Haarakonttori: Koneet seis, hei!

T:Teksti:

Haarakonttoristi luki kirjan. Kirja oli Kjell Westön Lang.
    Jos joku on voinut olla huomaamatta, Lang on paitsi viime vuoden Finlandia-ehdokas, myös superlahjakkaan ja söpön Westön paras romaani, jonka ansiot ovat etenkin sen mediakriittisyydessä. Näitä määreitä (söpöä lukuun ottamatta) Haarakonttorissa ei suinkaan keksitty itse. Niillä media on hyväillyt Westön kirjaa ja pitänyt sen lämpimänä syksyn yli. Pinnallisen maailman rajua mediakritiikkiä, otsikoi eräskin suuri päivälehti.

Haarakonttoristi tietää, että mediakritiikki on kivaa ja hyödyllistä ja tosi cool. Sitä paitsi mediakritikointi on huomispäivän kolumnointia. Ei kukaan halua enää länkyttää omalla naamallaan (tai perseellään) joutavia lehdenkulmassa, jos voi sen sijaan arvostella mediaa. Ja kuka voisi olla parempi esikuva kuin älykäs, hienostunut, suomenruotsalainen kirjailija.

Mediakritiikkiä löytääkseen romaanissa täytyy tarpoa sivulle 148: Sillä nyt, uuden vuosituhannen vaihteessa, mediamaailman infantilisointi kiihtyi entisestään. Maassa toisensa jälkeen tuotiin markkinoille puheohjelmia, joissa juontajat jäljittelivät Jay Lenon pikkupoikamaista suorasukaisuutta. Kanava kanavan perään esitteli piilofasistisia survival-ohjelmia ja ahneutta myötäileviä tietovisailuja.
    Siis wau!
    Tarvittiin entistä puhtaampaa lapsellisuutta: vuorossa olivat Guinnessin ennätykset, Mahdoton Tehtävä, Jackass ja Far Out, ja jatkossa myös varhaisnuorten hengenköyhyyttä ruokkivat kokonaiset kanavat kuten MoonTV ja ATV. Tämän massiivisen kehityksen myötä tv-tähden ihanneikä putosi pian 21:een.
    Siis tupla-wau! Oikeasti! Koneet seis, hei. 2000-luvun televisio on paskaa! Tuplaan ja kuittiin ei ole paluuta! Mitä tapahtui Rintamäkeläisille?
    Eipähän sitä ihan joka tolvana tajuakaan, että Joonas Hytönen on kopio, ATV on (oli) nuorten nyrkkipaja, ja että munakkaan valmistaminen oksentamalla on ällöttävää. Televisio-ohjelma niinku muotona on häpäisty, jep jep.
    Ja eipä taida olla kuin 60 vuotta vanha keksintö sekään, että televisio on syvältä. Westö on pelästyneiden keski-ikäisten ääni, joka huutaa niiden puolesta: ”Paskaa!”, kun ne eivät uskalla huutaa ”En tajua, tipunko kelkasta!”

Mutta kas kummaa, Westön lapsellisten ohjelmien luetteloon ei mahdu yhtään suomenruotsalaista tv-ohjelmaa. Ei ruotsinserkkujen Expedition Robinsonia, joka kai on kaikkien survival-ohjelmien kantamamma. Ja mitä hyvää muka on Bumtsi Bumissa? Ai niin, suomenruotsalainen Marco ja ruotsalainen formaatti. Siis oliko niin, että vain suomalaisamerikkalainen tv-kulttuuri on tuutista?
    Jos jatkossa haluaa olla mediakriittinen wanna-be-älykkö, ei kai voi katsoa televisiosta kuin uutiset ilman että silmät vuotavat verta. Ja mitä sitten, kun Arvi jää kohta eläkkeelle? Sen tilalle palkataan joku MoonTV:n aiheuttamassa hengenköyhyydessä kasvanut infantiili 21-vuotias, joka ei edes erota Juha Siltalaaja Juha Siltastatoisistaan.

haarakonttori@jippii.fi