Tuhmat kukonpojat valkokankaalla

T:Teksti:

Rieku ja Raiku -sarjakuvahahmojen seikkailuista on tehty 13 lyhytelokuvaa. Tekijäryhmä innostui animoi-maan veijareita, kun heti ensimmäinen tuottaja, jolle projektia tarjottiin, sanoi ”joo”.
    Ylioppilaslehdessä
vuosina 1995-97 seikkailleet kukonpojat ovat edenneet pitkälle. Elokuvateatterit Bio Rex ja Kino Engel esittävät mustan ja valkoisen kukkopojan toilauksia elokuviensa alussa, mainosten paikalla. TV1:n Uu-si kino -sarja on näyttänyt Rie-kua ja Raikua jo jonkin aikaa.
    Rexissä nähdään Big Lebowski -elokuvan alussa pariminuuttinen Riekun vino päivä, ja 27.11. Engelissa aloit-tavaa Velvet Goldminea kannustaa suosioon Kukot kullineuvoksina. Se on tuhma ja opettavainen tarina onnistu-misenilosta sekä miehen hä-peästä.
    Lyhytelokuvia on ollut tekemässä ammattilaisten lauma, jota alkuperäisen sarjakuvan tekijät Tomi Riionheimo ja Hannu Lajunen ovat saaneet luotsata. Jari Lehikoisen käsialaa ovat runomuotoiset tekstit, jotka Riionheimo lukee kohtaloon uskovan empaattisella äänellä. Televisioversiossa tosin äänessä on näyttelijä.
    Kaikki tarinat on piirretty ensin sarjakuvaksi, ja suurin osa niistä on julkaistu. ”Ohjaus oli sarjakuvan sovittamista elokuvan muotoon”, mainostoimistotyöstään tavoitettu Lajunen muotoilee ja toteaa, että puolitoistavuotisen projektin jälkeen ”tuntuu helvetin hyvältä”.
    Miten kukot erottaa toisistaan? No, Rieku on se musta ja Raiku valkea.

Poikien kotisivu osoitteessa http://riekujaraiku.cjb.net

Johan Alén