| 16. syyskuuta 2005 |
Öljyn hinta on pilvissä, eikä todennäköisesti tule alas hetkiin. Olisiko rypsiöljystä sen haastajaksi?
| 6. toukokuuta 2005 |
Ammattipoliitikko Mari Kiviniemestä piti tulla kaksi vuotta sitten ministeri, mutta toisin kävi. Kollegojen äitiysvapaat ovat silti avanneet ovet huippupaikoille. Syksyllä putki saattaa jatkua ministerinpallille saakka.
| 8. huhtikuuta 2005 |
Kun juorulehti Katsoon valittiin uusi päätoimittaja, henkilökunta uhkasi heittää hanskat naulaan. Joni Soila on kuin lehtensä: mihin tahansa hän tarttuukin, otsikot ovat suuria.
| 3. syyskuuta 2004 |
Tataarinkielisiä Idols-kilpailuja, vaimonhakumatkoja ulkomaille ja lahjoituksia saudiarabialaiselta sheikiltä. Suomen perinteinen muslimivähemmistö ponnistelee kaikin keinoin säilyttääkseen kulttuurinsa. Nuorison mielestä tataariliittoihin painostaminen on kuitenkin liikaa.
| 3. syyskuuta 2004 |
Yhdysvaltain presidenttiä George W. Bushia parjataan Euroopassa minkä ehditään. Muuttuisiko mikään perinteisissä riidanaiheissa, jos demokraattien John Kerry hallitsisi Valkoista taloa?
| 21. toukokuuta 2004 |
Miksi täällä ei puhuta miesten väkivallasta?
| 23. huhtikuuta 2004 |
Uncle Benzillä on asiaa: “Nyt näkyy taas olevan kampuksilla väkeä, josta osa kutsuu itseään kommunisteiksi ja joka haluaisi Suomeen ja koko maailmaan sosialismin ja kommunismin säilyttäen samalla – ainakin puheissa -monipuoluedemokratian ja ihmisoikeudet. Ei onnistu. Ei ole koskaan onnistunut. Eikä tule koskaan onnistumaan.”
| 26. maaliskuuta 2004 |
Monet luulevat, että jokainen, joka laittaa stringit ja Buffalot jalkaansa on pissaliisa, mutta he ovat väärässä – pissismiin tarvitaan paljon enemmän. Pissismin voi jalostaa tyttöjen omaksi campiksi.
| 31. lokakuuta 2003 |
Antti Kopra on 22-vuotias maalaispoika Vilppulasta. Hän on opiskellut poliisikoulussa vuoden. Koska poliisilla on pula rahasta, hän partioi jo Itäkeskuksen kaduilla siinä missä kokeneemmatkin poliisit. Yöhön mahtuu hulluja, juoppoja ja turhia hälytyksiä.
| 31. lokakuuta 2003 |
Eurokansanedustaja Eija-Riitta Korhola erosi elokuussa kristillisdemokraateista ja liittyi viikko sitten kokoomukseen. Hän sanoo olevansa ympäristön ja heikoimpien puolella, puolueesta riippumatta. Mutta kuka luottaisi loikkariin?
| 9. toukokuuta 2003 |
Globalisaatio tulee ja hämmentää. Sosiologit puhuvat spagaattielämästä,kun elämän yksi kiinnekohta on Haukiputaalla ja toinen yhtä tärkeä Hondurasissa. Miten selviävät omista spagaateistaan suomalaissyntyinen muslimi, kahteen kulttuuriin kasvanut lukiolainen, Punaisen Ristin kenttätyöntekijä ja japanilais-suomalainen opiskelijapari? Repeääkö siinä?
| 29. marraskuuta 2002 |
Pari viikkoa sitten Suomeen perustettiin Seksialan liitto Salli ry. Suomessa ei silti taideta nähdä äänekkäitä seksityöläisten marsseja maailman malliin, sillä Salli haluaa toimia kuten mikä tahansa etujärjestö.
| 4. lokakuuta 2002 |
David Edgar räväytti entisen Jugoslavian sekasorron näyttämölle – ja sai aikaan harvinaisen yhdistelmän: kansainvälistä politiikkaa käsittelevän yhteiskunnallisen näytelmän ja maailmanlaajuisen suosion. Ryhmäteatterissa tavataan.
| 18. tammikuuta 2002 |
Venäjällä valtio huolehtii vangeista vain vankilan portille saakka, vaikka vapautumisen jälkeen metrolla matkustaminenkin voi olla vaikeaa.
| 2. marraskuuta 2001 |
Umayya Abu-Hanna löysi ylioppilaskunnasta kaipaamaansa väittelyseuraa.
| 21. syyskuuta 2001 |
Valmistui Kadettikoulusta 1960 ja valtiotieteiden kandidaatiksi Helsingin yliopistosta 1969. Jatko-opintoja Yhdysvalloissa 1972-73 ja 1981-82
| 12. huhtikuuta 2001 |
Valmistui kasvatustieteiden maisteriksi Turun yliopistosta vuonna 1998.
Koulurauhaa-lehdellä kerätään taas rahaa kiusatuille. Julkaisua kustantavan yhtiön toimitusjohtaja ei mielellään kertoisi, miten tuotot käytetään.
Vapaaottelija Anton Kuivanen viihdyttää kehässä ärhäkkyydellään. Kehän ulkopuolella sitä ei uskoisi millään.