| 6. maaliskuuta 2009 |
Taideopiskelijoiden bileisiin saa tulla omana itsenään. Kunhan on tarpeeksi erikoinen.
| 17. lokakuuta 2008 |
Teatteriohjaaja Susanna Kuparinen haluaa selvittää, kuka tuhosi peruspalvelut.
| 21. huhtikuuta 2006 |
Pirkka-Pekka Petelius on jättänyt suomalaisten mieliin kaksi hokemaa: a-pu-va ja nunnuka nunnuka lail-lai-laa. Nyt kansannaurattaja alkaa ohjata sarjaa vakavin teemoin, väkivallasta ja suomalaisesta synkkyydestä.
| 10. helmikuuta 2006 |
Ylioppilasteatterin taiteellinen johtaja Salla Taskinen lupaa perinteistä poikkeavaa draamaa. Juhlavuonna näyttämölle tuodaan neljä kotimaista kantaesitystä.
| 30. tammikuuta 2004 |
Ainoa haave. Pakko päästä. Yritän niin kauan kuin ikä sallii – vaikka sisäänpääsy on melkein tuurista kiinni. Mutta millaista on opiskelu unelmien Teatterikorkeakoulussa?
Koulurauhaa-lehdellä kerätään taas rahaa kiusatuille. Julkaisua kustantavan yhtiön toimitusjohtaja ei mielellään kertoisi, miten tuotot käytetään.
Vapaaottelija Anton Kuivanen viihdyttää kehässä ärhäkkyydellään. Kehän ulkopuolella sitä ei uskoisi millään.