Punavuoren paroni: Pidot Ernossa

T:Teksti:

Istuin Tornin 14. kerroksen Atelje -baarin terassilla. Minulla oli paha mieli, koska suomalaisen älymystön keskustelukulttuuri oli kuollut.
    Ennen oli toisin: Älymystö keskusteli Tornin kabinetissa ja julkaisi keskustelukirjan Pidot Tornissa.
    Suomen älymystö oli saatava taas keskustelemaan. Päätin järjestää älymystölle hipat.

***

Älymystön bileet ovat kasvaneet kerta kerralta suuremmiksi, aluksi oli Pidot Tornissa, sitten pitäjänkokoiset Pidot Aulangolla. Lopulta Erno Paasilinnan megalomaaniset Pidot Suomessa sekoittivat koko maan. Mietin mikä bailutila olisi suurempi kuin Suomi ja paljonko sen vuokra olisi. Ratkaisu löytyi Hesarin kulttuurisivulta. Siellä kerrottiin, että ”suomalaisen intellektualismin yksinäinen sheriffi” Erno Paasilinna on suuri ihminen. Erno on paljon suurempi kuin Suomi. Järjestäisin älymystölle Pidot Ernossa.

***

Ernon ruumiin viihtyisin paikka on pää, joten valitsin sen bailujen keskukseksi. Ernossa ei ole aiemmin järjestetty bileitä ja puuhaa oli paljon. Puunasin Ernon aivokalvot Vimillä ja koristelin kreppipaperilla. Hermoputkistoon ripustin serpentiinä. Aivonesteviemäri oli täysin tukossa, jouduin kaatamaan sinne koko pullon Putkimiestä. Ernon motoriseen keskukseen sijoitin baarin. Se peitti kivasti epäsesteettisen ydinjatkoksen. Oluet pysyivät kylmänä Ernon arktisen kylmässä tunnekeskuksessa. Siirsin ensimmäisen ja kolmannen primäärisen aivorakkulan väliaikaisesti vatsaonteloon: Näin saatiin pieni tanssilattia. PA-kamat panin ruutukuoppaan. Pöytä, jonka ääressä älymystö debatoisi, sijoitettiin otsalohkon perälle.

***

Ei Ernosta tietenkään mikään Planet Hollywood tullut, mutta ihan kelpo bailupaikka joka tapauksessa. Erno oli itse innoissaan hipoista. Älymystö ei löydy puhelinluettelon keltaisten sivujen ä:stä, joten Erno antoi hyviä vinkkejä vieraslistan kasaamiseksi. Erno pyysi filosofi Ilkka Niiniluotoa megeen. Ilkka ilahtui kutsuta ja pahoitteli, että Erno ei itse pääse tulemaan. ”Miten niin?”, Erno ihmetteli. ”Sinä olet suuri ihminen. Et sinä mahdu omaan päähäsi”, Ilkka selitti. Lapin suuri erakko mykistyi ja purskahti itkuun. Sitten Erno ilmoitti, että Ilkka ei ole älymystöä, eikä kukaan muukaan ole.

***

Istuin Ernon otsalohkossa masentuneena. Bileet menivät pipariksi. Selalin haikeana Ernon Pidot Suomessa kirjaa vuodelta 1972. Silloin Suomessa vielä oli älymystö. Kirjan motto oli ”ihminen on sitä mitä hän syö, keskustelija on sitä mitä hän sanoo”.Hetkinen! Nousin ylös ja sanoin kovaa: ”Minä olen Suomen älymystö.” Varmuuden vuoksi toistin lauseen.Jess, Party time! Pidot Ernossa jatkuvat nyt toista viikkoa. Tänään Suomen älymystö keskustelee teemasta onko älymystö yksilö vai lauma.