Kattaus: Jouluista asiaa

T:Teksti:

Jouluna on mukavaa. Äiti istuu joulupöydässä ja laulaa yksin porsaita äidin oomme kaikki. Muut seuraavat ahdistuksen ilmaisua vierestä. Jouluruuat alkavat maistua aivan samalta söi sitten lintua tai laatikkoa. Oleskelu perheen seurassa saa ihmisen huomaamaan, miksi hän viettää tai ei vietä aikaansa lähimpiensä parissa jatkuvasti. Televisiossa näytetään mainoksia ja uutisia tulee koko ajan. Koko ajan mielessä kaihertaa puuttuva joulumieli. Joulu kaiketi loppui Romanian vallankumoukseen. Vanhan diktaattorin ilme sinä hetkenä, kun hänelle ei enää aplodeerattu, herätti tunteita ja tuppasi heikentämään ruuansulattelua. Joulumieltä voi imitoida pysyttelemällä koko ajan oksennuksen partaalla. Pysyttelemällä hutikassa koko pyhien ajan saa myös kaikenlaisia tuntemuksia. Hyvää joulua!

Haudutettu punakaali

Punakaalia, omenaa, sipulia, voita, siirappia, etikkaa, neilikkaa. Sulata voi uuninkestävässä padassa. Kypsennä kaalia ja muita aineksia rauhallisesti. Seos ei saa ruskistua tai palaa. Puolen tunnin jälkeen voit nostaa padan liedeltä uuniin (n. 175 °C) tunniksi. Sekoita välillä. Maistuu lisäkkeenä, joka poistaa jouluruokien aiheuttamaa ähkyä.

Juha-Heikki Tihinen