”Minulla on paha tapa dubata ja laulaa kaiken kuulemani päälle. Matkin kaiken aikaa ja kaikkea mahdollista: television mainoslauluja, Thelonious Monkin pianoriffejä tai piirrossarjojen hahmoja. Esimerkiksi Simpsonit on älyttömän hyvä matkittava.
Erityisesti tykkään kokeilla mahdollisimman vaikeita melodioita, ja se on tietysti kamalan kuuloista.
Jatkuva ääntely raivostuttaa lähipiiriäni. Miesystäväni on sanonut, että se on pahinta mahdollista melusaastetta, ja käskenyt minun lopettaa. Lupauksistani huolimatta en ole siihen pystynyt.
Erilaisten melodioiden ja äänien kokeileminen on nimittäin minusta kiinnostavaa. Yleensä lauleskelen levyjen päälle jotain aivan uusia kakkosmelodioita, tai jos telkkarista kuuluu joku hauska ääni, yritän matkia sitä. Se on semmoista leikkimistä. Jos sitä kuuntelisi seinän takaa, voisi ihmetellä, että millainen oliolauma se tuolla asuu.
Ääntelytaipumukseni yltyi pahaksi vuosi sitten kun aloitin laulutunnit. Haluan kokeilla pitävätkö laulunopettajani opetukset paikkansa ja toisaalta tehdä juuri niin kuin ei saisi tehdä. Nykyään saatan laulella bileissäkin, vaikka suurin osa ihmisistä varmaan kuuntelisi mieluummin niitä levyjä kuin jotain kitinää.
Oikeastaan olen tykännyt leikkiä äänillä pienestä pitäen. Tykkäsin vanhoista Hollywoodin kauhuleffoista, joissa on näyttelijöitä joiden duunina on kirkuminen. Olisi ollut makeaa päästä sellaiseksi erikoiskirkujaksi, jonka huuto seisauttaa katsojan veret.”
Maritta Kuulan kokoelmalevy Koko kirjo ilmestyi syyskuun lopulla.
Ville Seuri
