05. joulukuuta 2018
Teksti: | Kuvat: Iija Eloranta & Pekka Torvinen

Meiltä on kaivattu opiskelijatapahtumasta kertovaa juttua. Tässä se on. Kävimme 523:nnessa Wiipurin Pamauksessa emmekä nukkuneet 40 tuntiin.

Pyhän Andreaan päivänä 30. marraskuuta vuonna 1495 Viipurin linnassa kuultiin valtava pamaus, joka säikäytti linnaa ja kaupunkia piirittäneet ”vainolaiset” karkuun.

Viipurin Pamaus on myytti, jota ei mitä ilmeisemmin koskaan tapahtunut. Mutta tiedostamattomina myytit elävät meissä ja tiedostamattomina ne ottavat meistä vallan.

Ehkä siksi Helsingin yliopiston Wiipurilaisella Osakunnalla on aivan oma Pamaus-perinne, juhla, joka järjestetään joka vuosi marraskuun viimeinen päivä huolimatta viikonpäivästä ja jossa luodaan omaa mytologiaa valmiin myytin päälle.

Niinpä perjantaina 30. marraskuuta vuonna 2018 juhlittiin 523:tta Wiipurin Pamausta 180 ihmisen voimin. Olimme paikalla Kaapelitehtaan Hima & Salissa.

Sinänsä kyseessä ovat kuin mitkä tahansa hienommat akateemiset pöytäjuhlat, sellaiset, joissa pukukoodina on frakki tai iltapuku, ei todellakaan haalarit, herra paratkoon. Ja vaikka pukeutumisen puolesta juhlia voisi kutsua pönötykseksi, ohjelman puolesta ne ovat kaikkea muuta.

”Viinaa ja itsemurhia, päivän teema”, sanoi Wiipurilaisen Osakunnan Laulajia juhlissa johtanut Lauri Mauranen ja yllätti kaikki. Kuoro lauloi pari hempeämpää kappaletta ennen kuin siirtyi huumoriin:

 

 

Anniskeluajan päättyminen on asiakkaille ilmoitettava niin sanotulla valomerkillä tahi muulla sopivalla tavalla. 

Valomerkin jälkeen saadaan asiakkaalle tarjoilla se alkoholijuoma-annos, joka
on ennen anniskeluajan päättymistä tilattu ja otettu alkoholikassasta.

Väkeviä juomia ja viinejä pulloittain tarjoiltaessa on pulloissa jäljellä olevat alkoholijuomat palautettava.

Ruokailun ja seurustelun katkaisee tuon tuosta ei vain ohjelma mutta myös miekkaansa ainakin toisinaan tahdissa heiluttava laulunjohtaja Oona Laine, joka laulattaa yleisöllä niin sitsiklassikoita (ainaiset Helan går, Unkarin viiniä ja Minne) kuin vain Pamaukseen kuuluvia veisuja, kuten Kraatarin:

Kankahalla asui kraatari
Kulmalast’ ol’ hällä fullmakti.
Ryyppäs viinaa, kärsei piinaa;
ai jai jai jai.

Paljon ryyppäs hän myös oltta,
tahtoi eukkons’ ylös polttaa.
Sytytt’ kekäleen,
joutui käräjiin,
ai jai jai jai.

Linnassa nyt istuu kraatari,
toisen oma on nyt eukkoki.
Suuttui kraatariin,
suostui suutariin,
ai jai jai jai.

Hyvät maisterit ja tutentit,
älkää tehkö niin kuin tek’ kraatari.
Viinaa latki,
aivan ratki,
ai jai jai jai.

Kraatari on yksi harvoja juomalauluja, jonka jälkeen ei skoolata.

Juuri ennen Kraataria yleisö eli niin sanottu pamausrahvas oli kuullut Pamaussaarnan. Sen piti tuntemattomaksi jäänyt vanhempi mies munkinkaapuun pukeutuneena.

”Olemme kokoontuneet tähän yhteiseen juhlaamme linnanherra Knut Possen kutsumina viettämään arvoon ja säätyyn katsomatta yhteistä juhlaa tänään iltapäivällä herran vuonna Pyhän Andreaan päivänä 30. marraskuuta 1495 vainolaisista saadun voiton kunniaksi.”

