Keskonen: Rahasta lähimmäistäsi

T:Teksti:

Pertti Voutilainen ilmoitti viime viikolla ­ Suomen pankkiyhdistyksen puheenjohtajan ominaisuudessa ­ haluavansa karsia kannattamattomat asiakkaat pankeista. Voutilaisen mielestä esimerkiksi opiskelijat eivät enää ole pankeille kannattavia asiakkaita, eli opiskelu ei ole pankin kannalta tuottavaa. Tätä mieltä Voutilainen, Merita-Pankin toimitusjohtaja, oli Yleisradion TV-uutisille antamassaan haastattelussa.

Pertti hei. Pertsa. Pera. Mikä teissä yksinvaltiaasti tällaisia päätöksiä tekevissä on vialla? Jollette ole vielä huomanneet, niin tässä maassa kaikki ovat nykyään tilivelvollisia. Monet tosin vastentahtoisesti, sillä pankeilla ei enää tunnu olevan otetta todellisuuteen: kengänkuva on tuttu, mutta korkoa ei sen sijaan tunneta lainkaan. Pohja on poissa. Markkinoilta, sanovat.
    Raha toki ratkaisee, muttei yhteiskunnan tarvitsisi silti ihan kappaleiksi ratketa. Huonolta kuitenkin näyttää: Leonia päätti kustannussyistä lopettaa yhteistyön Postin kanssa, joten postikonttoreiden määrää joudutaan ennen kaikkea maaseudulla karsimaan rajusti. Näin siitä huolimatta, että landella on aina hoidettu asiat paketteina, peltoja myöten.
    Mutta kuulkaas! Laskunmaksumatka taajamaan voi olla ihan kivaa vaihtelua aamulypsyn ja paskanluonnin välillä. Jos emakko porsii ajoissa eikä halla vie koko satoa, tulee ehkä käytyä parikin kertaa vuodessa. Paitsi että separaattorista pitäisi syyläri kyllä vaihtaa.
    Leonia tarjoaa konttoreidensa tilalle puhelinpankkia ja verkkopalveluita. Hieno idea. Ottia tuota emäntä, mitäs kun otettaisiin Leonialta kymppitonnin laina, jotta saadaan tietokone, jolla puolestaan saadaan laskut maksettua pelaamalla Internettiä, ja siinä samalla maksetaan sitten pois sitä tietokonelainaa, joka kylläkin pitää ottaa puhelimitse. 5,80 /min + ppm. Sait multa kukkaset toukokuun.

Sokerina pohjalla: Kansaneläkelaitos ilmoitti perivänsä osan myöntämistään eläkkeistä takaisin, sillä Kelan omasta virheestä johtuen eläkkeiden suuruutta oli jouduttu tarkistamaan. Dialogi on Kelan puolelta ollut erittäin yksinkertaista. Me perimme. Te maksatte. Ja ne. Tarzan.
    Ja kuten valtion virastoilla on tapana, ei puhettakaan anteeksipyynnöistä. Älä pappa yhtään urputa talvisodasta ja Syväristä, vaan kaiva massia kiltisti tai et saa ensi kuussa hilkkuakaan, snaijaatsä. Panttaa keinutuoli ja rollaattori, jos tekee tiukkaa lauantaimakkarasta.
    Pitäisiköhän alkaa kirveskauppiaaksi? Olisi töitä. Kirveelle.

keskonen@freenet.hut.fi