Mieltä mielenosoituksiin

T:Teksti:

Mielenosoitussesonki on parhaimmillaan: löytyy huippukokousta, sodanuhkaa, ihmisoikeuspäivää ja itsenäisyyspäivää. Keskustanuorten itsenäisyyspäivän myötämielenosoitus linnan juhlille keräsi äkkiseltään sympatiapisteet puolelleen – mitä ajassa elämistä!
    Keskustanuoret halusivat miekkarillaan tukea ”pitkäaikaista, suomalaisten rakastamaa linnan juhlien perinnettä”. Kyse oli vastamielenosoituksesta Kuokkavierasjuhlille. Kuokkavieraat taas juhlivat linnan edessä yhdessä kolmensadan mellakkapoliisin kanssa.

Sympatiapisteistään huolimatta Pro linnanjuhlat – mielenosoitus oli tarkemmin ajateltuna aika huono vitsi. Jos tarkoitus oli kritisoida, kritiikki oli osin lapsellista. ”Maailmassa on muun muassa yhä lisääntyvä vesipula. Aktivistit varmaankin ovat jo vähentäneet oluen kulutustaan, jotta vesi ei loppuisi kokonaan”, keskustanuorten tiedotussihteeri Petri P. Pentikäinen sanoi mielenosoitustiedotteessaan.
    Kuokkavieraiden tarkoituksena oli kaiketi protestoida sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta, vaikka heidänkin viestinsä jäi varsin ristiriitaiseksi.

Mielenosoitukset linnan edessä ja kansainvälisissä huippukokouksissa ovat siirtyneet uudelle, ei kovin terveelle tasolle. Kaikkien osapuolien pitäisi suhtautua mielenosoittamiseen edes jonkinlaisella kunnioituksella. Miekkareista on tullut parasta viihdettä – väkivaltaviihdettä.
    On perusuteliaisuutta tyydyttävää kauhistella poliisien ja mielenosoittajien aggressiivisuutta ja bongailla uutiskuvia: onko tuo tuolla poliisihevosen jaloissa kierivä se anarkisti-kansanedustajaehdokas ja retuutetaanko tuolla postimies Ravelaa?
    Mielenosoitukset saavat kyllä huomiota, mutta viesti tuskin menee perille. Se on harmi. Toivon hartaasti malttia kaikille esimerkiksi Kööpenhaminan EU-kokoukseen lähteville mielenosoittajille ja kansalaisten mielenosoitusoikeutta turvaaville poliiseille. Mielenosoituksissa on kyse vakavista asioista, eikä vähiten sananvapaudesta.

On tärkeää, että muidenkin kuin kulttuuriväen mielenosoitusoikeutta kunnioitetaan ja viestiä kuunnellaan. Vaadin oikeutta osoittaa mieltä turvallisesti.

Anna-Liina Kauhanen