”Apottikuntamme edustajana tuon tervehdykseni ja luulenpa ettei tuo luoteinen rajaselkkaus jää viimeiseksi ja että tämä Pyhän Andreaan päivä saa vielä jossain tulevina vuosisatoina lisäkaikua myöhemmin, valitettavasti.”

Myyttisen Viipurin Pamauksen ja talvisodan alkamisen välillä kului 444 vuotta.

”On aika ryhtyä madaltamaan tämän juhlan tasoa”, kaapuhahmo sanoi ja sen jälkeen vuorossa oli saarna kuin suoraan…noh, huonoimmalta mahdolliselta aikajanalta, jolla mitä ilmeisimmin olemme (todistusaineistona Donald Trumpin presidenttiys ja tämä saarna).

Yksi esimerkki:

”Mutta kuin on levotonta kaikkialla. Maapallo lakkaa pyörimästä ja linnut munivat nahkamunia sekä maito happanee pääläriin. Mutta tapahtuu myös monia muita asioita.

Ei tämä ihan nyt aivan joulun veroista ole, mutta täällä ihan koto-Suomessa ylipäällikön puoliso meni 69:stä raskaaksi. Se on aika ihme.”

Pax vobiscum, pax vobiscum.

Saarna on ohi, kraatari linnassa ja pääruokakin syöty – ja kuten mihin tahansa tällaiseen tilaisuuteen kuuluu, kasvisruoka (tofu-kasvisvartaat, paahdetut rosmariiniperunat ja kasviskermaan muhennettua pinaattia) ei maistunut juuri miltään. 

Sitten paikalle tulevat munkit. 

Anna mun olla se munkki jonka lause kuulla
anna mun palvoa Knut Possea suurta
mä tarviin viinaa vaik ei siin hetki
mut täytyy lääkettä näihin tunteisiin etsii.

Anna mun elää aina pamauksen sumussa
possen kanssa samassa suvussa
suuret juhlat on nää se hetki on tää
ollaan yhdessä samassa veneessä.

Kitataat gt:t juodaan jalluu
kaada shottilasiin mukiin tai vaik kannuun
otettaan oltta vedetään viinaa nyt on se aika
Andreaan pyhä päivä.

Me ei tulla poistuu täältä koskaan
woo-oo-oo
munkit on ikuisia.
Ja me luvataan pysyy aitoina ja aina ottaa oltta
woo-oo-oo
munkit on ikuisia
munkit on ikuisia.

Ja niin edelleen, useamman eri aiheisiin liittyvän uudelleensanoitetun biisin verran. Välissä muistetaan mainita yhteensä seitsemän kertaa Knut Posse, jonka jälkeen yleisö reagoi: tuo jalo ritari, ja oivallinen juomaveikko! Skål.

Myös Venäjää muistetaan haukkua, kuten asiaan kuuluu.

Sergei Skripal asuu Englannissa
sepä Putinia vituttaa
agenttikaksikon pisti hän hommiin
jotka Sergein voisi surmata.
Agenttikaksikon pisti hän hommiin
jotka Sergein voisi surmata.

Ovenkahvaan myrkkyä laitettiin
sekä Bemarin ilmastointiin.
Oireita sai brittipoliisitkin
Sergei henkensä melkein menetti.
Oireita sai brittipoliisitkin
Sergei henkensä melkein menetti.

Britannian raivo oli suuri
diplomaatit kotiin käskettiin.
Pakotteita tuskin puretaan
onneks vielä Alkosta vodkaa saa.
Pakotteita tuskin puretaan
onneks vielä alkosta vodkaa saa.

Myös Elon Musk saa osansa pilkasta. Muistatteko vielä, kuinka Muskista piti tulla seuraava Steve Jobs? Hänestä onkin tullut suuren maailman Spede.

Lopulta noin 20 minuutin esityksen jälkeen munkit pääsevät mainitsemaan, kuinka Donald Trump ja Vladimir Putin tapasivat Helsingissä. Turvatoimet olivat mittavat, kaivonkannetkin hitsattiin kiinni.

