Alio: Politiikassa ei ole yhtä totuutta

T:Teksti:

Historiantutkijat ovat taistelleet vuosikymmeniä irti suurmiesten historiasta. Kansanjohtajien urotekojen ja kansallisvaltioiden voittokulun historiasta on siirrytty moniäänisempiin malleihin. Nykyään historioitsijat hahmottavat mennyttä tarkastelemalla esimerkiksi skandaaleja. Mielipideristiriidat tuovat esiin aikakausien monet äänet ja kirjavat totuudet.
    Samaan aikaan kun tiede hyödyntää monia totuuksia, politiikka nojaa yhteen totuuteen. Poliittiset ristiriidat ratkeavat nykymaailmassa sinä hetkenä, kun ylikansallisten markkinoiden kukkaron nyörit kiristyvät. Oikeudenmukaisuus, hyvinvointi ja solidaarisuus ovat kaupan sekä politiikan käytännössä että teoriassa. Radikaaleimpienkin poliitikkojen puheissa toistuu lause ”Raha ei riitä”. Eikä politiikka, josta puuttuvat ristiriidat, arvot ja mielipiteet, houkuttele kansalaista äänestämään. Kunnallisvaalien alhainen äänestysprosentti kertoo politiikan vieraantumisesta omasta olemuksestaan – keskustelusta, väittelystä ja riidasta.

Anna-Kaisa Pitkänen