Vihreät säästövinkit pitäisi vaihtaa kilttien arvojen mainostamiseen, sanoo Suomeenkin leviävä brittiverkosto.
Pyöräily tehostaa arkeasi. Kasvisruokailijana olet trendikäs. Kangaskassilla säästät.
Väärin sanottu, täräyttää Britanniasta leviävä verkosto. Sen mukaan ekokampanjointi on hukassa, koska arvot on unohdettu.
Common Cause -verkoston mukaan kuluttajan hyötyä korostavat ekovinkit pitää vaihtaa maailman parantamiseen: ihmisten yhteisyyden ja vastuun korostamiseen. Siis juuri nyt, kun kansalle on opetettu, että led-lamppu on pitkän päälle edullinen ja hyvää ihmisyyttään voi näyttää ostamalla luomuleipää. Mistä ihmeestä on kyse?
Common Cause ei ole kommuunin iltateellä virinnyt kaunis ajatus. Verkosto syntyi vuonna 2009 brittiläisten kansalaisjärjestöjen turhautumisesta. Muun muassa WWF:n, Maan Ystävien ja Oxfamin pomot istuivat pohtimaan tutkijoiden kanssa, miksi jäätiköt aina vain sulivat ja eriarvoisuus rehotti.
Tehtiin yllättävä ja samalla looginen liike. Aktiivit kääntyivät ihmistieteisiin. Ihmisiähän tässä haluttiin herätellä, autojensa rateista ruuhkamaksuja ajamaan. Kognitiotieteestä ja sosiaalipsykologiasta haettiin vastauksia siihen, miksi ympäristövaikuttaminen tai ihmisoikeustyö jää niin pienen piirin puuhailuksi.
Syksyllä 2010 julkaistiin kuhinaa aiheuttanut raportti Common Cause – The Case for Working with our Cultural Values. Sen pääoivallus on, että ihmisen päässä kamppailee kaksi arvojen ryhmää, jotka sulkevat pois toisensa. Sisäiset arvot ovat yhteisöllisyyttä, kiintymystä, vastuuta -hyväksi luonnolle. Ulkoiset arvot ovat valtaa, rahaa, ihailua: omiaan kaukomatkojen ja katumaasturien ostamiselle. Psykologit pystyivät kokeissa osoittamaan, että setelin kuvat silmissä liittyivät vähäisempään huoleen ympäristöstä.
Oivallettiin, että ekokampanjoissakin pitäisi korostaa sisäisiä arvoja ulkoisten kustannuksella. Ihmisiä ei saisikaan kannustaa säästöillä tai auttamisen tuomalla kunnialla. Sen sijaan kampanjoiden pitäisi pyrkiä muuttamaan kulttuurisia arvoja kiltimmiksi ja universaalimmiksi. Kangaskassia pitäisi puolustaa vastuullisena tekona ja sivuuttaa, että muovikassit tulevat kalliimmiksi. Tällainen arvotyö edistäisi lopulta sitä, että voimaantuisimme vaatimaan yhä vastuullisempaa ympäristöpolitiikkaa.
Blogosfäärissä raportti on herättänyt laajalti ihastusta. Mutta kuulostaako arvoekoilu ympäristöpolitiikan tutkijan korvaan unelmahötöltä?
Ei, sanoo Suomen ympäristökeskuksen tutkija Riikka Paloniemi.
”En osaa pitää arvoista puhumista naiivina. Puhetavoilla on pitkiä vaikutuksia: sillä, puhutaanko yksityisestä vai yleisestä hyödystä.”
Paloniemi on tutkinut ilmastomyönteisiin tekoihin vaikuttavia tekijöitä yhdessä sosiaalipsykologi Annukka Vainion kanssa. Se, että ihminen arvottaa asioita huolenpidon ja oikeudenmukaisuuden kannalta, siis moraalisina kysymyksinä, lisää myös ilmastomyönteistä käytöstä. Arvojen on kuitenkin yhdistyttävä uskoon siitä, että ilmastonmuutos on olemassa ja että se on ihmisen aiheuttama.
Common Cause -verkoston mukaan todisteiden tuputus saa ei-ekologiset ihmiset puolustuskannalle, joten teknistä lukuvyörytystä pitää vähentää.
”Arvot selittävät paljon enemmän kuin tieto. Ilman vaihtoehtoista yhteiskunnallista visiota luonnontieteellinen tieto ei vaikuta ihmisiin”, Paloniemi vahvistaa.
Tutkijan mukaan arvoekoilu on hyvin tervetullut suuntaus. Yksi asia vain on harmillista: arvot vakiintuvat nuoruuteen mennessä, eivätkä muutu helposti.
”Siksi pitää keskittyä myös ihmisten kompetenssiin: vahvistaa uskoa siihen, että hän voi vaikuttaa.”
Verkosto kasvaa ripeästi. Se on järjestänyt täyteenvarattuja työpajoja tänä keväänä Tukholmassa ja Lontoossa. Brysselissä toimii jo kansalaisjärjestöjen työryhmä arvojen lobbaamiseksi.
