Dilbertin heimoa

T:Teksti:

Konttorirotat – duuni mättää (Office Space) on Dilbert-sarjakuvan hengenheimolainen. Se kertoo softafirmassa pitkää päivää tekevistä nörteistä, konsulteista, johtamisopeista ja ylipäätään modernista yrityskulttuurista. Niille, jotka ovat kokeneet Dilbertin arjen, elokuva tarjonnee samaistumiskohteita ja osuvaa huumoria.
    Ohjattuaan kokoillan animaation Beavis ja Butthead Do America animaattori Mike Judge sai tilaisuuden ohjata ja käsikirjoittaa oikea elokuva. Konttorirotista huomaakin, ettei väline ole aivan ohjaajan hallussa. Elokuva perustuu löyhästi Judgen palkituille Milton-lyhytanimaatioille, joiden pohjalta käsikirjoitusta on lähdetty kursimaan kokoon.
    Toki elokuvalla on hetkensä: pari upeaa kohtausta ja muutama hulvaton irtovitsi. Esimerkiksi kohtaus, jossa väkivaltaelokuvan tyylikeinoja – kamera-ajoja ja rytmiä – käyttäen annetaan tietokoneelle kyytiä, on pastissina hieno. Hassut konsulttivitsit saavat aikaan muutamat naurut.
    Ainekset eivät kuitenkaan ihan riitä jänteväksi elokuvaksi. Käsikirjoitus ja sen kautta koko elokuva on löyhä: aivan kuin palapeli, jonka palasia on liikaa ja jonka palaset eivät sovi yhteen. Tarina junnaa aivan turhaan paikallaan. Ja frendien Jennifer Anistonin roolilla ei elokuvassa ole oikeastaan muuta virkaa kuin katsojien houkutteleminen.

Ensi-ilta 11. 6.

Heikki Valkama