Ryssäntappolaulu eksyi puolivahingossa vuosijuhlamonisteeseen

T:Teksti:

HYY:n vuosijuhlissa kuohuntaa aiheuttanut viisu ”Silmien välliin” eksyi puolivahingossa laulumonisteeseen. Ylioppilaskunnan hallituksen jäsenet saivat laulumonisteen käsiinsä vasta Vanhalla vietyissä juhlissa. Laulumonisteen biisivalinnoista päättivät HYY:n vuosijuhlien järjestäjät, kertoo HYY:n vastavalittu puheenjohtaja Pia Majonen.
    Laulun virittäjinä kunnostautuivat lähinnä kokoomuksen nuoret opiskelijapoliitikot kuten Helsingin kokoomuksen toiminnanjohtajaksi äskettäin valittu Timo Jaatinen, 28, ja kokoomuksen opiskelijajärjestö Tuhatkunnan puheenjohtaja Tero Metsärinta, 28.
    Laulu ärsytti etenkin vuosijuhliin osallistuneita entisiä HYY-aktiiveita, jotka eivät olleet ennen kuulleet kansalliskiihkoisia lauluja ylioppilaskunnan virallisissa tilaisuuksissa. Laulussa todetaan mm, että ”Silmien välliin ryssää/ kyllä se siihen tyssää…Iivanat täältä ei löydä kottiin/ kaikki ne mätänee Karjalan mottiin”.
    ”Tota laulua on laulettu aika yleisesti osakuntien vuosijuhlissa. En mä kävisi sen esittämistä tuomitsemaan. Se on tavallaan osa suomalaista kansanperinnettä. Kyllä tämä on ollut myrsky vesilasissa”, Pia Mjonen arvioi.
    Majonen katsoo kuitenkin, että ylioppilaskunnan virallisissa tilaisuuksissa ”on jatkossa ehkä syytä noudattaa varovaisempaa linjaa”.
    Ylioppilaslehden saamien tietojen mukaan laulun ”Silmien välliin” esittäminen radiossa kiellettiin jo sota-aikana, koska enemmistö kansalaista vierasti sitä.

Jarkko Vesikansa