| 30. huhtikuuta 2009 |
Nyt jännitetään perustuslaki-valiokunnan kantaa siihen, onko ulko-puolisten enemmistö hallituksessa vastoin perustuslakia.
| 30. huhtikuuta 2009 |
Ylioppilaslehti kertoo, kuinka puhdistat ylioppilaslakkisi. Apuna toimii Venla Laitala Hyvistä Martoista.
| 30. huhtikuuta 2009 |
Ovatko HYYn vuosijuhlat turha tapa vai perinteiden kruununjalokivi?
| 17. huhtikuuta 2009 |
Otaniemen salaseuraperinne estää naisten pääsyn Julkun ja Äpyn toimituskuntiin.
| 17. huhtikuuta 2009 |
Yhden miehen edustajistoryhmä ratkaisisi ylioppilaskunnan ongelmat kunnallismallilla.
| 17. huhtikuuta 2009 |
Ylioppilaslehti laittoi opiskelijajärjestöjen kerhohuoneet vertailuun.
| 3. huhtikuuta 2009 |
Lukiolaisten siirtymistä yliopistoon yritetään vauhdittaa luku-urakkaa pienentämällä.
| 3. huhtikuuta 2009 |
Koko lukukauden jatkunut lakko on pysäyttänyt luennot, tentit ja opintopisteet.
| 3. huhtikuuta 2009 |
Oppilas makaa päärakennuksen luentosalissa. Hänet on myrkytetty! Näin kova on meno Matti Hällin dekkarissa Sopimatonta kuolla yliopistolla. Entä todellisuudessa? Ylioppilaslehti kokosi kiinnostavimmat kampuselämään liittyvät rikokset.
| 3. huhtikuuta 2009 |
Miksi ylioppilaskunta kustantaa kehitysyhteistyötä?
| 20. maaliskuuta 2009 |
Ylioppilaslehti kysyi yliopiston henkilökunnalta, millaista on olla töissä yliopistolla. Vastauksista tuli yliopiston sairaskertomus.
| 20. maaliskuuta 2009 |
Toive: Torstaisin kello 10–12 vahinkoselkärankaisten luennolla on tylsää. Voisitko tulla tarjoamaan luennolle pullaa? Nimim. Verensokeri alhaalla
| 6. maaliskuuta 2009 |
Miksi yliopistolakiuudistusta arvosteleva opiskelijatoiminta alkoi HYYn ulkopuolelta?
| 2. helmikuuta 2007 |
Kansainvälisten vertailujen mukaan Helsingin yliopisto ei ole huippuyliopisto. Pitäisikö sen olla?
Koulurauhaa-lehdellä kerätään taas rahaa kiusatuille. Julkaisua kustantavan yhtiön toimitusjohtaja ei mielellään kertoisi, miten tuotot käytetään.
Vapaaottelija Anton Kuivanen viihdyttää kehässä ärhäkkyydellään. Kehän ulkopuolella sitä ei uskoisi millään.