Puolikuu

T:Teksti:

15.11.

Nuorison kumarrus Vanhalle romantiikalle
    Lauantaina 15. marraskuuta Vanhalla Ylioppilastalolla esiintyy neljä nuorison erittäin suuresti arvostamaa orkesteria: The Pansies, Candy Darling, Circle ja Giant Robot.. Soitto alkaa klo 22.00 Candy Darlingin voimin ja dj:nä iltamissa toimii musiikin parissa ansioitunut toimittaja Leena Lehtinen.

Vanha Ylioppilastalo (Mannerheimintie 3). Liput 25/35 markkaa.

18.11.

Kenia-seminaari
    Helsingin yliopiston ylioppilaskunta järjestää Uudella Kenia-aiheisen seminaarin, jossa puhuvat muun muassa Kenian suurlähettiläs professori A.I. Salim, Frank Johansson Amnestystä ja kansanedustaja Kimmo Kiljunen. Aiheina käsitellään esimerkiksi Kenian poliittista tilannetta ja ihmisoikeuskysymyksiä.

Uuden ylioppilastalon Mannerheim-salissa (Mannerheimintie 5 A, 5.krs.) kello 12-16.

15.11. – 26.11.

Elokuvia Islannista, Ruotsista ja Tanskasta
    Marraskuu on pohjoismaisen elokuvan kuukausi. Sen kunniaksi Walhalla esittää elokuvateatteri Dianassa ja Hanasaaren kulttuurikeskuksessa 10 elokuvaa Islannista, Ruotsista ja Tanskasta. Joukossa on elokuvia lapsille ja lapsenmielisille.

Näytöksiin vapaa pääsy tai 30 markan lippu. Lisätietoja p. 622 77250.

23.11.

Runosalonki Café Engelissä
    Café Engelin pianobaarissa kuullaan Liisa Helistön esittämänä ja kääntämänä puolalaisen nobelistin Wisalawa Szymborskan ja viime vuonna kuolleen ruotsalaisen akateemikko

Werner Aspenströmin runoja 23. marraskuuta kello 15.00. Aleksanterinkatu 26. Tilaisuus on ilmainen.

19.11.-20.12.

Mielisairautta terveissä
    Uusi Teatteri esittää Philip K. Dickin romaanin perustuvan näytelmän Mielisairaat vielä 15 kertaa ennen joulua. Näytelmä ei käsittele oikeita hulluja vaan enemmän tai vähemmän terveitä. Dickin kirjoittamassa maailmassa kaikki on lakannut olemasta ja kello näyttää yhdeksää aamulla. Näytelmän on ohjannut

Jouko-Thomas Kleine ja esitykset nähdään 19.11., 20.11., 23.11., 26.11., 27.11., 3.12., 4.12., 5.12., 7.12., 10.12., 12.12., 13.12., 17.12., 19.12. ja 20.12. kello 19.00 osoitteessa Fredrikinkatu 31, sisäpiha. Lippuvaraukset ja tiedustelut puh. 680 2276.

15.11. – 13.1.

Jos onni on.
    Teatteri Kultsan syksy kysyy rakkauden ja onnen mittaa. Jos onni on rakkaussuhteessa, niin mihin siinä ollaan valmiita suostumaan? Jos onni on on Ritva Tanhuanpään esikoisnäytelmä, jonka on ohjannut Matti Rasilainen.

Näytökset: 15.11.,18.11., 21.11., 28.11., 30.11., 4.12., 5.12., 9.12., 12.12., 16.12., 9.1., 13.1. klo 19.00. Teatteri Kultsa, Käenkuja 6-8. Liput 40/20 markkaa, varaukset puh. 774 1277.