Anssi Kasitonni – nykytaiteen villi kortti

”Ette sitten tee musta pelleä”, taiteilija Anssi Kasitonni huolehtii.
Kasitonni istuu tuulilasin sirpaleiden keskellä sylissään täytetty korppi. Hän käärii hihaansa, ja käsivarresta paljastuu hiljan otettu tatuointi: Jeesus on herra. Se ei ole vitsi.
Sirpaleissa Anssi Kasitonni istuu siksi, että meneillään on hänen uusimman animaationsa kuvaukset, ja kohtauksessa Kasitonnin hyvä ystävä Tero Wilgren on juuri lentänyt näyttävästi Chevroletin tuulilasista.
”Animaatiot ovat työläitä. Olen nyt lentänyt päin mäntyä neljä tuntia”, Wilgren laskee. Käänteentekevä kohtaus kuuluu Kasitonni-trilogian toiseen osaan, jonka työnimenä on Nuoruussumussa 2.
26-vuotias Anssi Kasitonni ei ole pelle vaan Suomen nykytaiteen villi kortti. Täällä, Tampereen kupeessa Sahalahden muuttotappiopitäjässä, tehdään Suomen nykytaiteen tulevaisuutta.

Vilppulasta kotoisin oleva Anssi Kasitonni, alun perin Heinonen, on uuden aallon kansantaiteilija, jonka ominta alaa ovat kuvanveisto ja elokuva. Nuori lupaus ei vielä ole itseensä käpertyneen taidekentän tunnustama, vaikka muutamat taidemaailman asiantuntijat seuraavat varsin kiinnostuneina hänen liikkeitään.
Kasitonni tunkee suomalaiseen taidekenttään takavasemmalta, alakulttuurista, vaikka hän onkin käynyt Lahden Taideinstituutin. Hän on sitä Suomen taiteentekoon ensikertaa tulossa olevaa sukupolvea, joka on kylpenyt pop-roskan yltäkylläisyydessä. He ovat hypänneet graffiteista kuvataiteeseen ja skeittivideoista omiin animaatioihin ja musiikkivideoihin. Kasitonnin viehtymys kaikenlaiseen näpertelyyn, näin hän itse sanoo, juontaa juurensa omasta moposta.
”Solikan virittelystä on lyhyt matka kuvanveistoon.”
Sahalahdelle, kahdentuhannen asukkaan läpiajokuntaan, Kasitonni muutti viime kesänä valmistuttuaan Taideinstituutista.
”Perin mummon veljen mökin ja halusin muiden vanhojenpoikien seuraan.”
Sahalahdelta vapautui nuorelle taiteilijalle omakustannushintaista tilaa rakentaa ja kuvata. Ja harrastaa. Kasitonni on rakentanut latoon minirampin, jotta voi vapaa-aikanaan rullalautailla – kattoparruihin ripustamiensa diskopallojen kimalluksessa.
”Vähän kylmä tulee talvella”, hän harmittelee.

Sisällä mökissä Kasitonni tarjoaa kotitekoista lasagnea urhoollisesti päin puuta lentäneelle Wilgrenille. Tunnelma on lämmin, mutta torppa kylmä. Vanha puulattia on joskus päällystetty muovimatolla ja kalusteet ovat isosetä- ja vanhapoikatyyliin karut.
Anssi Kasitonni kertoilee taiteestaan ja elokuvistaan. Elokuvat syntyvät ”lennossa”.
”Saan ideoita esimerkiksi Vanhasta testamentista ja Ritari Ässästä. Aina ekaksi on joku perusidea, jonka teenkin aika pitkälle ja sitten taas romutan täysin. Ja aloitan ihan eri kulmasta tekemään uudelleen.”
Kasitonnin työt ovat luonteva sekoitus roskaa ja syvyyttä, etiikkaa ja b-kulttuuria, ideoiden toteutusta ja mielijohteiden perässä ravaamista. Pelkkä valmiin idean toteuttaminen ei tyydytä.
”Oon enemmän Ei tullut takkia, mutta tuli liivit -mies. Ja yleensä ne liivit tuntuu paremmilta.”
Kasitonnin veistokset ovat ”kyhäelmiä ja kikkailua” ja varsin humoristisia, mutta elokuvissa hän availee vakavia teemoja. Esimerkiksi tekeillä oleva Nuoruussumussa 2 -animaatio, jossa täytetyt oravat suojelevat kotiaan naamioitumalla liito-oraviksi, kuvaa identiteettiä ja perheen taakkaa.
”En halua julistaa taiteellani mitään. Jotenkin haluan vain saada jonkun liikahtamaan ihmisessä. Jos liikahdus on vielä semmoiseen suuntaan, että katsojalle tulee hyvä mieli, niin se on hienoa.”
Yhteistä Kasitonnin elokuville on se, että katsoja tempaistaan jatkuvasti toisaalle, matkaan tulee aina mutka.
”Mun tyyli on varmaan vähän autistinen. Esimerkiksi ensin keskitytään ihan älyttömästi siihen, kuinka orava tekee rullalaudallaan flipin. Ja sitten yhtäkkiä lopetetaan se kiinnostus siihen, mitä oltiin tekemässä.”
Valeliito-oravasaagaan on suunnitteilla myös ruoanlaitto-ohjelman kaltainen osio johonkin väliin.
”Ja sitten taas keskitytään aika paljon liito-oravuuteen. Leffoissani käsitellään asioita. Niistä ei varsinaisesti sanota mitään lopullista tai suljettua. Paitsi rakkaudesta.”
Jos Kasitonnin puheesta on joskus vaikea arvata, onko hän aivan tosissaan, niin hänen taiteestaan sen tietäminen on mahdotonta.

