Naapurintyttö

T:Teksti:

PIETARI. Meikit valuvat kauhun vääristämiltä kasvoilta. Rammstein pauhaa taustalla. Lilja juoksee pakoon elämäänsä. Lukas Moodyssonin elokuva Lilja 4-ever shokeeraa katsojan ensimmäisestä kohtauksesta lähtien.
Elokuvan tähti Oksana Akinshina, 16, istuu kahvilan nurkkapöydässä pietarilaisessa lähiössä. Hauras teinityttö katsoo kysyvästi silmiin; hän näyttää järkyttävän paljon Liljalta. Tytön kasvoille leviää kuitenkin hymy. Olemme sittenkin Oksanan maailmassa, emme Liljan.
Lilja elää masentavassa kerrostalokylässä. Oksana asuu Pietarin laitakaupungin niin sanotulla Moskovan alueella, jota hallitsevat jyhkeän stalinistiset kerrostalot.
Liljan äiti lähti Amerikkaan. Oksanan äiti, kaunis ja tyylikäs Katja, pyörähtää kahvilaan viiden minuutin kuluttua.
Liljan äiti jätti tyttärensä. Katja huolehtii tarkasti Oksanan asioista, myös julkisista esiintymisistä.
Liljan suuri rakkaus osoittautui petokseksi. Oksana on seurustellut itseään vanhemman designer-poikaystävänsä kanssa tiiviisti jo vuoden.
Monelta ovat kuitenkin menneet Oksanan ja Liljan asiat sekaisin – välillä myös näyttelijältä itseltään.
”Eläydyin Liljan tilanteeseen niin, että oli vaikea palata todellisuuteen ja tavalliseen elämään”, sanoo Oksana.
”Kuvauksissa aloin vihata näyttelijöitä, jotka raiskasivat Liljaa. Vihasin niin, etten edes puhunut heille.”

Lilja 4-ever ei ole jättänyt kylmäksi katsojia, eikä Oksana Akinshinan lähipiiriäkään. Vaikka Katja-äiti tiesi elokuvahankkeesta etukäteen kaiken, hänkin oli tolaltaan nähtyään lopputuloksen.
Poikaystävä oli shokissa viikon katsottuaan elokuvan, Akinshina kertoo. Ystävätär Julia itki koko elokuvan ajan.
”Mielestäni se on Oksanan paras roolityö”, Julia sanoo.
”Elokuva järkyttää, mutta niin sen pitääkin.”
Länsi-Euroopassa Akinshina on lainannut kasvonsa Liljalle, mutta Venäjällä hänet tunnistetaan Svetana. Sveta oli toinen päähenkilö Sergei Bodrovin viimevuotisessa esikoiselokuvassa Sjostry eli Siskot. Elokuva on ollut yksi Venäjän katsotuimpia.
Tänä vuonna Akinshina on nähty sivuosassa myös toisessa venäläisessä kassamagneetissa, Filip Jankovskin esikoiselokuvassa V Dvizhenii, suomeksi Liikkeessä.
Akinshina on näytellyt myös tv-sarjassa S Novym Godom – Hyvää uutta vuotta, ja hän osallistuu paraikaa Venäjän kakkoskanavalle tulevan rikossarjan Kamenskajan kuvauksiin.
Aika paljon töitä hiljattain 16 vuotta täyttäneelle näyttelijälle.
Toisin kuin luulisi, Akinshinan perheellä ei ole näyttelijätaustaa. Vanhemmat ovat liikealalla. Isällä on oma yritys, äiti työskentelee oman isänsä firmassa. Vanhemmat ovat eronneet.
”Kaikki alkoi ihan sattumalta”, Oksana kertoo.
12-vuotiaana hän kävi mallikoulua, ei tullakseen valokuvamalliksi, vaan vain harrastakseen jotain.
”Sitten äiti kuuli jostain, että Lenfilmin elokuvastudioilla pidetään jotain koekuvauksia.”
Oksana osallistui kuvauksiin. Ohjaaja Sergei Bodrov kiinnostui hennosta tytöstä heti ja hänet valittiin Siskot-elokuvan toiseksi päätähdeksi.
”Kuvauksissa olin aivan ymmälläni. En tajunnut, mitä tapahtuu. Tunnelma oli hyvin voimakas, satumainen.”
Siskot kertoo kahdesta tytöstä, joista tulee sisarpuolia vasten tahtoaan. Isäpuoli on bandiitti. Tytöt lähtevät kaksistaan pakosalle, kun miehen viholliset uhkaavat kaapata heidät. Jääräpäiset tytöt joutuvat lopulta tutustumaan toisiinsa, ja heistä tulee oikeasti sisarukset.
”Sveta on kova ja luja. Hänen sisäinen elämänsä on hänen oma asiansa. Hän ei näytä mitään ulospäin. Hän on hyvin aikuinen”, Oksana kuvailee roolihahmoaan.
Juuri nyt Siskot-elokuvaa katsotaan aivan uusin silmin. Bodrovin esikoisesta tulikin hänen viimeinen ohjaustyönsä, sillä ohjaaja ja koko 44 hengen filmiryhmä kuolivat jäävyöryssä Kaukasus-vuorilla syyskuussa.
Bodrovin kuolema aiheutti Venäjällä liki maansurun. Taidehistorian tohtori tunnettiin suosittujen Brat- eli Veli-elokuvien tähtenä ja nuorisoidolina.
Akinshinan mukaan Bodrov oli myös hyvä ohjaaja.
”Hän osasi esittää asiansa näyttelijälle keskustelemalla. Vaikka Serjozha teki esikoistaan, hän tiesi tarkasti, mitä halusi.”

