Ei EU-makaronia opiskelijoille

T:Teksti:

Tänä vuonna helsinkiläiset yliopisto-opiskelijat eivät saa EU:lta ilmaista ruokaa. Vika ei ole bryssissä vaan opiskelijoissa itsessään. HYY ei hakenut ruoka-apua lainkaan ja SYL:kin luopui omasta avustuksesta.  
    Opiskelijat jäävät tänä vuonna vaille EU:n jakamaa ilmaista ruoka-apua. Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) päätti luovuttaa EU:n sille myöntämän 10 000 kilon erän Punaisen ristin ja Pelastusarmeijan kaltaisille avustusjärjestöille, jotka huolehtivat muonan edelleenjakelusta. Asiasta sovitaan tarkemmin Maa- ja metsätalousministeriön kanssa. 
    Viime vuonna EU myönsi suomalaisille opiskelijoille yhteensä 80 000 kiloa ruokaa. Tänä vuonna apua olisi tullut reilusti vähemmän. SYL:n viimevuotinen hallitus anoi täksi vuodeksi 30 000 kiloa, mutta myönnetty apu jäi 10 000 kiloon. 
    ”Ruoka-apua halunneita ylioppilaskuntia oli niin paljon, että tavaraa olisi jäänyt kovin vähän ylioppilaskuntaa kohden”, SYL:n pääsihteeri Petteri Orpo kertoo. 
    Orpon mukaan opiskelijoiden nälkä ei ole kadonnut minnekään. Edellisetkin avustukset menivät tarpeeseen ”Tarkoitus on tiedottaa opiskelijoille muista muonaa jakavista järjestöistä.” 

HYY 
ei näe nälkää

Syynä SYL:n ruoka-avun hakemuksen kokoluokan putoamiseen on suurimpien ylioppilaskuntien haluttomuus osallistua projektiin. Liki 30 000 tonnia viime vuonna jakanut HYY ei tänä vuonna halunnut yhtään tukea. Samoin TKY ilmoitti pärjäävänsä ilman EU-ruokaa. KY jätti oman kantansa auki. 
”Viime vuonna kaikki ylioppilaskunnat olivat mukana”, Orpo muistelee. 
    Viime vuonna HYY:n saama ruoka-avustus jaettiin viidessä päivässä. Eikö Helsingin yliopiston opiskelijoilla ole enää nälkä? 
    ”Kyllä ruoka varmasti kelpaisi tänäkin vuonna opiskelijoille”, HYY:n sosiaalipoliittinen sihteeri Paavo Östberg kommentoi. ”Viime vuonna ongelmaksi muodostui ruoan säilytys. HYY:llä ei ole tiloja rekkalastilliselle muonaa. Muuten jakelu sujui ongelmitta”, ruoka-avusta vastannut Östberg kertoo. 
    Ruoka-avun jakamista ei voi rajata vain tietylle kohderyhmälle, kuten opiskelijoille. Suuri osa ilmaisesta ruoasta meni muun muassa yliopiston henkilökunnan kasseihin nälkäisten opiskelijoiden sijaan. 

Tiukkaa vääntöä avusta

Päätöksen ruoka-avusta luopumisesta teki HYY:n viime vuoden hallitus. Tuolloisen puheenjohtajan Pia Majosen mukaan asiasta käytiin hallituksen kokouksessa kiivasta keskustelua. 
Lopulta ruokahakemukselle kielteinen kanta voitti vain yhden äänen turvin. Sekä Majonen että pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä jättänyt nykyisen hallituksen puheenjohtaja Heli Lantta äänestivät ruoka-avun puolesta. 
    Enemmistö perusteli kantaansa muun muassa vertaamalla suomalaisten opiskelijoiden tilannetta kehitysmaiden nälkäänäkevien hätään. Perusteluna oli myös maatalousavun kaltaisten älyttöminä pidettyjen EU-avustusten protestointi. 
    ”Ruoka-avun jakaminen huomioitiin viime vuonna laajemmin kuin mikään muu opiskelijoihin liittyvä asia. Eriarvoiseen toimeentulotilanteeseemme saatiin näin kiinnitettyä runsaasti huomiota”, Majonen pahoittelee. ”Avusta luopuminen oli monella tapaa murheellinen päätös.”·     

Jan Erola