| 12. marraskuuta 2010 |
Avaruus- ja ilmastonmuutostutkija Sini Merikallio ei päässyt astronautiksi, joten hän päätti ottaa suunnan takaisin kohti Maata.
| 12. marraskuuta 2010 |
Psykologi Pekka Olkkonen soittaa yhtyeessä, jonka tunnetuin kappale on Viisi laukausta päähän.
| 29. lokakuuta 2010 |
Lari Kotilainen tutkii kirosanoja ja soittaa punkkia Venäjällä.
| 15. lokakuuta 2010 |
Tutkija Hanna Laako ei pelkää Meksikon zapatistien alueella Chiapasissa, vaikka saattaa kohta tutkia henkensä kaupalla.
| 1. lokakuuta 2010 |
Marjukka Myllärniemi tutkii keuhkoja ja piirtää salaa sarjakuvia.
| 17. syyskuuta 2010 |
Kennet Granholm on tutkija ja rokkari, joka liittyi okkultistiseen ryhmään tieteen nimissä.
| 3. syyskuuta 2010 |
Kosmologi Syksy Räsänen tutkii maailmankaikkeuden laajenemista ja puhuu ihmisoikeuksista.
| 5. helmikuuta 2010 |
Howard Jacobsilla on kaksi pakkomiellettä: tiede ja pohjoinen. Niitä kohti hän kulkee laboratoriossa ja kuplavolkkarilla.
| 11. joulukuuta 2009 |
Kaksiportainen tutkintojärjestelmä on saanut vain harvat siirtymään suoraan kandin jälkeen töihin. Monille työnantajille alempi korkeakoulututkinto ei vielä riitä.
| 11. joulukuuta 2009 |
Sanastotutkija haaveilee pääsevänsä perille nisäkkäiden nimien kehityksestä.
| 27. marraskuuta 2009 |
Ylioppilaslehti kertoo, kuinka esität kysymyksiä ulkomaalaiselle vierailijaluennoitsijalle kuulostamatta nololta.
| 13. marraskuuta 2009 |
Ylioppilaslehti kysyi edustajiksi päässeiden ryhmien vaalipäälliköiltä vaalien rahoituksesta. Vastaukset jättivät avoimeksi monia hämmentäviä kysymyksiä, joihin Ylioppilaslehti etsii nyt vastauksia.
| 13. marraskuuta 2009 |
Otto Hemminki tahtoo tehdä viruksista ihmisten ystäviä.
| 16. lokakuuta 2009 |
Tutkija Matti Kortelainen tahtoo löytää hiukkasen.
| 2. lokakuuta 2009 |
Dosentti Johanna Kantola haluaa ymmärtää valtaa, joka rakentaa meitä.
| 4. syyskuuta 2009 |
Tutkija Petro Tamminen tahtoo tehdä lehmistä onnellisempia.
Koulurauhaa-lehdellä kerätään taas rahaa kiusatuille. Julkaisua kustantavan yhtiön toimitusjohtaja ei mielellään kertoisi, miten tuotot käytetään.
Vapaaottelija Anton Kuivanen viihdyttää kehässä ärhäkkyydellään. Kehän ulkopuolella sitä ei uskoisi millään.