Kun Antti-Pekka Pietilä paiski viimeksi freelancetöitä, Mauno Koivisto totutteli presidentin tehtäviin, Iso-Britannia ja Argentiina tappelivat Falk landin saarista ja Time Magazine valitsi vuoden mieheksi tietokoneen.
Oli vuosi 1982 ja valtio-oppia sekä tiedotusoppia opiskellut turkulainen kauppasi juttujaan sanoma- ja aikakauslehtiin jo seitsemättä vuotta.
Ensimmäiset juttunsa Pietilä oli rustannut lukioikäisenä partiolaisten järjestölehtiin. Muutama, muun muassa retkeilyä käsitellyt teksti oli julkaistu myös turkulaisessa paikallislehdessä. Pietilä ei enää muista missä niistä.
Kun Suomen kuvalehti vuonna 1973 palkitsi Pietilän Pohjolan kansojen yhteyttä käsitelleen aineen valioainepalkinnolla, samainen paikallislehti alkoi tilata häneltä juttuja säännöllisesti.
”Siitä se alkoi”, Pietilä, 53, muistelee.
Toimittajaveteraanin kuukausipalkkavuodet alkoivat Insinööriuutisissa vuonna 1983. Sen jälkeen Pietilä ehti olla esimiestehtävissä MTV:llä, Taloussanomissa ja Ilta- Sanomissa, maistella pääministeri Jäätteenmäen kaatanutta skuuppia ja saada yllättävät potkut.
Viime syksyllä toimittaja palasi keikkahommiin. Yhden miehen yrityksen toimialaan kuuluu yrityksien mediakonsultointi, artikkeleiden rustaaminen Suomen Kuvalehteen ja journalismin ilmiöitä käsittelevien kirjojen kirjoittaminen.
Miltä monelle nuorelle tuttu keikkatyömaailma konkarin silmin näyttää?
Ensiksi on ratsattava Pietilän kalenteri. Mihin media-yrittäjän työaika oikein kuluu?
Haastattelua edeltävällä viikolla Pietilä on muun muassa valmistellut valmennustilaisuutta, kirjoittanut asiakkaan tilaamaa raporttia, hoitanut oman firman kirjanpitoa, hankkinut aineistoa tulevaa kirjaansa varten ja herännyt asiakaspalaveriin seitsemäksi.
Työtä on piisannut kuudelle päivälle ja siihen on kulunut selvästi yli 40 tuntia.
”Voi olla, että tuntimäärät ovat pienentyneet Ilta-Sanomien päätoimittaja-ajasta.”
Työn määrä ei ole koskaan haitannut Pietilää.
”Toteutan itseäni työn kautta”, hän sanoo ja nimeää yhdeksi harrastuksekseen tietokirjojen kirjoittamisen. Toinen on moottoriveneily.
Työn arvostuksen työmatkoilla viipyneen tekstiilitehtaan johtajan ja kotiäidin poika omaksui jo lapsena.
”Meillä pidettiin arvossa ajatusta, ettei elämästä selviä töitä tekemättä.”
Konsulttietikettiin kuuluu, ettei asiakkaiden nimistä lörpötellä julkisesti.
”Suurin osa asiakkaistani on pörssiyrityksiä, niiden johtokuntia, hallituksia tai vastaavia. Olen tehnyt töitä myös etujärjestöjen ja julkisen hallinnon organisaatioiden kanssa”, Pietilä suostuu kertomaan.
Yritykset haluavat kuulla entiseltä taloustoimittajalta ja lööppitehtailijalta, miten median kanssa tulee parhaiten toimeen ja miten oman putiikin julkisuuskuvasta saadaan mahdollisimman mieluisa.
Pietilän mukaan uusi toimenkuva on ”kysyntävetoinen ratkaisu”.
Vastaavasta kysynnästä moni kolmekymppinen saa vain unelmoida.
”Kun tieto erostani Ilta-Sanomien päätoimittajan tehtävistä tuli julki, sain parissa tunnissa useita työtarjouksia. Kaksi mielenkiintoista liittyi mediakonsultointiin.”
Pietilä vaikuttaa optimiselta uuden alan suhteen.