Mutta voi kurjuus!
Tuon työn touhussa
tapahtui kuitenkin tapaturma.
Ja hehkuvasta hitsipillistä
turmiollisesta tulikepistä
kipinä kirkkaana karkasi
lentoon lemahti.
Kuumana ja kerkeänä
itään päin pärähti
kohti Viipuria
tuota Karjalan lukkoa
linnaan lennähti

…ja aiheutti lopulta valtavan PAMAUKSEN. Ja niin on Wiipurin Pamaus tapahtunut 523. kerran. Tosin tässä juhlassa pamaus sattui kaksi kertaa, sillä suurin osa yleisöstä räjäytti omat paperipussinsa yli-innokkaasti väärässä kohtaa munkkien tarinaa.

Sitten vuorossa oli jälkiruoka eli viipurinrinkeli (vanha yläluokan herkku), josta riittää ainakin neljälle ihmiselle. Ja neljälle ihmiselle se pöydässä myös jaettiin: jokainen otti rinkelistä kiinni ja repäisi itselleen palan.

Rinkelin, kahvin ja kahviavecin aikana kuultiin vielä otteita rinkelilehdestä, ”joka ei ole bulevardilehti ja jonka rinnalla sähköiset viestimet kalpenevat ja tiedon valtatiet ruuhkautuvat, ja jonka edessä pääministerikin on nöyrtyvä. Kuunnelkaa siis viidettä valtiomahtia, hiljentykää, nauttikaa.”

Siis lisää vuoden uutisia, niin kotimaisia, ulkomaisia kuin yliopistomaisia, kommentaarin kera.

Yksi esimerkki:

”Luotsiveneen kaatuminen Suomenlahdella johti kahden kuolemaan. 

Rinkelin kommentti: laadukkaana ja hyvää makua noudattavana julkaisuna rinkelilehti ei alennu halpaan eritehuumoriin etenkään traagisen tapauksen yhteydessä vaan jättää kakkajutut Ylioppilaslehdelle.

[NAURUNREMAKKA]

Rinkelin lisäkommentti: tuskaa paatissa.

Rinkelin lisäkommentin lisäkommentti: tutka taisi olla lukossa.”

Erityisesti rinkelilehti muistaa myös mainita, että ehkä niin sanotun pukkiritarikunnan (salaseura, joka on perinteisesti saanut pitää oman ohjelmanumeron Pamauksessa) olisi aika sallia myös naisjäsenet. Näin herran vuonna 2018 asiaan on kiinnitetty siinä määrin huomiota, että ”pukit” eivät olet saaneet omaa ohjelmapaikkaa eivätkä myöskään omaa pöytää, vaan heidät on ripoteltu pitkin salia.

Sivukorvalla kuulin, että ainakin osa pukkiritareista pitää menettelyä täysin oikeana. Ne ovat ilmeisesti muutamat jäärät, joille muutos maailman mukana ei käy. Yllätys.

Kun juhlissa vihdoin päästiin arpajaisten jälkeen (pääpalkintona Viipurin-risteily) akateemisiin tansseihin, kello oli melkein yksi yöllä. Tanssit menivät sen mukaisesti, ja välivalsseistakin luovuttiin. Oli kiire jatkoille!

Bussissa laulettiin vielä Vekselivaikeuksia. Ei ne konttaa vekseleitä, eivät päästä juomaan meitä, päästänevätköhän hirteen?

Domus Gaudiumilla järjestetyillä jatkoilla ohjat otti Iso Tuuba ja sen laulaja Nuppu Oinas (mukana uusimmassa Idolsissa). Cover-kappaleet olivat meneviä ja kuulostivat oikein hyvältä, mutta toisaalta kello oli yli kaksi yöllä eikä siihen aikaan ole enää muita adjektiiveja kuin hyvä ja ehkä upea.

”The love you found must never stop”

Keittiössä pelattiin juomapeliä aidoilla neljännesdollareilla. Juttelin tovin kirjallisuudesta Juhana Lankisen kanssa. Lankinen hehkutti Steven Eriksonin Malazan Book of the Fallen -fantasiakirjasarjaa. Kuuntelin ja lupasin tutustua, mutta pian sain jotenkin väännettyä keskustelun jälleen kerran Marcel Proustiin. Näytin puhelimesta pätkää:

Muistin parhain osa on ulkopuolellamme, sateen henkäyksessä, tunkkaisen huoneen ilmapiirissä tai ensimmäisen takkatulen tuoksussa, kaikkialla missä säilyvät älymme käyttökelvottomina hylkäämät ainekset, menneisyyden viimeiset ja parhaat voimavarat, jotka saavat meidät itkemään, kun kaikki kyyneleet jo ovat ehtyneet. Ulkopuolellamme? Ehkä sittenkin meissä, mutta kätkössä katseiltamme, enemmän tai vähemmän kestävän unohduksen turvissa. Vain tämän unohduksen ansiosta pystymme silloin tällöin paljastamaan entisen itsemme, asennoitumaan elämään kuten vanha minämme aikoinaan ja kärsimään kuten hänkin, koska olemme hän, henkilö joka rakasti kaikkea sitä, mikä meitä on lakannut kiinnostamasta.

Lankinen lupasi lähteä etsimään kadonnutta aikaa.

Mutta mikä saa ihmiset tulemaan vuodesta toiseen Wiipurin Pamaukseen? Paikalla oli jopa seitsemänkymppisiä ihmisiä. Miksi se ei lakkaa kiinnostamasta? Yhden kävijän vastaus: 

”Mä rakastan kaikkia, jotka rakastaa kaikkia. Mutta tämä on sama asia steroideilla.”

Kello eteni vääjäämättä. Ympärillä puhuttiin entisistä, nykyisistä ja ehkä tulevistakin rakkaista, toisaalla pidettiin käsistä kiinni, vielä toiseemmalla pussailtiin. Kaikkialla hymyiltiin ja naurettiin. Ainakaan ei puhuttu töistä eikä minglailtu!

Kalja muuttui joissakin käsissä skumpaksi, toisissa skumppa gt-kannuksi, gt-kannu kaljaksi, kalja lonkeroksi, lonkero kaljaksi, kalja kahdeksi kaljaksi, kaksi kaljaa skumppapulloksi, pullo kahdeksi, kaksi pulloa kaljaksi, kalja kaljaksi, kalja kaljaksi, kalja kaljaksi, vesi.

Noin kello 6 aamulla paikalla oli ainakin 50 ihmistä. Äänentasosta päätellen kaikilla oli hauskaa. Enää muutama tunti ja saunaan!

Saunatiloissa keskustelu oli tasolla:

”Onks Iikka hengissä?”

”On se kännissä.”

”Vitsi kun mä ymmärtäisin sun ajanjuoksua.”

”Mä elän unelmaani. Mua vituttaa.”

Oona Laine kantaa Laura Mykkästä patriarkaatilta karkuun.

Ei auta, täytyi jatkaa. Sillis kello 12. Osa heräili sohvilta parahultaisesti syömään – ja juomaan.

Sillis loppui parin tunnin päästä ja alkoi muuttua uusiksi jatkoiksi. Olihan kello sentään jo 15 lauantaina! Musiikki soi. Vesta, Tiisu, Vitalic, Giorgio Moroder, muun muassa.

Tunnit etenivät, jutut jatkuivat, ja aina kun ne loppuivat, löytyi uusia puheenaiheita. Noin parinkymmenen ihmisen seurue sinnitteli ja jatkoi. Kun kello alkoi lähestyä iltakahdeksaa, aloitettiin tiloissa varjo-Pamaus. Munkit tulivat taas (”me ei tulla poistuu täältä koskaan”), samoin rinkelilehti.

Lopuksi tanssittiin vielä uudet akateemiset tanssit. Osa ihmisistä ei ollut nukkunut hetkeäkään yli 30 tuntiin. Sujui kuin tanssi.

Puolenyön jälkeen – siis sunnuntain puolella, kun juhlat alkoivat kello 17 perjantaina – tanssilattialle tuotiin kolme pulloa skumppaa. Paikalla oli vielä tusinan verran ihmisiä.

Luovutin vihdoin noin kello kaksi yöllä. Olin valvonut putkeen noin 40 tuntia. Pamaus alkoi 33 tuntia aiemmin. Lähtöä tehdessä Litku Klemetti lauloi ämyreissä seuraavasta junasta Kainuuseen. Siis beibi ota jalkasi alle kun kaikki romahtaa.

Sunnuntai-iltana noin kello 18 sain viestin Oona Laineelta:

Tilannepäivitys: 49h
Juttua varten

Kello yksi sunnuntain vastaisena yönä.

Kirjoittaja on entinen osakunta-aktiivi.