Kervinen: Pikakelaus

T:Teksti:

William S. Burroughs: Hämy
Sammakko

kirja

Huumeita ja seksiä 1940- luvun Mexico Cityssä. Vuonna 1985 ilmestynyt romaani on yksi Burroughsin pääteoksista. Sen julkaisu lykkääntyi aikanaan liki 30 vuotta, sillä romaanin tapaa kuvailla seksuaalisia haluja pidettiin liian roisina. Enää homous ja päihteet eivät yllätä. Sisältö tuntuu siksi turhan köykäiseltä. Kirjailijassa on kuitenkin rutkasti sanailijaa, ja Elina Koskelinin käännös on raikas. Hämyyn kannattaakin tutustua juuri kielen vuoksi.
    Nautittavaksi savuisessa pihvibaarissa huonon dry martinin kera.

Niina Hakalahti: Hengenahdistusta
Tammi

kirja

Kun töistä tultua väsyttää, mutta Kauniit ja rohkeat tuntuu liian nololta. Hakalahden esikoisromaani kuvaa sitä, mitä viihderomaanin tuleekin: ahdistusta ja parisuhteita. Mausteiksi on lisätty pätkätöitä, opiskelupaineita ja lahkolaista hörhöilyä. Romaani on saippuakategoriassaan melko onnistunut. Kuutamolla-elokuvan kolmesti katsoneille.

Timo Mäkelä: Rooma
Arktinen Banaani

kirja

Jotkut ostavat viinipullon etiketin vuoksi. Rooman voi ostaa kannen vuoksi. Kirja on harkittu, hillitty ja tavattoman kaunis. Mäkelän novellisarjakuvat ovat täynnä pieniä inhimillisiä tarinoita ja elämänbluesia. Nimitarina on hellyttävä kuvaus isän ja tyttären matkasta uneliaaseen ikuiseen kaupunkiin. Istuttiin puistoissa ja piirrettiin. Mäkelä myötäilee onnistuneesti niin Franz Kafkan, Guy de Maupassantin kuin Juhani Ahonkin kirjoituksia.

Matthew Evangelista: Tshetshenian sodat
Like

kirja

Lue tämä kärsivällisyydellä ja loistat ajankohtaisissa terrorismiväittelyissä. Kirja on ensimmäinen suomeksi julkaistu Tshetshenian sotia laajasti kuvaava teos. Siksi sen toivoisi olevan selkeä kirja, josta oppii uutta ja joka auttaa ymmärtämään uutisten taustoja. Käännös on kuitenkin toimitettu harmittavan lepsusti, mikä tekee kirjasta sekavan.

Elina Kervinen