Nuoren laulajan mielenmaisema

T:Teksti:

Helsinkiläisen Killer-yhtyeen laulaja Siiri Nordin, 20, pukeutuu mustiin.

Mutsi pukeutuu vieläkin sateenkaaren väreihin.

Siiri opiskeli vuoden pop-jazz konservatoriossa, mutta ei käynyt tunneilla.

Opiskelin sitten itsekseni. Lintsasin koulusta ja soitin skittaa himassa.

Siiri on yöihminen, joka nukkuu sikeästi.

Joskus on aamulla käynyt niin, että kaveri on soittanut sekä ovikelloa että mun puhelimeen, koirat on haukkunut sisällä ja mulla on ollut stereoissa herätys päällä. Mutta mä olen vaan nukkunut.

Siirin lavastaja-äiti oli usein myöhään töissä, joten valvoessaan öitä Siiri huolehti pikkuveljestään ja paistoi lettuja.

Filmnet ja muut taivaskanavat pyöri telkkarissa. Sen ansiosta mä puhuin jo 12-vuotiaana sujuvaa englantia.

Aamu-unien lisäksi Siiri pitää siitä, että paikat ovat sopivasti rempallaan.

Puoli vuotta kestänyt työ mainostoimistossa avustajana oli kulttuurishokki. Ne ihmiset, miten ne pukeutui ja puhui, se kliinisyys ja ylihygieenisyys. Mun oli jopa vaikea hengittää niiden ilmastointilaitteiden takia.

Siiri ei vastusta mainontaa, mutta mainosihmisten rahanhimo ihmetytti häntä.

Sitä paitsi niillä työntekijöillä oli perverssi työmoraali. Ne teki kaiken aikaa liikaa duunia, päivästä toiseen breakdownin hilkulla.

Siiri ei ole vaihtoehtoihminen. Hän kyllä kompostoi, mutta eläinten oikeudet eivät häntä juuri liikuta.

Mun ruokavalio on aika vege, mutta mulle tulee silloin tällöin hirveä paahtopaistin himo. Kärsin helposti raudan puutteesta ja näen jopa unia paahtopaistista.

Oranssin klubi-illoissa Killer nousi samoille lauteille kuin The Rasmus ja Kwan. Silloin Siiri tajusi, mitä menestys on.

Mä en oo valtavan yllättynyt meidän läpimurrosta. Me kaikki ollaan kuitenkin soitettu jo pitkään. Musta meidän suosio on ihan oikeutettua.

Killerin esikoisalbumi Sickeningly Pretty And Unpleasantly Vain (Universal) julkaistiin lokakuun lopussa.

Jarmo Juhala
Kuva: Mika Ranta