15. toukokuuta 2014
Teksti:

Joskus kuulee sanottavan, että Jumala kutsuu ihmistä kolmasti. Myös Ville Tolvanen on kokenut heräämisen kolme kertaa.

Ensimmäinen kerta oli vuonna 1989 vaihto-oppilaana Arkansasissa. 16-vuotias Tolvanen olisi halunnut Teksasiin, mutta oli päätynyt huomattavasti köyhempään naapuriosavaltioon, jossa kuvernöörin vaimolla oli tapana vastaanottaa saapuvat vaihto-oppilaat tervetuliaispuheella.

Sinä vuonna kuvernöörin vaimo oli nainen nimeltä Hillary Clinton. Sitä, mistä Arkansasin ensimmäinen nainen puhui, Tolvanen ei muista. Hän yritti kyllä kuunnella, mutta keskittyminen karkasi jatkuvasti liikuntasalin hyvännäköisiin tyttöihin.

Sen puheen aikana Tolvanen tajusi markkinatalouden logiikan. Se myy, mikä on kiinnostavaa. Clintonin puhe kiinnosti kuumiin tyttöihin verrattuna kuin löysä puuro.

Jenkkivuoden aikana Tolvasen yhteiskunnallinen herääminen vahvistui. Hän katse€¨li ajan hengen mukaisia elokuvia kuten Wall Street, Working Girl ja Secret of my Success, jotka kaikki kertoivat amerikkalaisen unelman saavuttamisesta.

Kun Tolvanen vielä oivalsi, että englanniksi sanottiin ”reach for the stars”, kun yritettiin jotain mahtavaa, eikä kapsahdettukaan katajaan niin kuin suomalaiset kuuseenkurkottelijat, nuori mies oli myyty. Tämän maan logiikan mukaan oululainen Tolvanen saattoi saada jumppasalin kuumimman tytön.

Ajatus oli huumaava.

Taustalla soi hiljaa klassinen musiikki. Kupit kilisevät asetteja vasten. Café Strindberg on sellaisten henkilöiden suosima kahvila, joilla on rahaa ja muutaman vuoden päästä edessä loistava tulevaisuus hyvinvointivaltion eläkeläisinä.

Siksi onkin outoa, että Ville Tolvanen on valinnut juuri tämän kahvilan haastattelulle. Hänestä tämän paikan kanta-asiakaskuntaan kuuluvat henkilöt ovat viemässä Suomea tuhon tielle.

Tolvanen on Suomen epävirallinen digiapostoli, Twitterissä #V. Ihminen, jota kutsutaan puhumaan seminaareihin muutoksesta ja
rohkeudesta, näyttämään Suomelle uutta suuntaa. Hän saarnaa uskon, toivon, rohkeuden ja digitalisuuden ilosanomaa blogissaan, jota koristavat kuvat hänestä itsestään. Eräässä niistä hän tuijottaa horisonttiin ja polkee kuntopyörää.

Jari Sarasvuo ja muut ajan hermoilla olevat ihmiset jakavat Tolvasen kolumneja Twitterissä. Kansanedustaja Mia-Petra Kumpula-Natri puolestaan kysyy Tolvaselta pikaviestipalvelussa, miten Erkki Tuomiojan voisi saada tviittaamaan. Siellä Tolvanen kertookin tavanneensa satoja samanmielisiä. Se on hänen toimintansa ydinajatus: verkostoituminen. Asian edistämiseksi mies perusti vuonna 2013 Digitalist-verkoston, jonka pääsihteerinä hän toimii.

Se ei kuitenkaan ole palkkatyö. Pääasiallisen toimeentulonsa hän kertoo saavansa toimimalla ”Jani Sievisen isänä” yrityksille.

€¨”Isä seisoi altaan reunalla ja mietti, miksi poika ui niin hitaasti. Puhun yritysmuotoilusta, se on yrityksen ja yhteisön valmentamista.”

Tehtävä ei Tolvasen mukaan ole helppo. Hän sanoo asiat niin suoraan, että moni asiakas on suuttunut. Mutta hän tekee sen hyvästä syystä.

”Mulla on tietynlainen maailmanparannusmissio eli palauttaa Suomi sinne kärkeen, tehdä tästä menestyvä kansa, varsinkin nyt, kun sijainnilla ei digitalisoitumisen takia ole enää niin väliä.”

Suomen tai siis tolvaslaisittain Ab Suo€¨mi Oy:n tulevaisuus on miehen sydäntä lähellä. Hän haluaisi tehdä siitä yritteliäämmän. Vähän niin kuin Amerikan.

