Ylioppilaskunnalta 10 000 euroa tsunamin uhreille

T:Teksti:

Aasian maanjäristys ja sitä seuranneen hyökyaallon aiheuttama katastrofi sai myös Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan auttamaan luonnonmullistuksen uhreja. Pian tapahtuman jälkeen ylioppilaskunta julkaisi osanottonsa onnettomuuden uhreille ja heidän omaisilleen. Ylioppilaskunta lahjoitti myös 10 000 euroa Suomen Punaiselle ristille omistamansa HYY-yhtymän kautta.
    Ylioppilaskunta on myös valmistautunut neuvomaan kriisiapua tarvitsevia. Tällä hetkellä henkistä tukea saa ainakin YHTS: ltä ja Nyytiltä.
    Myös muuta toimintaa on suunnitteilla. Ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Jaana Saarni kertoo, että Unicafe-ravintoloihin on kaavailtu Aasia-ateriaa. Yksittäisinä päivinä tarjoiltavan kalliimman aterian avulla tuettaisiin hätäapua ja jälleenrakennusta. Olennaista Saarnin mukaan on se, että annettava apu on pitkäaikaista.
    ”Tärkeää olisi, että tämä asia saataisiin pidettyä pitkään ihmisten mielissä. Monilla alkaa olla turtumista aiheeseen, kun kaikki uutiset ovat sitä täynnä”, Saarni sanoo.

Esa Mäkinen