Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan vaikea taloustilanne näkyy esimerkiksi siinä, että musiikkitieteen opiskelu ja opetus ovat uhattuna.
”Musiikki ja kulttuuri määrittävät ihmisen olemassaoloa olennaisesti. On kohtuutonta, että näin kokonaisvaltainen alue on ahtaalla”, sanoo Helsingin yliopiston musiikkitieteen yliopistonlehtori, dosentti Juha Torvinen.
Musiikkitiede on laaja tutkimuksen alue. Esimerkiksi musiikkipsykologian alueista aivotutkimuksen perusteella tiedetään, että taidemuodoista musiikki vaikuttaa aivoihin erityisen vahvasti.
Helsingin yliopiston musiikkitiede on osa vuonna 2017 perustettua taiteiden tutkimuksen ohjelmaa. Suomalaisella musiikkitieteellä on kuitenkin pitkät perinteet 1800-luvun lopulta lähtien.
Kun nykyiset taiteiden tutkimuksen koulutusohjelmat aloittivat vuonna 2017, taiteiden tutkimuksen osastolla oli 15 työsuhteista opettajaa. Alkuvuodesta 2021 määrä oli pudonnut kymmeneen.
Musiikkitieteeseen henkilöstövähennys on osunut pahasti, sillä aikaisemmasta kahden professorin, kahden yliopistonlehtorin, yhden jaetun lehtoraatin ja yhden amanuenssin kokonaisuudesta oli syyskuussa 2021 jäljellä enää yksi vakituinen ja yksi määräaikainen lehtori – Juha Torvinen.
(Pitkään musiikkitieteessä työskennellyt yliopistonlehtori Kai Lassfolk menehtyi syyskuun lopussa.)
Lisäksi musiikkitieteessä työskentelee tällä hetkellä apulaisprofessorina Susanna Välimäki, mutta hänen työtehtävänsä ovat paljolti myös muussa taiteiden tutkimuksessa.
”Oma professori puuttuu, ja professuuri on jokaisen tieteenalan identiteetille olennainen”, Torvinen sanoo.
Vielä vuonna 2015 musiikkitieteellä oli oma amanuenssi. Hänen työtehtävänsä ovat sittemmin siirtyneet opetushenkilökunnalle.
Tällä hetkellä musiikkitiede on Helsingin yliopiston taiteiden tutkimuksen osaston ainoa opintosuunta, jolla ei ole omaa professoria.
Musiikkitieteen professori Eero Tarasti eläköityi vuonna 2016, etnomusikologian ja musiikkitieteen professori Pirkko Moisala puolestaan vuonna 2018.
Professuurin puuttuminen on erikoista myös siksi, että musiikkitiede on suosittu pääopintosuunta taiteiden tutkimuksen opiskelijoiden keskuudessa.
Taiteiden tutkimuksen kandiohjelmaan otetaan joka vuosi sisään noin 50 opiskelijaa. He valitsevat pääopintosuuntansa viidestä vaihtoehdosta (elokuva- ja tv-tutkimus, estetiikka, musiikkitiede, teatteritiede ja yleinen kirjallisuustiede) ensimmäisten opiskeluvuosien aikana.
”Laskennallinen osuus on tasaisesti noin kymmenen opiskelijaa opintosuuntaa kohden. Esimerkiksi viime keväänä musiikkitieteen ilmoitti valitsevansa huomattavasti suurempi osuus opiskelijoista”, Torvinen sanoo.
Eläkkeellä oleva professori Pirkko Moisala sanoo, että musiikkitieteen näivettäminen on omaa luokkaansa.
”Resurssipula koskee toki kaikkia humanistisia aloja. Esimerkiksi elokuvatutkimus toimii yhden professorin voimin, ja uusi rekrytointikielto uhkaa kaikkia vapautuvia toimia.”
Resurssipulasta huolimatta humanistiseen tiedekuntaan on palkattu myös uutta henkilökuntaa.
”Samoihin aikoihin, kun musiikkitieteen opetustoimia ei laitettu avoimiksi, tiedekunnalla oli varaa palkata muun muassa lukuisia digitaalisen kulttuurin asiantuntijoita. Vielä kolme vuotta sitten minulle vakuuteltiin, että musiikkitieteeseen jäisi professori ja kaksi rehtoria”, Moisala sanoo.
