17. lokakuuta 2008
Teksti:

”Olihan Hitlerkin kansleri ja Stalin pääsihteeri.”
    Puheet HYYn lokakuussa aloittaneen uuden pääsihteerin Katariina Styrmanin viehtymyksestä mustaan huumoriin pitävät selvästi paikkansa.
    28-vuotias Styrman on yleisen historian opiskelija ja pitkän linjan ylioppilaskuntatoimija. Espoon Matinkylästä kotoisin oleva duunariperheen tyttö ei ole kuitenkaan omien sanojensa mukaan ”erityisen traditio-orientoitunut”.
    ”Olen rennompi. Ei minulla ole mitään perinteitä vastaan, mutta en ole jaksanut suhtautua niihin kovin vakavasti.”
    Viime vuonna ainejärjestötaustainen Styrman oli HYYn hallituksen puheenjohtaja, nyt alkaa kolmevuotinen työ ylioppilaskunnan luotsaajana ja noin 20 hengen henkilöstön esimiehenä.
    Pääsihteerin tehtävä 30 000 hengen ylioppilaskunnassa ei ole mikään vaatimaton pesti. Pääsihteeri vastaa ylioppilaskunnan toiminnasta ja taloudesta, isännöi ylioppilaskunnan järjestötiloja ja huolehtii yleisestä edunvalvonnasta ja suhdetoiminnasta.

Styrmanin taannoinen edeltäjä Janne Laine hyppäsi kymmenen vuotta sitten pääsihteerin pallilta suoraan kunnanjohtajaksi. Katariina Styrman ei ainakaan paljasta haaveita uraputkesta. Nyt ei ole sen aika. Tulevaisuudessa hän haaveilee kivasta työstä ihmisten parissa, mutta sitä hän saa tehdä jo ylioppilaskunnassa.
    ”Olen todella innoissani kaikesta. Edessä ei muita olekaan kuin haastavia projekteja: Leppätalon
    käyttöönottaminen, yliopistolaki, yliopistojen koko rahoituskuviot.”
    Styrmanin mielestä yliopistolain uudistamisessa saatetaan monien tavallisten opiskelijoiden mielestä liikkua monimutkaisissa sfääreissä. Lakiuudistuksesta kannattaisi kuitenkin kiinnostua, sillä muutos tulee näkymään laitostasolla ja opiskelijoiden arjessa asti.
    HYYn pääsihteeri ei tavallisten opiskelijoiden arjessa näy – eikä Styrmanin mielestä erityisesti tarvitsekaan.
    ”Olisihan se vähän pelottavaa isosisko valvoo -meininkiä, jos pääsihteeri olisi näkyvä hahmo kymmenille tuhansille opiskelijoille. HYY näkyy jäsenille parhaiten hyvien palvelujen kautta.”
    Pääsihteeri onkin ennen kaikkea hallinnollinen virkamies.
    ”No, niin on Raimo Sailaskin”, Styrman heittää.
    Uusi pääsihteeri on saanut huomata, että työnkuvaan kuuluu myös melko maanläheisiä tehtäviä.
    ”Meidän piti esimerkiksi juuri miettiä, mitä tehdä Leppätaloon saapuneille 500 uudelle tuolille.”