Siskojen menestyksen jälkeen Oksana Akinshinalle alkoi sadella lisää työtar-jouksia. Filip Jankovskin esikoiseloku-vassa Liikkeessä hänellä oli sivurooli. Oksana esitti tyttöä, joka on alussa kuin näkymätön, mutta josta vähitellen tulee tärkeä päähenkilölle, hulttiotoimittajalle.
”Roolieni joukossa ei ole ollut iloisia ja villejä hahmoja. Itsekin ihmettelen, osaanko vain itkeä. Todellisuudessa olen iloinen ja villi”, Oksana nauraa.
Ruotsalaisohjaaja Lukas Moodysson löysi Oksanan sattumalta. Hän oli etsimässä näyttelijöitä elokuvaansa Moskovan elokuvastudioilla, ja Oksana sattui olemaan samaan aikaan paikalla.
”Siihen liittyi tavallinen hullunmylly. Sitten aloitettiin hirveällä kiireellä kuvaukset.”
Lilja 4-ever kuvattiin Viron Paldiskissa ja Ruotsissa. Liljan ystävää, pikkupoika Volodjaa näytellyt Artjom Bogutarsk on kotoisin Moskovasta, muut venäjänkieliset näyttelijät ovat Virosta.
Siskoihin ja Liikkeeseen verrattuna kuvausten luonne oli aivan erilainen jo siksi, että ohjaajalla ja pääosan esittäjällä ei ollut yhteistä kieltä; he kommunikoivat tulkin välityksellä.
Moodysson erosi Oksanan aiemmista ohjaajista myös ihmisenä.
”Hän on sulkeutunut. Hyvin harvoin hän näyttää sisimpiä tunteitaan ulospäin.”
Elokuvan tekemisen tapakin oli uudenlainen Oksanalle.
”Venäjällä elokuvantekoon asennoidutaan yksinkertaisemmin, eläväisemmin. Yksityiskohtia ei hiota välttämättä loppuun. Liljassa kaikki oli hyvin tarkkaa.”
Rooli oli nuorelle näyttelijälle rankka. ”Se vaati paljon vastuuta.”
Oksana Akinshina ei tunne ihmisiä, joille olisi käynyt niin kuin Liljalle, mutta elokuvan juoni on hänestä hyvin todenmukainen.
”Jos joku – tyttö tai poika – filmin nähtyään pystyy välttämään Liljan kohtalon, elokuva ei ole mennyt hukkaan”, hän arvioi.
Venäjällä Lilja 4-everiä ei nähdä valkokankaalla. Filmiyhtiö ei ole saanut sen levitykseen kannattavaa sopimusta. Videomarkkinoille se sen sijaan tulee.

Koko näyttelijänuransa ajan Oksana on jatkanut samassa koulussa, vaikka kuvaukset ovat häirinneet opiskelua pahasti. Elokuvat ovat vaikuttaneet myös ihmissuhteisiin.
”Siskot-elokuvan jälkeen ystävien suhtautuminen minuun muuttui. Menetin hyvin paljon. Kohtasin kateutta ja ymmärtämättömyyttä. Ystäväpiiri vaihtui täysin.”
Vapaa-aikanaan Oksana kertoo lepäävänsä. Hän käy mielellään bileissä ja kiertelee kaupoissa, ja hän rakastaa pikkuesineitä. Puolentoista vuoden kuluttua koulu on ohi. Isona Oksana haluaisi siksi, mitä jo on: näyttelijäksi. Ja nimenomaan elokuvanäyttelijäksi.
”Elokuvanteon rytmi on kiihkeä ja sekopäinen. Se sopii minulle.”
”En ole kuitenkaan varma, onnistunko”, hän sanoo vaatimattomasti.
”Jos tämä loppuu, se on ikävää, mutta minkäs teet.”
Oksana kertoo suhtautuneensa aina rauhallisesti näyttelijäntyöhön ja ympärillä pyöriviin kuuluisuuksiin. Kuvausten aikana hän ei ajattele muuta kuin työtä. Vanhemmat ovat kannustaneet tytärtään elokuvauralla, mutta eivät ole ajaneet siihen.
Marraskuussa Oksana on mukana Lilja 4-everin promootiossa elokuvajuhlilla Lontoossa. Tv-sarja Kamenskajan jälkeisistä töistä ei ole vielä tietoa.
Kuten asiaan kuitenkin kuuluu, Amerikasta on esitetty salaperäinen tarjous. Oksana on vasta saanut tiedon agentiltaan.
Tuli Akinshinasta jenkkitähti tai ei, povata voi, että hän pääsee pitkälle siinä, mihin ryhtyy.
Amerikkaan Oksana ei kuitenkaan haluaisi asumaan. Eikä muuten Ruotsiinkaan. Edes Moskova ei kiinnosta.
”Pietarissa on niin rauhallista.”

Jussi Konttinen