Kun Tolvanen palasi Arkansasista takaisin oululaiseen rintamamiestaloon vanhempiensa luo, jokin oli muuttunut. Aikaisemmin koulu ei ollut tuntunut kovin tärkeältä, mutta nyt upseerin ja opettajan poika alkoi yrittää tosissaan. Keskiarvo nousi numerolla, ja Tolvanen kirjoitti laudaturin paperit. Koulun juhlassa Tolvanen piti ylioppilaan puheen.

Yritteliäisyys jatkui aliupseerikoulun oppilaskunnassa. Armeijan jälkeen hän meni opiskelemaan Helsingin kauppakorkeakoulun kansainväliselle linjalle Mikkeliin.

Siellä tapahtui toinen herääminen.€¨

”Sinne tuli mun ikäisiä nuoria, jotka oli eläneet Japanissa ja Jenkeissä, diplomaattien lapsia. Se avasi mun silmät. Heidän ajattelumaailmansa oli kauhean erilainen. Mun oululaiset kaverit oli varovaisia, he jäi Ouluun. Nämä oli tulleet ympäri maailmaa ja jatkoivat maailmalle.”

Tolvanen tajusi, että hänkin haluaa jotain isompaa. Aluksi tie vei töihin QPR Software-ohjelmistoyritykseen, siitä Radiolinjalle ja Intervisio-tuotantoyhtiöön ja lopulta strategiajohtajaksi PHS-mainostoimistoon.

Yrittäjäksi ryhtyminen oli kuitenkin Tolvasen mukaan väistämätöntä.

”Mulla oli enemmän sanottavaa maailmalle kuin mun työpaikat pystyi antamaan.”

Vähitellen tapahtui kolmas herääminen, mutta ei mennä asioiden edelle.

Sanotaan nyt suoraan. Tolvasen mielestä Suomessa suunnilleen kaikki on pielessä. Hänestä täällä ollaan itsetyytyväisiä, passiivisia tuppisuita. Täällä tuotetaan keskivertokansalaisia ja hävitetään lahjakkuudet. Täällä kuvitellaan, että hyvinvointipalvelut kuuluvat kansalaisoikeuksiin.

”Tää hyvinvointi sopii meille kauheen huonosti kansakuntana. Me ollaan totuttu siihen, että on vaikeeta. Kylmyys, talvisota ja kaurapuuro pukee meitä paremmin. Nyt kun meillä on hyvä olla, me passivoidutaan. Kansallinen passivoituminen on äärivihollinen.”

Tolvasen mielestä hyvinvointivaltio pitää kriisiyttää ja passivoivat tukirakenteet purkaa.

”Kyllä, työstä pitää saada eri palkkaa ja menestystä pitää tukea. Mun hätä on siinä, että meillä ei ole kansainvälisesti menestynyttä muotiyrittäjää tai kenkäsuunnittelijaa tai ruokamerkkiä maailmalla. Norjalaiset osaa viedä laxin ja ruotsalaiset osaa viedä lihapullat. Me ei pärjätä tässä maailmassa.”

Syyllisenkin Tolvanen on löytänyt: valtaapitävät ikäluokat, noin 1950- ja 60-luvuilla syntyneet. Heitä ei hänen mielestään kiinnosta tarpeeksi kehittää Suomea eteenpäin.

”Kun mä tapaan mua edeltävää sukupolvea, niin ne käyskentelee tuolla laitumilla ja selailee vene-esitteitä. Ei niillä ole huolen häivää, koska niillä on asunnot maksettu ja fyrkat tehty. Sit ne ajattelee, että lapsillakin menee tosi hyvin. Eikä kukaan oikeesti näe, että mitä niille lapsille käy keski-ikäsinä.”

Tolvasesta heille käy huonosti. Mutta hänellä on idea siitä, miten Suomi saadaan nousuun.

Tolvanen2

Kun Tolvanen visioi, hän puhuu käsittämättömän nopeasti, lähes 200 sanaa minuutissa. Kello välkkyy kevätauringossa. Saarna alkaa.

”Musta olisi mahtava nähdä, että me pistettäisiin koko kortteli kiinni ja rakennettaisiin tähän sellanen Helsinki University Campus. Jossa olis 100 000 opiskelijaa, että tää olisi tosi kansainvälinen. Ajatella, jos tää koko historiallinen Helsinki olisi täynnä pelkkiä opiskelijoita. Ongelma on se, että tällaisia avauksia, niitä pidetään niinku pimeinä”, Tolvanen sanoo ja huitoo Esplanadia kohti.

Toinen ongelma sijaitsee idässä. Tolvanen vainuaa sen jo matkustaessaan lähes joka viikonloppu avovaimonsa ja koiransa kanssa hirsimökille Kouvolan ja Lappeenrannan väliin.

