”Lukion jälkeen pääset heti opiskelemaan opettajaksi Helsinkiin.
Helsinki tuntuu vieraalta maalaistytöstä, joka on käynyt kaupungissa aikaisemmin vain muutamia kertoja talvitakkiostoksilla.
Muutat Sepänkadulle kommuuniin. Yhteisasuminen on hauskaa, joskin muutaman vuoden jälkeen alat kaivata myös omaa rauhaa ja muutat asumaan yksin.
Yliopisto-opiskelu opettajankoulutuslaitoksella osoittautuu hauskemmaksi ja rikkaammaksi kuin kuvittelit.
Lukiossa vielä arvelit, että yliopistossa istutaan vain luennoilla ja päntätään teoriaa.
Suhtaudut opintoihisi intohimoisesti. Joskus käyt myöhään iltapäivisin Metsätalossa vielä ylimääräisillä kehitysmaantieteen luennoilla.
Teistä tulee opiskelijakavereidesi kanssa tiivis porukka. Syntyy syviä ystävyyssuhteita, joista osa kantaa aikuisiälle saakka.
Käytte kiihkeitä keskusteluja muun muassa kasvattajan roolista lasten elämässä. Omissa kannoissasi olet usein ehdoton.
Yhden opiskelukaverisi kanssa matkustat eräänä kesänä TÅ¡ekkoslovakian halki Turkkiin. Kokemus on tajunnanräjäyttävä. Et ole aiemmin nähnyt aasialaista elämänmenoa, joka on varsinkin maaseudulla hyvin erilaista kuin elämä Suomessa.
Lapsesta asti sinulla on ollut kaksi haaveammattia: opettaja ja näyttelijä.
Vuoden opiskeltuasi pääset Ylioppilasteatteriin. Mieleesi jää erityisesti Raila Leppäkosken ohjaus näytelmään Kauheat vanhemmat. Työryhmä toimii erinomaisesti. Kappaleessa näyttelevät myös Mikko Kivinen ja Riitta Havukainen, joihin törmäät myöhemmin myös muilla lavoilla.
Meno Ylioppilasteatterissa on hyvin erilaista kuin myöhemmin työelämässä. Käytte iltaisin kapakoissa, eikä kenelläkään ole vielä perhevelvoitteita.
Joulu-, pääsiäis- ja kesälomat paiskit töitä rahoittaaksesi opinnot. Saat töistä muutakin kuin rahaa. Myöhemmin esittämäsi roolihahmo Pirre pohjautuu erääseen siivoushommissa tapaamaasi esimieheen.
Toimit myös viitenä kesänä Kellokosken mielisairaalassa kotipaikkakunnallasi mielisairaanhoitajan sijaisena.
Pienellä Kellokoskella ihmiset ovat tottuneet siihen, että bussipysäkillä usein joku makailee tai lauleskelee.
Monesti hyppäät iltapäivällä Helsingin-bussiin, koska meneillään on joku Ylioppilasteatterin kesäteatteriprojekti.
Sitten tulee ensimmäinen kevätjuhlapäiväsi opettajana. Olet lukuvuoden ajan hoitanut tarkkailuluokan opettajan virkaa.
Sinulla on ylläsi kansallispuku. Olette opettajien kanssa syömässä. Kello on kaksi, kun soitat kämppiksellesi.
Et uskalla itse mennä katsomaan Teatterikorkean pääsykokeiden tuloksia, joten olet pyytänyt Teakissa opiskelevaa kämppistäsi käymään katsomassa hyväksyttyjen nimet koulun seinästä.
Taikauskoisesti olet lainannut hänen verkkareitaan pääsykokeisiin. Omasi olivat mielestäsi niin rumat.
Puhelimessa kämppis sanoo: `Kuule Eija, kyllä sun täytyy hommata itsellesi uudet verkkarit, sä pääsit sisään!`
Sen onnentunteen muistat loppuelämäsi.
Teatterikorkeakoulun aikana elämään ei mahdu juuri muuta kuin opiskelu, joka on turkkalaisittain fyysistä. Juoksette paljon ja treenaatte akrobatiaa.
Jälkeenpäin opiskeluaika nousee mielessäsi suureen arvoon. Koskaan myöhemmin elämässäsi ei tule aikaa, jolloin saisit keskittyä vain omaan kehitykseesi.
Kun menet töihin ja saat lapsia, elämä muuttuu uudella tapaa rikkaammaksi.
Kuka?
Opiskelija: Eija Vilpas
Pääaine: Luokanopettajan koulutus ja näyttelijäntyö
Opiskeluaika: 1979-1982 ja 1983-1987
Opintojen jälkeen: Opettaja ja näyttelijä
Maria Ruuska
Kuvitus Teemu Kiviniemi
