Kattaus: Eurooppalaista maistuvaa

T:Teksti:

Nykyään jokin unioni kuulemma liittää Suomen Eurooppaan. Eurooppalaisuuteen kuuluu sivistyneisyys, joka ilmenee kahvilakulttuurissa ja sotimisessa. Mikään ei-eurooppalainen ei ole hyvä juttu, ellei sitä ole muokattu sopivaksi. Maanosamme kansoissa on eroja kuin viineissä, joita suomalaisetkin oppivat juomaan jo ensi viikolla. Opetteluhan alkoi jo keskiajalla. Seuraavaksi eurooppalaiset kokeilevat yhteistä rahaa, mikä sujunee mainiosti. Ehkä tuloksena on joukkoitsemurha, ja luonto kiittää.Otsikko:
      Espanjalainen munakas

Espanjalainen munakas on maistuva lounas. Tarvitset neljä munaa, paprikan, 4 rkl vettä, sipulia, perunaa, mustapippuria, valkosipulia, oliiviöljyä, tuoretta persiljaa ja suolaa. Paista silputtuja sipuleita ja perunaa öljyssä, kunnes ne ovat melkein kypsiä. Lisää paprikasuikaleet ja paista hetki. Vatkaa munat, vesi ja mausteet kevyesti ja kaada munakasseos pannulle. Sekoittele haarukalla seosta, jotta se kypsyisi tasaisesti. Kypsä munakas kumotaan lautaselle ja koristellaan persiljalla. Lisäksi hyvää leipää ja maunmukaista juomaa.

Juha-Heikki Tihinen