Ongelma on venäläinen raha. Sitä on, mutta suomalaiset eivät Tolvasen mielestä osaa käyttää sitä hyväkseen.

”Se on sitä meidän talvisodan traumaa, että kaikki venäläiset naiset on huoria ja miehet roistoja. Ja sehän ei pidä paikkaansa. Mun viesti on se, että sen talvisodan vois nyt lopettaa. Ja sit voitas avata se raja ja alkaa jutella niiden kanssa. Suomalaisilla on kieroutunut asenne, että kaikki venäläinen raha on mafiaa.”

Tolvanen haluaisi, että suomalaiset pankit alkaisivat hoitaa venäläisten rikkaiden varoja. Ja että jatkossa Venäjällä seikkailevat muutkin kuin Ville Haapasalo.

”Ville Haapasalo käy siellä, ja sit se kertoo jostain saatanan ristiretkestä, että mä oon käyny siellä Venäjällä, että uskomatonta. Tosi moni mun ikäinen ei ole käynyt Pietarissa. Ja se on kyllä todella silmiä avaava kokemus. Koska onhan se luksusliikkeissä ja loistokkuudessa mennyt Helsingin ohi aikoja sitten. Me ajatellaan täällä, että meidän pitäisi myydä jotain 29 euron porakoneita niille venäläisille.”

Tolvasesta venäläiset saavat kernaasti ostaa Suomesta mitä haluavat: tavaraa, mökkejä ja muitakin kiinteistöjä, jos he vain maksavat siitä kunnolla. Moskovassa on maailman eniten miljardöörejä, ja ne miljardöörit Tolvanen haluaa Suomeen. Ja heitä pitää palvella.

”Tämä pakkoruotsikeskustelu on ihan absurdi, koska ainoa, mistä voitais keskustella, on pakkovenäjä.”

Entinen puolustusministeri Jyri Häkämies on sanonut, että Suomen suurin turvallisuusuhka on Venäjä, Venäjä ja Venäjä. Tolvasen mielestä uhka vähenisi, jos yhteistyötä lisättäisiin. Sotaa ei ole näköpiirissä, joten ongelmalle numero kolme, eli puolustusvoimille, voisi hankkia lisää työtä Afrikasta.

”Musta se on niin itsestään selvää, että Suomella ei oo oikein varaa pitää sitä puolustusvoimaa, mutta me ollaan silti sitä mieltä, että me tarvitaan puolustusvoimat. Pitäisi ottaa käyttöön tällainen yritysmaailman ratkaisu, että hommataan lisää asiakkaita. Maailmassa on tosi paljon maita, joissa on ongelmia, kun siellä ei ole viranomaista tai rajavartiostoa tai turvaa.”

Suomeen tarvitaan lisää yrityksiä siinä määrin, että puolustusvoimistakin voitaisiin tehdä yritys, joka haalii lisää kuluttajia asiakkaikseen, sanoo Tolvanen.

Juuri kuluttajiin liittyykin neljäs ongelma. Kulutuskäytännöt ovat Tolvasen mukaan muuttuneet, mutta suomalaiset yritykset eivät ole tajunneet sitä.

”Aika monella on lähiruokaa ja Louis Vuittonia samassa kassissa. Sehän on se uus kuluttaja. Mutta me ollaan tällainen tasavertaistava yhteiskunta. Hyvinvointimalli on perustunut tällaiseen peruskoulu, sanomalehti, tavaratalo -malliin. Kaikkea vähän, mutta ei mitään tosi hyvin.”

Niin no, Suomen peruskoulu on melkein maailman paras.

”Niin, se on ihan hyvä tietyllä tavalla, mutta eihän se mikään erikoiskoulu oo. Ei se oo Steiner-koulu eikä se ole musiikkikoulu eikä taidekoulu, ei se oo yrittäjäkoulu.”

Eli pitäisikö erikoistumisen alkaa jo peruskoulussa?

”Niin… ” Tolvanen sanoo ja venyttää i:tä pitkään, ennen kuin kysyy:

”Onks tää yhteiskunnallinen artikkeli? Mä en osaa näitä asioita.”

Mutta kun kuitenkin puhut näistä asioista.

”No joo, vastaus on kyllä. Kyllä mä oon sitä mieltä että me voitas erikoistaa talenttia ja kouluttaa sitä eri tavalla.”