anssi8000

Kasitonnin huumorintajuinen taide on purrut yleisöön. Viime kesänä hän voitti Mäntän kuvataideviikkojen yleisöäänestyksen.
Kasitonnin Kaikkeahan sitä voi rakennella -näyttely oli sukupolven päässä muista Mäntän näytteillepanijoista. Interaktiivisen romutaiteen ja animaation ryväs puristi hyvät naurut paatuneimmastakin maakuntamatkaajasta.
Kasitonnin taiteessa mikään ei vain ole sitä, miltä aluksi näyttää. Mäntässä esillä olleessa installaatiossa Knight-o-maticissa seinään oli kiinnitetty punainen valo. Infrapuna havaitsi katsojan ja heijasti valon ympärille edestakaisin liikkuvan Ritari Ässän KITT-auton. Kun katsoja kumartui tiirailemaan Kasitonnin romumetallista kokoon hitsaamaa päätä, syttyi pään ylle viritetty lanka hohkaamaan kirjaimia: A-H-A-A! Kasitonni tekstitti katsojan oivalluksen reaaliaikaisesti.
Katsojien kiitosta keräsi erityisesti Kasitonni-animaatiotrilogian ensimmäinen osa Kolkuttajat. Se on tarina kahdesta pankkiryöstäjästä ja oudoista maanalaisista otuksista, jotka aina tarpeen vaatiessa puuttuvat asioiden kulkuun myös maanpinnalla. Myyriä ja ahneutta käsittelevässä elokuvassa Kasitonni oli tehnyt taas kaiken aivan itse: hitsannut hahmot ja niiden avaruuslaivamaisen kodin, nauhoittanut Pixies-covereista elokuvan soundträkin, filmannut kasimilliselle metreittäin materiaalia ja editoinut elokuvan.
Lopputulos on häkellyttävä. Poissa ovat animaation synkkä totisuus ja tilalla matrixmainen bullet time, jossa aika hidastuu äärimmilleen ja kaikki liikkeet näyttävät hyviltä. Muutenkin kerronta on vaivatonta populaarikulttuuriviittailua.
Mänttään Kasitonnin bongasi kuvataideviikkojen kuraattori, kuvanveistäjä Kimmo Schroderus. Schroderus ei säästele ylisanoja puhuessaan löydöstään.
”Anssissa on hyvää rehtiys, raikkaus ja kekseliäisyys. Vaikka hänen veistoksensa ovat rähmäisiä, niistä paistaa läpi lämpö ja näkee, että ne on tehty rakkaudella ja ajatellen.”

Kasitonnin maailmassa
kaikki on vain assosiaatioilla leikittelyä. Tai siis taiteessa, sillä arki on hyvinkin konkreettista kamppailua toimeentulosta. Kasitonnin taide syntyy työttömyyskorvauksella.
Anssi tuntee olevansa henkisestikin kaukana taidekeskusten tarkoista apurahapeleistä.
”Eivät ole apurahoittajat oikein ymmärtäneet hyvän päälle, tai huumorin, kun kirjoitin, että pitäis saunakin rakentaa.”
Kasitonnin ruokapöydällä lojuu kuitenkin sinnikkäästi täytetty apurahahakemus. Sitä on kirjoitettu tussilla, kuulakärkikynällä ja puuväreillä. Taiteilija tarvitsisi tietokoneen ja siihen ohjelmia, jotta voisi editoida animaationsa. Toivottavasti monivärinen hakemus hellyttää rahahanojen vartijat, sillä muutoin animaation teko pysähtyy.
Helsingin kaupungin taidemuseon kuraattori Jari Björklöv tuntee Kasitonnin ja hänen kaltaistensa tilanteen.
”Työttömänä taiteilu on tavallista niille, jotka tekevät tinkimättömästi omaansa eivätkä toimi minkään reseptin mukaan.”
Björklöv ihastui Kasitonnin töihin jo Taideinstituutin aikoihin.
”Anssi on niin omaperäinen ja tekee taidettaan välittämättä yhtään siitä, millainen nykytaide menestyy ja pärjää. En ole ikinä nähnyt ketään taiteilijaa niin innoissaan selittämässä keksinnöistään.”
Nykytaide on harvoin hauskaa. Juuri siitä syystä Kasitonni on voittanut niin monien sydämet puolelleen. Ja kenties juuri siitä syystä apurahojakaan ei ole tippunut.
Anssi Kasitonni on harvinaisuus myös sanomapuolella. Siinä missä nykytaitelijat vyöryttävät teriarsenaalia ja konseptikekoja töidensä tulkinnan hankaloittamiseksi, Kasitonnille missio on selvä: ”Haluaisin tuoda julki sellaista ideaa kaiken voittavasta rakkaudesta. Kuulostaa kliseeltä, mutta niin se vaan on.”

Roope Mokka
Kuvat Janne Ruotsalainen

2 kommenttia

    • Ann Usual kommentoi 3 vuotta sitten:

      So true.

Top