Arkisto

Artikkelit

Suomessa on pitkään haluttu uskoa mahdollisuuksien tasa-arvoon. Nyt tutkimus näyttää kuitenkin sitä, että yhteiskunnan eritytyminen näkyy voimakkaana nuorissa aikuisissa, mutta tällä kertaa uusilla jakolinjoilla.
Suomi jahkailee turpeen kanssa, mutta loputtomiin sen käyttö ei voi jatkua.
Ylioppilaslehti Aino / Antti Yrjönen, kuvankäsittely
Huumeiden käyttö on Suomessa entistä yleisempää. Huumekauppaa on kiihdyttänyt anonyymi Tor-verkko, jossa toimivalla Torilaudalla huumeita myy myös helsinkiläinen Ville.
Kumpi on pahempaa: äänestää keskustaa tietoisesti vai tiedostamatta, pohtii rakkaustarinamme kertoja.
29.6.2020
Haemme AD:ta ja kahta toimitussihteeriä.
9.6.2020
28-vuotias media-alan moniosaaja aloittaa työnsä syyskuussa.
15.5.2020
Kun ulkona pitää vältellä ihmisiä, kaupunkiympäristön merkitys korostuu. Mikä tekee kaupungista kodin?
24.1.2020
Citizen K, Hope Frozen, Sunless Shadows, Women of the Gulag ja Kelet, ne ainakin kannattaa nähdä.
21.1.2020
Susani Mahaduran ohjaama dokumentti nähdään Docpointissa tammikuun lopulla.
13.12.2019
Unelmoinnista kirjoitetaan usein suoristuskeskeisessä self-help mielessä. Unelmointi voi kuitenkin olla myös itsestä poispäin kääntyvää, kollektiivista ja poliittista, kirjoittaa Aurora Lemma.
Mujin kuratoitu kirjavalikoima hyväilee koulutettua keskiluokkaa, joka ei halua kuluttaa tavaraa, vaan tarinaa oman itsen hyvyydestä.
Brexit näyttää farssilta, mutta siitä on hyvää vauhtia tulossa tragedia Pohjois-Irlannissa.
19.9.2019
Vuoden 2019 Rakkautta ja anarkiaa -festivaali on taas täynnä loistavia elokuvia. Tässä muutama tärppi festareille!
27.5.2019
Huippusuosittu Auta Antti -podcast päättyi hetki sitten. Toimittaja Arda Yildirimillä on ikävä sitä jo nyt.
Kuva: Linda Tammisto.
31.5.2018
Uusi rehtori Jari Niemelä ei halua tehdä lupauksia, mutta toiveen hän esittää: työrauha saisi palata Helsingin yliopistoon.
Kuva: Aapo Huhta.
Eeva Vekki on ollut raivaamassa stand upiin tilaa naisille. Myös itselleen, sillä nyt hän on koomikkona ensi kertaa suuren yleisön edessä: Ylen Noin viikon studion juontajana.
EN
Kuva: Aapo Huhta.
Eeva Vekki has been paving the way in stand up for women. Also for herself; for the first time as a comedian, she will appear in front of a large audience: the host of Noin viikon studio on Yle.
FI
Kuvitus: Tuomas Järvenpää.
Kahden vuoden päästä seuraava Ylioppilaslehden toimitus siivoilee pöytäänsä. Teimme palveluksen: katsoimme kristallipalloon ja näimme vuoden 2020 mediamaiseman kirkkaana jo nyt. Siitä vain viimeisiä irvailuja keksimään!
Aalto-yliopiston mukaan taiteellisten alojen pääsykokeissa suoritus ratkaisee – ei missään nimessä persoona.
Kuva: Shutterstock.
Sosiaalisen median pikapaastot eivät johda pysyviin lopputuloksiin, uskoo tutkija Sakari Taipale Jyväskylän yliopistosta.
Kuvitus: Ulla Donner.
Kuvitus: Aliina Kauranne.
Virtuaalitodellisuus lupaa yhdistää ihmiset kuin Nokia 1990-luvulla. Onko se pelkkää markkinointipuhetta?
Kuva: Evelin Kask.
Perussuomalaisten hajoaminen rikkoi perheitä ja ystävyyssuhteita. Sinisen tulevaisuuden varapuheenjohtaja Tiina Ahva yrittää nyt paikata haavat ja rakentaa puolueelle nuorisojärjestön.
Kuva: Miikka Pirinen.
Suomen kalleimpiin kuuluvassa ravintolassa tv-kasvo Hans Välimäki kantaa pöytiin mustia tryffeleitä ja tonnin viinipaketteja. Palacen fine dining -elämykset loihtii joukko nuoria kokkeja, joilla on pitkät työpäivät ja unelmia omasta ravintolasta.
EN
Kuva: Miikka Pirinen.
Celebrity chef Hans Välimäki serves up black truffles and thousand-euro wine orders in one of Finland's most expensive eateries, the prestigious Palace restaurant. The fine dining experiences there are crafted by a team of young chefs with long shifts and dreams of striking out on their own.
FI
Kuva: Jussi Särkilahti.
Suomen ei pidä kilpailla salamyhkäisyydessä vaan avoimuudessa, uskoo Kepan Lyydia Kilpi.
Kuvitus: Tuomas Järvenpää.
Unicafen suosituimmat ruoat ovat edelleen liha- ja kala-annoksia. Kasvisannokset ovat kuitenkin kasvattaneet viidessä vuodessa suosiotaan reilulla kolmanneksella.
Kuvitus: Tuomas Järvenpää.
Englanninkielisessä maailmassa suurta suosiota nauttiva chatfiktio tekee tuloaan Suomeen.