| 16. lokakuuta 1998 |
Nuoruuden muistelu aloitetaan jo nuorena. Tehosekoittimen muistoissa vilisevät Suomi-rockin legendat.
| 22. toukokuuta 1998 |
Funkbändi Eternal Erectionin potenssilääke on James Brown.
| 13. maaliskuuta 1998 |
Suomalainen Larry & the Lefthanded-yhtye on julkaissut levyn ulkomailla.
| 16. tammikuuta 1998 |
Giant Robot odottaa kutsua tulla soittamaan Uudelle ylioppilastalolle. Eiköhän ole yliopistolaistenkin aika päästä nauttimaan taidekoulujen bileiden suosikkiaktista.
| 17. lokakuuta 1997 |
Ihailijat hemmottelevat Thee Ultra Bimbooseja kaljalla ja konvehdeilla. Kun naarasnelikko paahtaa lavalla autotallirokkia, yleisö ei voi muuta kuin katsoa säärtä pitkin ylös ja ihailla.
| 19. syyskuuta 1997 |
Kerää kaikki A.W. Yrjänän persoonat ja palaa toimitukseen. Olin jo bongannut CMX:n alkuvoimaisen johtotähden, rock-sanoittajan, teologiaa opiskelleen älykön ja koreasti pukeutuvan narsistin. Onnellinen esikoisrunoilija AW Yrjänä löytyy Elitestä.
| 12. huhtikuuta 1996 |
Yksi teos, kaksi arviota. Samuli Knuuti ja Miska Rantanen kokivat CMX:n Vanhalla ja olivat siitä mieltä.
Koulurauhaa-lehdellä kerätään taas rahaa kiusatuille. Julkaisua kustantavan yhtiön toimitusjohtaja ei mielellään kertoisi, miten tuotot käytetään.
Vapaaottelija Anton Kuivanen viihdyttää kehässä ärhäkkyydellään. Kehän ulkopuolella sitä ei uskoisi millään.