”Merkit viittaavat vahvasti siihen, että ihan kohtuullisesti tällä itsensä elättää”, nimikkokirjailtuun kauluspaitaan ja hyvin istuvaan pukuun sonnustautunut mies sanoo.
Pietilä korostaa tottuneensa muutoksiin jo vakituisissa työtehtävissä.
”Vaikka olen ollut pitkiä aikoja saman työnantajan palveluksessa, olen pääsääntöisesti tehnyt yhtä tehtävää viitisen vuotta. Siinä on tullut puserrettua se, mikä on ollut sillä kertaa annettavana.”
Suurin osa tehtävistä on liittynyt vanhan rakenteen muuttamiseen, muutosjohtamiseen.
”Esimerkiksi mennessäni Ilta-Sanomissa ensi kertaa 1989, ajoin läpi toimitustyön sähköistämisen. Siinä näki, miten ihmiset vastustivat uudistuksia, koska pelkäsivät niitä.”
”Ehkä siinä myös kasvoi vähän norsunnahkaa”, Pietilä sanoo.
Sille tuli myöhemmin käyttöä.
Vappuna 2003 Ilta-Sanomien vetovastuun ottaneen Pietilän pöydälle tipahti parin kuukauden virassaolon jälkeen yksi suomalaisen mediahistorian suurimmista uutisvoitoista.
IS oli jo kevään mittaan monta kertaa uutisoinut ensimmäisenä Anneli Jäätteenmäen (kesk.) haltuun saamiin Irak-asiakirjoihin liittyvistä käänteistä.
Kesäkuun 16. päivän iltana Pietilälle soitettiin Bruce Springsteenin konserttiin ja kerrottiin, että asiakirjojen vuotajan nimi oli ensimmäisenä oman toimituksen tiedossa.
Kaksi päivää myöhemmin Jäätteenmäki jätti eronpyyntönsä.
”Joku piti sitä sulkana hatussa, mutta tietyissä piireissä tämä ei ikinä unohtunut, eikä varmaan unohdukaan.”
”Jos kansalaisilla on lyhyt poliittinen muisti, niin poliitikoilla se on ikuinen.”
Näistä ”tietyistä piireistä” tai eronsa yksityiskohdista Pietilä ei halua tämän tarkemmin puhua. Erosta puhumisen estää myös Sanoma Osakeyhtiön kanssa tehty sopimus, jossa Pietilä lupaa pitää yksityiskohdat omana tietonaan.
Julkisuudessa eron syyksi kerrottiin, etteivät lehden levikki ja markkinaosuus olleet kehittyneet tavoitteiden mukaisesti.
Pietilän lähdöstä ensimmäisenä uutisoinut Markkinointi&Mainonta-lehti esitti eron mahdolliseksi syyksi Jäätteenmäen tapauksesta suivaantuneiden keskustavaikuttajien kabinettipelin. Saman argumentin toisti Jäätteenmäki-skuuppien tekijä Pekka Ervasti Suomen Kuvalehden artikkelissaan.
Todisteiksi Ervastilla oli esittää Ilkka-lehden päätoimittajan Kari Hokkasen uhoaminen Keskon rapujuhlissa ja Tanja Saarelan (kesk.) entisen avustajan Seija Turtiaisen Sanoma Osakeyhtiön toimitusjohtajalle lähettämät kiukkuiset sähköpostit.
”Kyllä poliittinen painostus (kesästä 2003 lähtien) oli aivan käsittämätöntä”, Pietilä kertoo painottaen kahta jälkimmäistä sanaa.
Tätä konkreettisemmin Pietilä on kommentoinut asiaa vain käräjäoikeudessa syksyllä 2003, jolloin hän oli todistajana itseensä kohdistunutta uhkausta käsittelevässä oikeudenkäynnissä.
Käräjillä hän nimesi valan alaisessa todistuksessaan poliittisen painostuksen pääpukareiksi Turtiaisen ja Matti Vanhasen (kesk.) erityisavustajan Timo Laanisen .
