Tiede

totuuskomissio

Miks’ kaikki kaunis katoaa?

Korroosiossa metalli reagoi ympäristönsä kanssa. Taustalla on termodynamiikan toinen pääsääntö, jonka mukaan kaikki etenee vääjäämättä kohti suurinta epäjärjestystä. Kauniina pitämämme metalliesine on siis vain väliaikainen olotila. Kaikki metallit kärsivät korroosiosta. Jalot metallit kestävät paremmin kuin epäjalot metallit. Kulta kestää ihmisen aikakäsityksessä pitkään kauniina, kun taas rauta on suojaamattomana piankin ruostetta….

1

Englanti valloitti tiedemaailman

Tutkijat ja yliopistot saavat mainetta vain englanninkielisellä tutkimuksella. Suomen kielen asemasta tieteessä täytyy taistella.

601748main_Ti60-6-500x

Nasan uusi musta

Yhdysvaltojen avaruushallinto kehitti uuden värin. Se on tosi, tosi musta.

Totuuskomissio: Miksei oppi kaada ojaan?

”Sisäkorvan tasapainoelin muodostuu kolmesta toisiaan kohtisuorassa olevasta pään kiertoliikettä ja kulmakiihtyvyyttä aistivasta kaarikäytävästä sekä suoravii­vaista kiihtyvyyttä aistivasta pääte-eli­mestä. Ihmisen tasapainoon vaikuttavat myös näköaisti sekä jalkojen ja niskan asentotunto. Viime kädessä tasapainon monimutkaisesta säätelystä vastaavat ai­vot. Lukiessa syntyvällä niskajännityk­sellä tai tenttistressillä voi olla osuutta huimaustuntemuksen synnyssä. Tasapai­non hallintaa voinee kehittää liikkumalla,…

XXIX_vuosisata_Apu_10_60

Ihmeiden 2000-luku

Villit tulevaisuusvisiot kukkivat suomalaisessa lehdistössä 50 vuotta sitten.

miia_collanus

Rättisulkeiset

Miia Collanus tutkii suoran toiminnan käsitöitä, joilla vastustetaan massatuotantoa ja kyseenalaistetaan naisen perinteinen asema. Hänen mielestään käsityönopettajaksi ei pitäisi voida valmistua opiskelematta feminismin alkeita.

1336316_13642410

Tieteen tosi-tv

Antaisitko tutkijoiden asentaa valvontakameran kotiisi? Moni antaa. Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston tutkimusta varten on konsultoitu BB-psykologia, vaikka tulokset näkevät harvat ja valitut.

ip_flat

Ipokalypsi. Nyt

Internetistä loppuivat osoitteet. OMG! Sekoaako sosiaalinen media? Repeääkö tietoverkko? Y2K osa 2?

Helsingin yliopistolla aloittaa uusi oppiaine

Ensi syyslukukauden alussa maailman kulttuurien laitoksella aloittaa uusi monitieteinen oppiaine, alue- ja kulttuurintutkimus, joka korvaa Renvall-instituutissa pitkään toimineet alueelliset opintokokonaisuudet. Instituutti siirtyi maailman kulttuurien laitokselle viime vuonna. Kyseessä on kaikille avoin sivuaine, johon ei tarvitse erikseen hakea. Pääaineopiskelijaksi voi hakea jo tänä keväänä humanistisen tiedekunnan kautta. Aineessa on valinnaisia opintosuuntauksia, joita…

Koolla on väliä

Älykkäiltä nanomateriaaleilta odotetaan paljon, mutta kukaan ei tiedä niiden riskejä.

rosemarie

Kahden kerroksen historiaa

Rose-Marie Peake tutkii historian epäsovinnaisia naisia ja pohtii luokkaeroja. Vapaa-aikanaan hän kehittää Oulunkylän yhteisöllisyyttä ja tapaa feministiäitejä.

geenikartta

Oudot geenit

Netistä saa geenitestin halvalla. Tuloksen tulkitseminen on kinkkisempää.

Lepakonpurema

Raivotautinen vesisiippakaan ei pysäyttänyt Thomas Lilleytä. Hän haluaa puhdistaa lepakoiden maineen.

Ihmiskokeessa

Lukiolaiset ja graduntekijät ansaitsevat taskurahat syömällä tutkimusvaiheessa olevia lääkkeitä.

Ähky pois

Professori luki kirjan ilmastohössötykseen kyllästyneestä tutkijasta.

Suomies

Työssään Markku Koskinen tarkkailee soita. Vapaa-ajallaan tutkija-aktivisti osoittaa mieltä niiden puolesta.

Top