| 6. helmikuuta 2009 |
Meri Peltonen teki kavereineen Pohjoismaiden ensimmäisen naisten lumilautailuleffan.
| 6. helmikuuta 2009 |
Ninjaelokuvien ohjaaja Aleksi Delikouras teki kirjan äitinsä kanssa.
| 2. helmikuuta 2007 |
Aleksi Salmenperän elokuvien miehet ovat umpimielisiä jääriä, jotka eivät ole kuulletkaan miehen pehmenemisestä. Salmenperä itse jää Karkkilaan kolmen lapsen koti-isäksi, jotta puoliso saa tehdä dokumenttielokuvaansa rauhassa.
| 21. huhtikuuta 2006 |
Pirkka-Pekka Petelius on jättänyt suomalaisten mieliin kaksi hokemaa: a-pu-va ja nunnuka nunnuka lail-lai-laa. Nyt kansannaurattaja alkaa ohjata sarjaa vakavin teemoin, väkivallasta ja suomalaisesta synkkyydestä.
| 30. syyskuuta 2005 |
Lucile Hadzihalilovicin Innocence on myyttinen kasvutarina, jossa poikia ei ole olemassakaan. Jotkut miehet ovat pitäneet elokuvaa perverssinä, ohjaaja kertoo.
| 14. tammikuuta 2005 |
Dokumenttiohjaaja John Webster näyttää ohjaajan kykynsä sekä valkokankaalla että luokkahuoneissa. Yleisö eläytyy ja oppilaiden sukat pyörivät.
| 29. lokakuuta 2004 |
Dokumenttiohjaaja-lakimies Miia Haavisto päättää, kuka Suomessa saa tehdä dokumenttielokuvia ja kuka ei.
| 29. marraskuuta 2002 |
16-vuotias näyttelijä Oksana Akinshina teki Lukas Moodyssonin elokuvassa parhaimman roolinsa, mutta Venäjällä hänet tunnetaan kotimaisista hittileffoista.
| 12. huhtikuuta 2001 |
Neorealismin klassikoilla aloittanut Dino De Laurentiis on tuottanut elokuvia 60 vuotta.
| 3. maaliskuuta 2000 |
Postmoderni aika tarvitsee omat sankarinsa. Grace Quek alias Annabel Chong päätti tehdä parodiaa panomiehistä harrastamalla seksiä 251 kertaa peräkkäin.
| 18. helmikuuta 2000 |
Lotta Kupiainen on nuori elokuvaohjaaja, jolle on satanut palkintoja. Hän ei usko, että kitumalla oppisi taitelijaksi.
| 12. marraskuuta 1999 |
Maalaisromantiikan valkokankaille palauttanut Markku Pölönen tekee nyt elokuvaa suomirockin menninkäisestä, Rauli Badding Somerjoesta.
| 26. huhtikuuta 1996 |
Ohjaaja Visa Mäkinen jännittää elokuviensa ensi-iltoja istumalla kylmässä saunassa pipo päässä. Hän ei ole tarvinnut jännittää vuoden 1992 jälkeen, mutta nyt hän aikoo palata. MTV esittää syksyllä Mäkisen ohjaaman kymmenosaisen tv-sarjan.
Koulurauhaa-lehdellä kerätään taas rahaa kiusatuille. Julkaisua kustantavan yhtiön toimitusjohtaja ei mielellään kertoisi, miten tuotot käytetään.
Vapaaottelija Anton Kuivanen viihdyttää kehässä ärhäkkyydellään. Kehän ulkopuolella sitä ei uskoisi millään.