Tällaisilla saarnoilla Tolvanen on saanut vihamiehiä ja naureskelijoita. Puhua nyt kielillä ja kertoa sitten, ettei osaakaan puhua sitä kieltä, yhteiskuntaa. Digitalisoitumispuheetkin on helppo leimata sketsiksi, itsestäänselvyyksiksi. Onko Tolvanen kuin Jäbä Leisson, joka Putouksessa keksi sukset ja ambulanssin uudelleen?

Joidenkin mielestä on. Esimerkiksi henkilön, joka esiintyy Twitterissä nimellä Tolle Vilvanen, profiilikuvanaan Jeesus, ja tviittaa pilkallisesti lähes kaikesta, mitä Ville Tolvanen kirjoittaa.

Esimerkiksi näin:

Konsultin sunnuntain aivopieru: ”Unelmoin ajatuksesta, jossa liiketoiminta kulkee mukanani sijaintipaikastani riippumatta.” #digitalist

Konsultille tiedoksi. Tuhannet eivät vain unelmoi liiketoiminnan ”mukana kulkemisesta”. Heille se on ollut arkipäivää jo vuosia. #digitalist

Pitkään Tolvasen asiakkaat ja tuttavat epäilivät, että Tolle Vilvanen on Tolvasen oma markkinointikampanja. Tämän Tolvanen kieltää. Hän sanoo, ettei ole niin nero. Hänen naamaansa koko haastattelun ajan koristanut virne himmenee hetkeksi.

”Sehän kirjottaa paljon paremmin ku mä. Se trollaa aina, kun mä oon jossain puhumassa tai kirjotan, mutta ei mulla olisi aikaa kirjottaa niin paljon.”

Tolvanen sanoo, että aluksi Vilvanen pelotti häntä. Viime syksynä hän kirjoitti blogissaan harkitsevansa rikosilmoituksen tekemistä.

”Jossain vaiheessa tajusin, että sehän on nostanut mua. Mä voin pelätä sitä, mutta enemmän se motivoi mua ja välillä vähän imarteleekin.”

Onko Tolvasen motiivi kirjoittelulleen siis saada vain huomiota? Konsultti väittää, ettei kyse ole siitä.

”Jostain syystä mulla ei ole opettajatarvetta eikä guruilutarvetta. Sen takia en ole kirjoittanut mitään kirjoja, koska en usko, että kukaan jaksaisi lukea niitä. Tai mä en itse jaksais lukee omaa kirjaani. Musta on kivempi keskustella tästä.”

Tolvanen sanoo, että hänen toimintansa tarkoitus on keskustelun herättäminen. Hän sanoo, että hänen kirjoituksensa ovat mielipiteitä. Tavoite on, että muillekin herää niitä. Siinä hän on onnistunut. Eikä hänestä siinä, ettei osaa puhua yhteiskuntaa, ole mitään ongelmaa.

”En ajattele järjestelmän vaan yrittämisen, yritysten, työn ja hyvinvoinnin kautta. En ajattele ajatuksiani yhteiskunnallisina vaan uusina ajatuksina Suomen tulevaisuudelle.”

Toukokuun alussa Tolvanen tviittasi Tollelle bloginsa julkaistuaan:

Nyt tarvitaan @tollevilvanen apua! tämä kirjoitus on harhainen, epäselvä, itsestään selvyys ja siltikin niin totta. http://villetolvanen. com/2014/05/04/avoimuus-uusi-oljy/ … V

Aina Tolvanen ei ole uskaltanut olla näin itseironinen. Ei ennen kolmatta heräämistä. Se tapahtui joskus vuoden 2011 paikkeilla. Silloin Tolvanen päätti, että luopuu häpeästä, perustaa blogin ja alkaa mesota.

”Aivan aluksi on korostettava, että se oli mun elämän paras päätös.”

Kuulostaa tupakanpolton lopettaneen sanoilta. Tai uskoon tulleen.

”Ehkä se liittyy keski-ikään tai johonkin, että ymmärsin, että mun mielipiteet ei määrittele mua. Irtauduin siitä tunteesta, että olen vastuussa mielipiteistäni. Toivon, että olen 10 vuoden päästä tosi paljon eri mieltä, koska haluaisin kehittyä ihmisenä”, Tolvanen sanoo.

”Totta kai mun kaverit sanoi, kun aloin kirjottelemaan näitä, että sulla ei ole kohta enää töitä ja sä lennät ulos täältä. Mut sit mä ajattelin, että jos mä sitten vihdoin pääsen ulkomaille.”

Virne on naamalla taas.۬

”Parempi poistua huudellen tai jotain.”

Teksti: Sonja Saarikoski
Kuvat: Nick Tulinen

Juttua on muokattu 18.5. klo 12.49. Tolvanen perusti Digitalistin vuonna 2013, ei vuonna 2011.