Arkkitehdin unelmaihminen

T:Teksti:

Mies katselee kädet puvuntaskuissa näyteikkunaa, jossa on esillä design-käsilaukkuja. Mannekiinin näköisen naisen piikkikorkokengät heijastuvat hohtavan valkoisista lattialaatoista. Clueless-elokuvan pimuja muistuttava minihameeseen ja saappaisiin pukeutunut nainen kantaa molemmissa käsissään ostoskasseja. Ei mitään Alepan muovipusseja vaan sellaisia hienoista liikkeistä saatavia kasseja, joissa on kangasnarut.
    Tällaiselta tulee näyttämään Kampin uudessa ostoskeskuksessa. Ainakin rakennuksesta tehtyjen havainnekuvien perusteella.
    Kamppi on viime vuosina muuttunut linja-autoasemasta valtavaksi montuksi ja pikkuhiljaa montusta valtavaksi ostoskeskukseksi, jonka yhteyteen kohoaa myös muutama toimisto- ja asuintalo. Uusi aikakausi Kampissa alkaa vuonna 2006, kun ostoskeskus avaa ovensa.
    Havainnekuvien perusteella uusi Kamppi ei vaikuta tuulipukukansan kokoontumispaikalta. Niiden ihmiset ovat kuin suoraan Voguen sivuilta. Miehet ovat sonnustautuneet joko pukuihin tai hillittyihin vapaa-ajan asuihin. Ostoskeskuksessa on ilmeisesti myös hyvin kirkas valaistus, koska moni pitää aurinkolaseja sisätiloissa. Kaljamahoja, liian lyhyitä farkunlahkeita, niittitakkeja tai muslimihuntuja kuvissa ei näy.


Kampin ostoskeskuksen havainnekuvissa on vain hienoja ihmisiä, koska valmiissa kuvapankeissa ei juuri ole vammaisia tai köyhiä ihmisiä.

Onko Kampin keskus kielletty köyhiltä tai nuhjuisilta asiakkailta?
    Kampin keskuksen tiedotuspäällikön Maija Saastamoisen mukaan havainnekuvista ei pidä lukea sellaista viestiä.
    ”Näiden havainnekuvien ihmiset ovat kuvapankeista ostettuja kuvia, jotka on valittu kustannussyistä. Niillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, minkälaisia ihmisiä Kamppiin toivotaan”, Saastamoinen kertoo.
    Havainnekuvat ovat arkkitehtitoimistojen käsialaa, ja niiden tarkoituksena on auttaa lupakäsittelyissä sekä tilojen suunnittelussa ja markkinoinnissa.
    ”Kuvia hankittaessa ei ole kiinnitetty huomiota ihmisten ruumiinrakenteeseen eikä pukeutumiseen. Eikä Kampista haluta hoikkien, muodikkaitten ja varakkaitten ihmisten paikkaa. Kamppi on suunniteltu kaikille kaupunkilaisille, myös tuulipukukansa on tärkeää”, Saastamoinen vakuuttaa.

Malin Grahn