02. marraskuuta 2018
Teksti: | Kuva: Viivi Prokofjev

2010-luvun Tinder-deittailija löytää henkisen kotinsa Hectorin 1970-luvun musiikista. Teksti on osa Ylioppilaslehden Kulttuuriklassikko-sarjaa.

Henkilöjä-osan liitepalstoja luin
Ja etsin yksinäistä ymmärtäjää
siihen skeptisesti suhtauduin
Mut mietin, kannattaisko yrittää 

Kun joku kysyy minulta ja kumppaniltani, kuinka olemme toisemme tavanneet, vastaamme aina samalla tavalla: Missäs sitä ihmiset nyt yleensä tapaavat. 

Baarissako, saattaa se joku silloin kysyä. 

Ei sentään, nyt eletään 2010-lukua! Tinderissä tietenkin, nauramme.  

Sen jälkeen keskustelu muuttuu usein hilpeäksi päivittelyksi: Ajatella, että ilman tuota hupsua sovellusta emme ehkä olisi koskaan kohdanneet. Mikä onni, että deittailu on nykyään näin mutkatonta! Siunattu teknologia!  

Mutta osattiin sitä ennenkin. Suomirockin monoliitti Hector oli näiden asioiden äärellä jo vuonna 1976. Kaipaava haavanlehtinen esittelee 1970-luvun vastineen Tinderille: sanomalehtien Henkilökohtaista–palstat, nuo salattujen toiveiden syntysijat.  

Kaava on samanlainen kuin nykyäänkin. Kertoja joutuu hylätyksi, kittaa halpaa punaviiniä suruunsa ja päätyy tarkastelemaan kotikulmiensa naistarjontaa. Deitti-ilmoitukseen vastaaminen tuntuu arveluttavalta, mutta ei tässä hävittävääkään ole, sankarimme tuumaa ja marssii lähimpään postitoimistoon. 

Hänen mieleensä on jo ehtinyt piirtyä kuva siitä, millainen nainen vastassa kenties on: herkkä mutta kiihkeä, ritarillista lempeä vailla! 

Ja sitten näin sen nimimerkin:
”Kaipaava Haavanlehtinen”
On yksin jossain mielin herkin
Hän kiihkon kuriiria ootellen 

Hotelli Hannikainen on Hectorin viides levy. Se tupsahti omituiseen välitilaan; maailmaan, jossa kohkattiin toisaalta Abbasta, toisaalta Sex Pistolsista.  

Albumi on hämmentävä sekoitus rokkia, kantria, suomenkielistä kikkailua ja tankero-englantia. Löytyypä sieltä kaksi Bob Dylan -coveriakin, joista erityisesti Hei leidi hei on jo hölmönfiksun nimensä puolesta mainitsemisen arvoinen.  

Mutta millainen kappale Kaipaava haavanlehtinen onkaan! Röhönaurulla käynnistyvä, baaripianon ja kurittoman saksofonin säestämä ralli, jota toteuttamaan on haalittu kaarti aikansa keskeisimpiä musiikintekijöitä: Tasavallan Presidentissäkin soittanut saksofonisti Pekka Pöyry, vielä suurta läpimurtoa odotellut 23-vuotias Maarit ja uraansa niin ikään vasta aloitellut Freeman. 

Ja sitten on juopuneen mökkinaapurin innokkuudella fraseeraava Hector ja tämä käsittämätön sanoitus, joka sulkee sivistyssanat muitta mutkitta syliinsä (kuinka usein olet kuullut jonkun laulavan skeptisestä suhtautumisesta?) ja tekee viinanhajuisesta yksinäisyydestä oudolla tavalla ylevää.   

Neljäkymmentä vuotta myöhemmin tämä kaikki kuulostaa toki hieman koomiselta, enkä voi kuin kiittää luojaa siitä, ettei levyllä haitaria soittanutta Seppo Hovia ole päästetty tässä kappaleessa ääneen. 

Silti: Hector oli jo vuonna 1976 edistyksellisempi kuin moni meistä nykyään. Kaipaavaa haavanlehtistä kuunnellessani minun tekisi mieli ojentaa tolvanoita, jotka yhä vieläkin internetissä kyselevät, onko ok panna ekoilla treffeillä: kuunnelkaa hyvät ihmiset Hectoria ja tehkää valintanne ihan itse. 

Me mentiin Hotelli Hannikaiseen
Ja sinne viikoksi hukuttiin
Virta kytkettiin kahteen yksinäiseen
Me tuskin tuntiakaan nukuttiin! 

Tällä tavallahan suhteista kauneimmat usein alkavat: treffeillä, jotka eivät pääty vaan kestävät vuorokauden, tai kolme, tai vaikka viikon.  

Myös Haavanlehtiselle käy -onnekkaasti. Hän päätyy kavaljeerinsa kanssa Hotelli Hannikaiseen, arvatenkin Hannikaisen baarin kautta – sellainenkin kappale albumilta nimittäin löytyy. Perimätiedon mukaan Hannikaisen baari on mielikuvituksen tuotetta: yhdistelmä kapakoita, joissa Hector ensimmäisen 29 elinvuotensa aikana luuhasi. 

(2010-luvun Tinder-deittailija voi viedä seuralaisensa esimerkiksi Turussa sijaitsevaan Olutravintola Hannikaiseen. Tiettävästi paikka on kuitenkin saanut nimensä Hectorin sanoituksesta, ei päinvastoin. Toim. Huom.) 

Kuinka Haavanlehtisen ja hänen kirjekumppaninsa lopulta käy? Jatkuuko romanssi vai jääkö deittipalstarakkaus epärealististen odotusten jalkoihin? 

Sitä Hector ei kerro. Vihellyssoolosta ja hilpeänä rallattelevasta taustakuorosta huolimatta kappaleesta jää jokseenkin surumielinen maku. vielä nään sen nimimerkin, Hector lopuksi laulaa, kuin jotakin jo aikoja sitten päättynyttä kaihoisana katsellen. 

Kuluneet vuosikymmenet ovat nekin lyöneet kappaleeseen oman melankolisen leimansa. Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastanut Pekka Pöyry teki itsemurhan vuonna 1980 ollessaan 40-vuotias. Ja nyt on Hectorkin jo vanha – niin ikääntynyt, että jopa Vain Elämää on ehtinyt tulla tutuksi ja joulukiertuekin alkanut tuntua hyvältä idealta. 

Siitä huolimatta kappale antaa 2010-luvun Tinder-deittailijalle toivoa. Skeptikon kannattaa yrittää, sillä toisinaan käy seuranhakupalstallakin flaksi.