Taas yksi villitys, joka rantautuu Suomeen vuosikymmenen viiveellä? Ei tällä kertaa. Kyselykierros ympäristöjärjestöihin paljastaa, että kulissien takana kuhisee. WWF:n ympäristökasvatusvastaava Hanna Seimola paljastaa, että Common Cause -työpaja on kaikessa hiljaisuudessa vieraillut Suomessakin. Parikymmentä kansalaisjärjestöjen edustajaa kuunteli helmikuussa Kepan tiloissa, kun verkoston aktiivi Richard Hawkings luennoi arvojen suhteesta toisiinsa. Ryhmätöissä pohdittiin, miten Suomessa vahvoja ulkoisia arvoja, vaikka rahan valtaa, voitaisiin heikentää. Tämän kuun lopussa aloittaa arvotyön opintopiiri.
Seimola on innoissaan.
”Kampanjat pitää suunnitella tarkasti, ettei niissä ole piiloviestejä, vaan että oikeasti korostetaan, että meidän on autettava. Se on vastakohta mainosmaailmalle, joka ei sano suoraan, että osta.”
Helppoa uusi ote ei ole. Esimerkiksi Seimola nostaa varainkeruun, jossa usein kerrotaan, mitä lahjoittaja saa vastineeksi.
”Rahaa ei yleensä anneta, jos kampanja vetoaa yhteiseen hyvään. Se on raadollista.”
Nyt pitäisi siis osata leipoa kampanjoita, joissa auttaminen on seksikästä itsessään.
”Järjestöt pyörivät lahjoituksilla, mutta varainhankinta ei saa viedä vaikutusta varsinaiselta työltä.”
Common Cause -verkosto on tärkeällä, mutta vaikealla asialla, sanoo suojeluasiantuntija Sini Eräjää Suomen luonnonsuojeluliitosta.
”Poliittisissa päätöksissä joudutaan hiomaan kompromisseja. Silloin helposti päädytään viemään asioita vähän kestävämpään suuntaan vallitsevien arvojen, vaikka talouskasvun, ehdoilla. Järjestöt menevät mukaan, koska muuten ei saada yhtäkään askelta tehtyä.”
Eräjään mukaan ympäristöjärjestöt kiinnittävät jo nyt huomiota haitalliseen piiloviestintään: bongataan viherpesua, ja valitaan vuoden turhakkeita. Common Cause on kuitenkin onnistunut tekemään arvoista aiempaa analyyttisemman esityksen.
Ympäristöjärjestöissä kipinöi nyt paljon brittiverkoston henkisiä ajatuksia, Eräjää sanoo. Ilmastonmuutoksesta on kauan jauhettu pienien tekojen kautta, mutta nyt yritetään perustella ihmisille isoja muutoksia: asumista, kulkuneuvoja, ruokavaliota.
”Järjestöissä suhtaudutaan jo kriittisesti siihen, että ekolamppuun vaihtamalla hoidettaisiin tämä homma.”
Yksi arvoliikkeen teeseistä on pelottelun kieltäminen. Uhkakuvat voivat vahvistaa meissä ei-toivottuja valtaan tai oman navan suojeluun liittyviä arvoja. Armageddonmaisen ilmastonmuutoshelvetin sijaan ihmisiä pitäisi innostaa rakentamaan yhteistä matalahiilistä taivasta.
Ei siis ihan kuin Greenpeacen kampanjassa, jossa läheistensä kohtaloa voi tutkia ydinvoimaloista kootulla interaktiivisella tuhokartalla. ”Seuraava Fukushima…mitä sinulle ja ystävillesi tapahtuu?”, kampanjassa kysytään.
Ohjelmajohtaja Tapio Laakso sanoo, että viime aikoina Greenpeacessa on keskusteltu runsaasti eri kampanjoiden arvopohjasta. Ydinvoiman kohdalla hän seisoo vankasti uhkakuvien takana: riskejä on Suomessa tähän asti hyssytelty. Ilmastonmuutoksenkaan karuja faktoja ei hänestä pidä häivyttää.
”Onko väärin kuvata, mitä todella tulee tapahtumaan? Se ei ole hirvittävän kaunista. Huono asia on, jos luodaan toivottomuutta.”
Silti Greenpeacekin aikoo jatkossa kampanjoida enemmän ydinvoiman vaihtoehtojen puolesta kuin hyökäten, siis Common Causen hengessä. Positiivisen energiatulevaisuuden viestimiseen on palkattu uusi työntekijäkin.
Laakson mielestä koko arvoekoilussa on kyse muna ja kana -dilemmasta. Joskus on käytävä käsiksi käytökseen, jotta arvot muuttuisivat.
”Ennen oli tapana dumpata ydinjätteet mereen. Nyt ydinvoiman kannattajatkaan eivät pidä sitä hirveän hyvänä ajatuksena.”
Myös Common Cause -liike myöntää, ettei ekokampanjoiden kieli yksin muuta mitään. Yleisö on kuitenkin myös äänestäjiä, joiden valitsemat poliitikot voivat säätää hyvien arvojen mukaisia lakeja.
Palataan vielä niihin pieniin ekotekoihin, ekolamppuihin. Onko niillä sitten väliä, jos kerran pitäisi muuttaa arvoja ja ravistella instituutioita?
Kukaan haastatelluista ei haluaisi väheksyä kangaskassivalintoja. Eräjään mukaan niillä on symbolinen merkitys. Laakso puhuu voimattomuuden tunteen välttämisestä.
Jos nyt oikein mietitään, kangaskassien haukkuminen tekee hallaa arvoille, ympäristötutkija Paloniemi sanoo.
”Pieniä tekoja ei pidä väheksyä, koska silloin vastuu siirretään helposti toisille.”
Sanat Veera Jussila, kuva Otto Donner