Moisalan mukaan aikaisemmalla henkilöstöllä on tehty hyvää tulosta opinnäytteiden ja julkaisujen muodossa. Tulokset ovat pysyneet hyvinä myös resurssipulan vuosina.
Viime vuosina musiikkitieteeltä julkaistujen väitösten tavoitemäärät ovat ylittyneet. Vuonna 2019 väitöksiä tuli viisi, kun vuosittainen tavoite on kaksi väitöstä.
Dosentti Juha Torvinen arvelee kuitenkin, että pitkällä tähtäimellä työmäärä on pienelle henkilökunnalle liian suuri.
”Toistaiseksi pärjätään. Hyvät opiskelijat motivoivat ja ymmärtävät huolemme. ”
Opetus- ja kulttuuriministeriö tarjoaa resurssipulaan lääkkeeksi tiiviimpää yhteistyötä Taideyliopiston kanssa. Sen puolesta ovat puhuneet esimerkiksi Taideyliopiston vararehtori Jaana Erkkilä-Hill ja humanistisen tiedekunnan dekaani Pirjo Hiidenmaa.
Taideyliopiston ja Helsingin yliopiston henkilökuntaa yhteistyösuunnitelmat huolestuttavat.
Tieteellisellä taiteiden tutkimuksella ja taiteen tekemisellä on kandi- ja maisteritasolla niin vähän yhteisiä opintosisältöjä, että yhteistyön lisääminen nykyistä tiiviimmäksi voisi henkilökunnan mielestä olla tulevaisuuden kannalta huono ratkaisu molemmille.
”Esimerkiksi musiikkitieteen osalta yhteistyötä Taideyliopiston sisältöjen kanssa on tehty jo pitkään sen verran kuin on järkevää”, Torvinen sanoo.
Opiskelijat ovat tähänkin saakka voineet suorittaa naapuriyliopistossa sellaisia kursseja, joilla on riittävästi yhtäläisyyksiä omalla laitoksella tapahtuvaan musiikintutkimukseen ja opetukseen.
”Koko tutkintoa ajatellen vain pieni osa kursseista on sellaisia, joita on ylipäätään mielekästä sovittaa yhteen kummankin laitoksen opiskelijoiden kanssa. Arvioisin, että musiikkitieteessä kandidaatintutkinnon 180 opintopisteestä noin kymmenen olisi mielekästä suorittaa Taideyliopiston kanssa yhteistyönä”, Torvinen sanoo.
Professori Pirkko Moisala tuntee kahden laitoksen erot, sillä ennen tiedeyliopistoon siirtymistä hän opetti silloisessa Sibelius-akatemiassa, joka on nykyään osa Taideyliopistoa.
”Tiedeyliopistossa opetetaan alusta lähtien tiedon kyseenalaistamista ja tieteellisen tiedon luomisen metodeja, kun taas Taideyliopistossa on olennaista opettaa tietoa traditioista, joiden pohjalta kehittyä taiteilijaksi. Tiedeyliopistoon tulevat opiskelijat haluavat lukea, analysoida ja kirjoittaa, kun taas taideyliopistoon menijät odottavat saavansa tehdä musiikkia”, Moisala vertailee.
Jako on karkea, ja Juha Torvinen huomauttaa, etteivät eri intressit välttämättä sulje toisiaan pois.
”Yhteistyö on hyvä asia, jos se ei aiheuta tason laskua. Tässä tapauksessa se vaara on kuitenkin olemassa”, Moisala sanoo.
Oikaisu 15.10. klo 15.21. Korjattu muotoilu musiikkipsykologian ja aivotutkimuksen yhteydestä. Lisäksi korjattu professori Pirkko Moisalan sitaatti. Tekstissä luki aiemmin, että Moisalalle vakuutettiin aiemmin, että musiikkitieteeseen jäisi kaksi professoria ja kaksi lehtoria. Todellisuudessa määrä oli professori ja kaksi rehtoria.
