Lazslo Kovacs: Totuus Venäjästä

T:Teksti:

Mielipiteet suomalaisten mielipiteistä itänaapuria kohtaan vaihtelevat. Suomen Kuvalehden tutkimuksessa venäläisistä pidettiin huomattavasti enemmän kuin lokakuisessa kohugallupissa. Tilannetta on tulkittu mm. väittämällä, että suomalaiset eivät tuntisi Venäjää kovin hyvin. Oma kyselymme todistaa päinvastaista.

N, 35. Haastateltu suhtautui venäläisiin myönteisesti. Arvosti eritoten heidän maanläheisyyttään. Venäläiset heräävät joka puolella maata kello 5.30 keskusradion aamusoittoon ja ajavat aaseilla peltotöihin. Lisäsi vielä olevansa maalta itsekin, kaipaa toisinaan takaisin.

M, 42. Kertoi ostaneensa kauppahallista venäläisiä suolakurkkuja. Maistuivat vetisiltä. Ei ollut saanut purkista täyttä hintaa takaisin. Piti venäläisiä äärimmäisen epäluotettavina.

M, 19. Väitti kuulleensa sählyjengiläiseltään Carrolsin olevan venäjäksi ”Kapponk”. Oli silmin nähden huvittunut. Kysyi pääseekö hän nyt telkkariin.

N, 46. Suhde ilmeisen ambivalentti. Pitää venäläisistä romaaneista. Niissä lääkärit neuvovat potilaitaan muuttamaan eteläiseen ilmastoon ja nauttimaan runsaasti kivennäisvettä. Haastateltukin oli muuttanut Tammisaareen jossa rakastunut Mathiakseen. Mathias lähtenyt purjehtimaan eikä palannut. Nyt tämä Gotlannissa naimisissa ”ruotsalaisen vosun” kanssa. Tämä pitäköön hyvänään. Haastateltu haluaa Karjalaan takaisin.

N, 58. Kertoi venäläisten miesten alkavan itkeä aina humaltuessaan. Täsmensi tämän olevan sympaattista. Halusi antaa Venäjälle täydet 12 pistettä.

M, 79. Ei pidä Venäjästä, koska se on täynnä venäläisiä. Venäläisissä ärsytti eritoten heidän venäjäläisyytensä. Vielä tarkempaa analyysia kaivatessamme pälyili epäluuloisena ympärilleen ja kuiskasi, että kastuessaan venäläiset muuttuvat kookkaiksi gerbiileiksi.

N, 28. Suhtautui erittäin kielteisesti. Kertoi venäläisten suurinta herkkua olevan hyytelöity vauvanpakara. Mitä piti törkeänä. Vaati Venäjän erottamista Euroopan unionista.

M, 33. Tiesi kertoa, että venäläinen ajanlasku on eri kuin meillä: Venäjällä eletään vuotta 3915. Venäläisillä on jokaisella varastettu haitari. Jos jollain ei ole haitaria, hänet syötetään kyläjuhlissa ritualistisesti jääkarhuille. Huivimummot itkevät läpi tilaisuuden. Jos huiveista on pulaa, menevät kaikki mummot saman huivin alle. Ei tiennyt onko Venäjällä pappoja, mutta jos kyllä, epäili heidän jakavan oman huivinsa.
    Haastateltu lisäsi, ettei haluaisi arvostella heidän elämäntapaansa, vaikka oudolta se tuntuisi jos omalla kohdalla miettii.