Turtiainen ja Laaninen ovat kiistäneet Pietilän väitteet jyrkästi. Myös Sanoma Osakeyhtiön toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen on kieltänyt jyrkästi poliittisen painostuksen vaikuttaneen Pietilän eroon.
Kiistetytkin argumentit eron poliittisista kytköksistä hyväilevät Pietilän imagoa. Onhan mielikuva poliittisen vainon kohteeksi joutuneesta marttyyristä kiitollisempi kuin lehden heikon talouskehityksen nojalla saneeratusta pomosta.
Pietilä ei halua valittaa erottamisestaan.
”Elämänohjeeni on, että ei pidä ruveta rakastumaan johonkin asemaan, vaan pitää rakastua nimenomaan osaamiseen. Sen voi kuljettaa mukanaan.”
Pietilän uramuisteloita kuunnellessa, tuntuu, että hänestä kaikki on aina mennyt parhain päin.
Nyt hän tuntuu vilpittömän tyytyväiseltä yrittäjän elämäänsä. Eikä ihme. Pietilähän on kuin räätälöity freelance-työn haasteisiin: hän on kokenut, itsevarma, viestintäkykyinen, eikä pelkää muutoksia. Mottokin on kuin globaalin aikakauden työraamatusta.
Myös sosiaalisia verkostoja piisaa.
”Tunnen suurin piirtein kaikki keskeisissä asemissa olevat politiikan ja talouden päättäjät. Voin soittaa tässä maassa kenelle tahansa ja puhua hänen kanssaan melkein mistä asiasta tahansa”, Pietilä kuvailee networkiaan.
Jos vihamiehiä ja -naisia on toimittajavuosina kertynyt, monet heistäkin ovat ajan myötä ymmärtäneet Pietilän olleen oikeassa. Esimerkkejä hän kertoo mielellään. ”Kun kirjani Maatalousmafia syö rahamme ilmestyi vuonna 1994, se koettiin jollain tavalla maatalouden vastaiseksi. Kun on nähty mitä siellä (maataloudessa) on tapahtunut, on nähty, että kirjassa on ikävällä tavalla osattu ennustaa mitä tulee tapahtumaan.”
”Vaikka Jäätteenmäki-uutisoinnista tuli tuoreeltaan hurjaakin kritiikkiä ja uhkailua, monet kriitikot sanoivat myöhemmin, että ei uutisoinnille ollut vaihtoehtoa ja että ihan hyvä juttu.”
Vaikka Pietilä ei selvästi ole huolissaan omasta tulevaisuudestaan, journalistisen alan tulevaisuus tuntuu askarruttavan. Sitä hän pohtii myös uudessa kirjassaan Uutisista viihdettä, viihteestä uutisia (Art House).
Kirja paljastaa muun muassa, että media on yhtä paljon rahan tekemistä kuin tiedonvälitystä.
Toimittamisen tulevaisuudesta kirjoittaessaan Pietilä veikkaa, että taloudellinen kilpailu kiristyy, media viihteellistyy ja päätoimittajien arvovalta vähenee.
Myös nuoren toimittajakunnan työmotivaatio askarruttaa veteraania.
”Nuoren toimittajapolven suhtautuminen työhönsä on tyystin toinen kuin pitkään alalla olleiden konkareiden. Toimittaminen on enää vain harvoille nuorille elämäntapa ja suuren intohimon kohde.”
”Samalla motivaatio etsiä ja kaivaa vaikeita uutisaiheita ja seurata uutisvirtaa myös vapaa-ajalla on vähentynyt”, Pietilä kirjoittaa.
Ehkä myös siksi häntä huolestuttavat henkilökuntaa vanhemmasta päästä saneeranneiden toimitusten ratkaisut.
”Monessakin mediassa on laitettu ulos sitä porukkaa, jolla olisi eniten kykyä ja miettiä, miten joku asia on kehittynyt. Esimerkiksi taloustoimittamisessa on tärkeää, että on nähnyt pari kolme kuunkiertoa, jotta voi sanoa jostain asiasta jotain”, hän sanoo.
Kuin olisi pelastautunut mätänevän mediakentän ytimestä juuri oikeaan aikaan.
Matti Rämö
Kuva Niklas Kullström
