Tohtori Joo Joo: Amerikka, mahdollisuuksien maa

T:Teksti:

Amerikassa kaikki on mahdollista. Mitäs sanotte tästä: Timo T.A. Mikkonen erehtyi! Tähtitoimittaja ehti julistaa suorassa radiolähetyksessään Washingtonista Bushin voittajaksi, vaikka ääntenlasku oli vielä kesken. Timo T.A., tämä ei varmasti toistu, eihän?
    Eikä Esko Ahokaan aivan turhaan vaihto-oppilaaksi lähtenyt. Amerikassa sentään kuka tahansa voi päästä presidentiksi.
     Siis aivan kuka tahansa. Aholla saattaa hyvinkin flaksi käydä seuraavissa jenkkivaaleissa, kun miettii, että parinkymmenen viime vuoden aikana Valkoisessa talossa on nähty paitsi Tähtien sotiin hurahtanut entinen b-leffatähti Reagan, myös päivälliskutsuilla toisten syliin puklaileva hävittäjä-ässä, ja nimihän oli George, sanokaa Yrjö vaan.
    Huhut kertovat Ronnien cameoroolista Jedin paluussa, mutta täyttä varmuutta ei ole, esittikö mies Yodaa vai Jabba the Huttia.
    Niin, ja sitten vielä tietenkin tämä pilipiipari, foniako se nyt soitteli vaiko fagottia. Siis kyllähän me nyt se täti Monica ymmärrettiin, mutta mitä ihmeen järkeä oli vetää mariakin poskeen?
     No joo, jotain muodollisia vaatimuksia nyt tietenkin jenkeilläkin on pressoilleen. Ehdokkaaksi pääsee, kunhan kannattaa verojen alentamista, puolustusbudjetin kasvattamista, kuolemantuomiota ja vapaata aseenkanto-oikeutta ja on rikas kuin juutalainen, kunhan ei ole juutalainen. Eikä musta, eikä herranjestas nainen.
    Ja hyvät hampaat pitää tietenkin olla. Ourait! Siitä se lähtee! Hymyä… enemmän hymyä… vielä vähän… ihan perkeleesti hymyä nyt! yeah!!
    Jotenkin kuvittelisi, että suomalaisella ehdokkaalla, joka ei tuntisi vaikkapa Ruotsin pääministeriä nimeltä, ei olisi kovinkaan suuria läpimenon mahdollisuuksia edes taloyhtiön huvitoimikunnan varapuheenjohtajan vaaleissa.
    Mutta Amerikassa kaikki on toisin. Ei se mitään, Ykä Tuplavee, jos nyt pääsi unohtumaan, kuka niitä kanukkeja kulloinkin kaitsee; kerrankos sitä, eihän niistä pirukaan ota selvää. Mutta jumalauta, harvoin näkee yhtä tyylipuhdasta ja hienoa kakaroiden lääppimistä! Hieno mies, hieno amerikkalainen, isänsä poika! Presidenttiainesta! Yeah!
    Kaiken muun hyvän ja kauniin päälle amerikkalaiset ovat niin uskomattoman loogista sakkia, että autokoulustakin vain lunttaamalla läpi päässyt typerä eurooppalainen putoaa kärryiltä armotta.
    Abortti on murha, mutta aseettoman teinin ampuminen puoliautomaattiaseella seulaksi ei ole – se on perustuslaillinen oikeus! Presidentiksi valitaan vähemmän ääniä saanut – se on demokratiaa!
     Ja joku vielä sanoo, että Venäjää on mahdoton ymmärtää.
    Objection! Onneksi jenkeillä on edes oikeuksia, joista ehkä merkittävin on oikeus nostaa oikeusjuttu, hyvänä kakkosena oikeus yhteen puhelinsoittoon. Kyllähän se nyt aina jonkun vika on, että me hävittiin vaalit; syytetään sitten vaikka valtiota ja vedotaan seksuaaliseen häirintään. Käyttäisivätkin joskus sitä oikeuttaan pysyä vaiti. Overruled.
    Miksikö sitten äänestäjät nostivat kanteita Floridassa? Kaiketi siksi, ettei äänestyskuponkiin ollut painettu riittävän suurella präntillä varoitusta siitä, ettei omaa ehdokasta välttämättä valita presidentiksi.
    Niin katoaa Mainen kunnia ja kaikki Ohion, kun Floridan äänet ovat lopulta ainoita, joilla on vaalien lopputuloksen kannalta merkitystä. Bushmanni voi sentään aina kannella faijalleen, mutta entäs kovaonninen hard-Gore, joka on pannut vaalikampanjassaan haisemaan miljardeja ja taas miljardeja dollareita? Say that you remember, they called me Al, buddy can you spare me a dime?
    Amatöörejä kaikki tyynni. Vain yksi mies olisi hoitanut hommat kotiin ilman mitään mutinoita, säätänyt perustuslait uusiksi vaikka vasurilla, hypännyt vauhditta Valkoisen talon lipputankoon ja hoidellut siinä sivussa vielä vaaliavustajattaretkin, ja tehnyt kaiken tämän kännissä.
    Kekkonen.