Lotta Kupiainen, 23, ehti opiskella kolmisen vuotta Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osaston ohjaajalinjalla ennen kuin hän räjäytti pankin.
Kupiaisen leikkaama ja ohjaama viisiminuuttinen fiktiivinen lyhytelokuva Demokratia. Vitamiinit. Oppositio. voitti keväällä 1999 Tampereen filmifestivaalien nuorisoraadin palkinnon.
Lisää menestystä seurasi loppuvuodesta. Demokratia. Vitamiinit. Oppositio. valittiin marraskuussa Brestin ammattilaisfestivaaleilla parhaaksi ulkolaiseksi esikoiselokuvaksi.
Eikä siinä kaikki. Voittokulku täydentyi joulukuussa Bolognassa, missä Kupiaisen ohjaus palkittiin parhaana eurooppalaisena elokuvana.Peter von Bagh oli mukana raadissa, ja menestyksestään vaatimaton nuori nainen arvelee elokuvansa saaman vastaanoton olevan osittain hänen ansiota.
”D.V.O. oli mukana myös M³nchenin festivaaleilla ja Kettu-päivillä Helsingissä, mutta ei menestynyt”, Kupiainen kiirehtii sanomaan.Hän ei myöskään halua ottaa koko kunniaa itselleen. Kupiainen mainitsee saaneensa virikkeitä kokeneemmilta työtovereiltaan. Tuotantoryhmään kuului parikymmentä ihmistä.
”Suurin osa heistä oli naisia. Se ei toki ole itseisarvo, mutta hyvä saavutus miesvaltaisella alallamme”, Kupiainen hymyilee tyytyväisenä.
Perinteinen tarina on in
Nuori ohjaaja vähättelee taidokkuuttaan myös sillä, että ETO:ssa on viime vuosina tehty muitakin hyviä lyhytelokuvia. Alan tulevaisuus Suomessa näyttää valoisalta, myös katsojan kannalta.
”Perinteinen tarina on tällä hetkellä kova sana. Tuotanto ei enää saa olla pikkunäppärää ja nokkelaa, vaan sen on pyrittävä kommunikoivuuteen. Tarinan pitää aueta. Pahimmillaan tämä voi tietysti johtaa läpinäkyvään amerikkalaisuuteen, jossa katsojalle ei jää enää tulkinnanvaraa”, Kupiainen arvioi.
Hän ei voi sanoa mieltyneensä Aku Louhimiehen ohjaamaan seksin täyttämään Levottomiin, jota mainostetaan sloganilla: ”Kun mikään ei tunnu miltään…”
”Pitäisikö koko ajan sitten tuntua niin saatanasti? Levottomat yrittää väittää, että ihmisen mielialan pitäisi olla joko helvetin ylhäällä tai alhaalla, eikä mikään tavallinen ole mitään”, Kupiainen puhisee.
Visuaalinen dementiakuvaus
Naisellisuus näkyy Kupiaisen ohjaustyössä. Demokratia. Vitamiinit. Oppositio. -elokuvan iäkäs pariskunta on iltapäiväkahvilla, eikä mies (Leif Wager) muista, mitä varten on ottanut teelusikkaansa sokeria.
Aviovaimo (Tiina Rinne) tarttuu dementoitunutta puolisoaan kädestä, ja sokeri valuu lähikuvassa kahvikuppiin. Kohtauksessa on samaa tunnelmaa kuin Kaisa Rastimon Säädyllisessä murhenäytelmässä.
Kupiaisen minimalistisessa elokuvassa ei vuorosanoilla mässäillä, vaan kerronnallisuutta tuodaan esiin muilla tavoin.
Karismaattinen Wager näyttelee nerokkaasti. Hän kysyy sängyssä loikoilevalta vaimoltaan: ”Kuka te olette?” Rouva kutsuu viereensä epäröivää miestään, joka taivuttelun jälkeen lopulta suostuu oikaisemaan itsensä vaimonsa rinnalle.
Pirullinen ilme käy Wagerin kasvoilla, kun hän kuvittelee päässeensä hyppäämään vieraaseen sänkyyn puolisonsa tietämättä.
Stressistä apatiaan
Kupiainen on toki tyytyväinen työnsä saamasta hyvästä palautteesta.
”Olen oppinut, että elokuvan menestyminen on aina kiinni levityksestä, johon päätyvät festareilla palkitut leffat.”
D.V.O:n jälkeen hän on leikannut ja käsikirjoittanut muita produktioita. Ihmisten käyttäytymistä kameran edessä tutkiva dokumentti Shooting People valmistui hiljattain. Uuden fiktion tekeminen on suunnitteilla, mutta ohjaaja pääsee töihin vasta käsikirjoituksen valmistuttua.
Kupiaista vaivaa sama ongelma kuin opiskelutovereitaan: ”Takarai-vossa on ideoita, joista ei tiedä, valmistuvatko ne koskaan.”
Menestys on vaatinut myös veronsa. Pitkän työrupeaman jälkeen stressi vaihtuu Kupiaisen mukaan yleiseksi apatiaksi ja väsyneisyydeksi. Hän ei kuitenkaan yhdy ainaiseen marmatukseen ETO:n vähistä resursseista ja ainaisesta rahapulasta.
”Askel parempaan suuntaan on ETO:n muutto Pursimiehenkadulta Arabian vastikään avattuun Lume-mediakeskukseen. Tekniikka on huippuluokkaa, mutta opetuksessa on usein parantamisen varaa. Itä-Euroopassa tuotettiin aikoinaan sisällöllisesti rikkaita elokuvia paljon vähäisemmin voimavaroin kuin lännessä.”
Piiskaus ahdistaa
Myös laitoksen pessimististä asennetta pitäisi Lotta Kupiaisen mielestä korjata.
”Meille tolkutetaan jatkuvasti, että ala on niin helvetillinen, että opiskeluvuosina on opittava asennoitumaan siihen, että kaikki on vaikeaa. En usko, että kitumalla riittävästi koulussa oppisi elämään.”
Kupiainen kertoo opiskelutovereidensa olevan niin tunnollisia, että he tekisivät töitä painostamattakin.
”Liiallisesta piiskauksesta vain ahdistuu. Tiedän, että en ole yksin tämän ongelman kanssa.”
Kupiainen siteeraa opettajaansa Judith Westonia: ”Ihmiset, joita opetetaan kritisoimalla, oppivat lopulta vain kritiikkiä eivätkä lainkaan luovuutta.”
”Oikeastaan mä oon hemmetin väsynyt tähän kaikkeen”, Kupiainen sanoo ja kertoo lähtevänsä seuraavana päivänä Thaimaahan. ”Lomalle.”
Opiskeluputken katkaisee kahden kuukauden hermojen lepuutus Kaukoidässä. Lotta Kupiainen voi rehellisesti sanoa, että hänestä tuntuu joltain.
Arno Ahosniemi
Kuva Anne Hämäläinen
