Kansanedustaja Ben Zyskowicz

T:Teksti:

Missä ja milloin kirjoitit ylioppilaaksi?

Töölön yhteiskoulusta 1973.

Valmistuit 1978. Mitä valmistumispäivän iltana tapahtui?

En muista juuri sitä iltaa, mutta järjestin neljän päivän valmistujaisbileet: eri tilaisuudet perheelle, ystäville, tuttaville ja vielä lukusalin porukoille.

Kuvaile lyhyesti opiskelija-Benin käytöstä luennolla.

Muiden muistaman mukaan saavuin myöhässä, asetuin eturiviin ja ryhdyin sieltä näyttävästi tervehtimään taaempana istuvia opiskelukavereitani.

Mitä pääasiallisesti opiskelit?

Perusteellisemmin opiskelin valtiosääntöoikeutta.

Kuinka opintojen rahoitus järjestyi?

Olin kesätöissä muun muassa pullakuskina ja nimismiehenä ja välillä muutoinkin töissä. Otin myös opintolainaa.

Kuka oli opiskeluaikojesi kirkkain vaikuttajahahmo?

Läheisiä ystäviäni oli jo silloin muun muassa nykyinen ulkomaankauppaministeri Kimmo Kalevi Immeri Sasi.

Kuinka kokoomuksen kannattajaa kohdeltiin 1970-luvun yliopiston radikalisoituneessa ilmapiirissä?

Eräät tämän päivän niin sanotut ihmisoikeusjuristit todistelivat minulle ja muille kokoomuslaisille, miten ymmärtämättömiä ja typeriä olimme, kun emme tajunneet, että esimerkiksi Neuvostoliitossa ja Itä-Saksassa kansalaisten perusvapaudet ja ihmisoikeudet toteutuvat huomattavasti laajempina kuin länsimaissa.

Harrastettiinko oikeustieteellisen bileissä lain rikkomista? Vai olivatko kemut muuten vain hurjia?

En minä, mutta pojat. Eli kaljan myynti ei tainnut olla ihan laillisella tolalla.

Eivätkö luottamustoimesi esimerkiksi Helsingin kaupunginvaltuustossa aiheuttaneet gradun viivästymistä?

Opiskelin noin neljä vuotta, mikä oli ihan sopiva aika.

Miten asuit opiskeluaikoinasi?

Asuin äitini täysihoidossa.

Mistä koostui opiskelevan poikamies-Benin ruokavalio?

Ollessani töissä Kansakoulukujalla kävin usein Hämiksellä syömässä. Lämmin ateria jälkiruokineen maksoi muistaakseni 2 markkaa 50 penniä. Myöhään illalla tullessani kotiini Runeberginkadulle poikkesin yleensä Töölöntorin nakkikioskilla.

Kauhein opiskeluun liittyvä mokasi? Reputitko esimerkiksi tenttejä?

Reputin kaksi kertaa, ja toinen niistä oli tosi paha moka: en huomannut tenttipaperinkääntöpuolella olevia kysymyksiä.

Kuinka vietit vappua opiskeluaikoinasi?

Vappuaattona Pykälään, Mantalle, Espalle sellumaan ja Kansallisten ylioppilaiden toimistoon uudelle ylioppilastalolle. Seuraavana päivänä Ullanlinnanmäelle, Töölöntorille ja vappulounaalle. Nykyisin ohjelma on suunnilleen sama.

Milloin tajusit, että sinusta on peruuttamattomasti tullut aikuinen?

Lienenkö tajunnut tuota vieläkään. Huolestuttava merkki oli se, että viime vappuaattona omat lapset tulivat vastaan Espalla.

Laura Halminen