totesivat, että MyPlanetin rahoja ei pidä käyttää suoraan päivittäisen toiminnan rahoittamiseen. Selkeä enemmistö ryhmistä haluaa edelleen aloittaa sijoittamisen.
    Muista poiketen Sitoutumaton Vasemmisto haluaisi, että sijoittamisen lisäksi rahoja käytettäisiin kolmannen ylioppilastalon, eli Leppätalon, rakentamiseen. Akateeminen sosialistiseura puolestaan haluaisi, että rahat sijoitettaisiin monipuolisesti osakkeita lyhytaikaisempiin sijoituksiin ja käytettäisiin Leppätalon rakentamiseen.

Esa Mäkinen

Kilroy Travels, HYY-yhtymä ja Ylioppilaslehti ovat Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan omistamia yrityksiä.