20. lokakuuta 2018
Teksti: | Kuvat: Jenna Seikkula

Emilia päätyy koulutustaan vastaavaan työhön.

HR: Avaisitko tuota koulutustaustaasi vähän.

EMILIA: Tosi mielellään! Minulla on kandidaatin tutkinnot oikeustieteestä ja englantilaisesta filologiasta sekä maisterin paperit kirjallisuustieteestä, kemiasta ja molekyylibiotieteistä sekä teoreettisesta filosofiasta. Lisäksi sosiologian tiedekunta hyväksyi vastikään väitöskirjani Nikomakhoksen etiikan suhteesta 2010-luvun luovan luokan käsityksiin muuttuvasta työnkuvasta.

HR katsoo odottavasti.

EMILIA: Ammatilliselta puolelta on kokemusta tietysti myös. Minulla on media- ja restonomin tutkinnot Haaga-Heliasta sekä hankintatoimen ylempi korkeakoulututkinto Metropoliasta. Ammattikorkeakouluopintojeni ohella suoritin myös rakennusalan perustutkinnon koneenkuljetuksen osaamisalalla ja kahden vuoden talotekniikan opinnot putkiasennuksesta. Valmistelen myös paraikaa neuropsykologian gradua opiskeluperäisen stressin aiheuttamasta vaskulaaris-kognitiivisesta heikentymästä… Mutta se on totta puhuen vaarassa jäädä ikuisuusprojektiksi.

HR nojautuu eteenpäin.

HR: Oletko ajatellut jatkokouluttautua?

EMILIA: Kyllähän sitä tietysti tulee mietittyä. Energia-arkkitehdin, vertikaaliviljelijän ja otec-insinöörin pätevyydet kiinnostavat. Omalla ajalla olen yrittänyt ottaa haltuun myös nanoviljelyn, 3D-räätäliyden ja mikrobimaalauksen perusteita. Lisäksi eksopaleoklimatologin koulutus lienee ennen pitkää väistämättömyys.

HR: Niin, planeettainvälinen matkustus on pian todellisuutta. Se ei voi olla vaikuttamatta itse kunkin uramahdollisuuksiin näillä… Näillä…

HR katsoo odottavasti.

EMILIA: …näillä alati muuttuvilla työmarkkinoilla. Aivan. En halua kuulua heihin, jotka jäävät nuolemaan näppejään.

HR: Sitten varsinaisesta työkokemuksesta. Katselimme –

EMILIA: Anteeksi kun keskeytän. Mutta pakko sanoa. Minä ihan todella, todella tarvitsen tämän työn. En tiedä mitä teen jos –

HR: Eli tästä työkokemuksestasi. Katselimme CV:täsi. Vähän semmoista tilkkutäkkiähän se on.

EMILIA: Niin, olen tosi pahoillani. Olen ollut kahdeksana kesänä Valion ja Ingmanin jäätelömyyjänä sekä seitsemänätoista kesänä Picnic Finlandin kahvilatarjoilijana. Ei vaan kahdeksanatoista. Lisäksi olen tehnyt kolmekymmentä vuotta työharjoitteluita Maanmittauslaitoksen kehittämis- ja ylläpitotehtävissä, tuottaja-tiedottajana eri kulttuuriorganisaatioissa sekä tarvittaessa työhön kutsuttavana palkattomana leikkausavustajana useimmissa Hus-kuntayhtymän kahdestakymmenestä sairaalasta.

HR huokaisee.

HR: Löytyisikö harrastuspuolelta sitten jotain?

EMILIA: Olen neljävuotiaasta lähtien opiskellut alttoviulua ja tanssinut balettia. Kahdeksanvuotiaana sijoituin trampoliinivoimistelun SM-kilpailuissa neljänneksi. Vapaa-ajalla tietysti luen niin paljon kuin mahdollista. Viime kuukausien aamuöinä olen käynyt läpi Dostojevskin, Saramagon ja Adoniksen teoksia. Tietokirjallisuutta kahlaan aina kun voin. Odotteluhuoneessanne luin Lauri Järvilehdon Tee itsestäsi mestariajattelijan, Daniel Kahnemannin Thinking, Fast and Slow’n sekä Steve Jobsin elämäkerran. Viime aikoina olenkin ollut innoissani transformationaalisen johtamisen mahdollisuuksista. Arkisin, jos nyt jää luppoaikaa, tutkin kirkkolatinaa, hepreaa sekä muutamia kuolleita kieliä, kuten muinaispreussia, eteokyprioottien kieltä sekä tietysti niuatoputapua. Mutta täytyy myöntää, että keskittymisen kanssa on välillä hankaluuksia. Tässä auttavat äänikirjat. Autoa ajaessa, raitiovaunulla kulkiessa, pyöräillessä, lenkillä, crossfit- ja spinning-treeneissä sekä meditoidessa äänikirjat ovat korvaamaton keksintö. Ei mene aika hukkaan.

HR: Entä miten kuvailisit itseäsi työryhmän jäsenenä?

Emilia nousee ylös. Emilia kävelee ruukulle, jossa on peikonlehti. Emilia oksentaa multaan. Emilia pyyhkii suunsa. Emilia palaa paikalleen.

EMILIA: Ennen kaikkea minua on kuvailtu hyväksi tyypiksi. ”Kun Emilia tulee huoneeseen, myös hyvä energia tulee huoneeseen.” Noin minusta on sanottu. Olen ystävällinen, avoin, innovatiivinen, energinen ja ratkaisukeskeinen. Persoonallisuustyypiltäni olen ENFP, eli kuten tiedätte, tulen toimeen parhaiten INFJ-tyyppien kanssa, mutta me enfpparit olemme ylipäätään sopeutuvaista sakkia. Minulla on kahdeksan sydänystävää, kaksisataa kaveria ja kolmisentuhatta tuttavaa. Viime aikoina olen alkanut havahtua somen käyttööni, ja vaikka selaankin toki yhä Instagramia, Facebookia, Twitteriä ja Snapchatiä, panostan yhä useammin kahdenkeskisiin, merkityksellisiin ystävyyssuhteisiin, joita some ei voi koskaan korvata. Elämä tapahtuu tässä ja nyt.

HR: Meidän välillämme.

EMILIA: Tässä kasvokkaisessa kohtaamisessa.

HR: Kertoisitko vielä, mikä ilmoituksessamme herätti kiinnostuksesi?

EMILIA: Voiko tuohon ilman ylisanoja vastatakaan? Yksinkertaisesti vakuutuin paitsi siitä että olen etsimänne henkilö ja siitä että tarjoamanne mahdollisuus tarjoaa innostavan työympäristön ja näköalapaikan alalle, myös siitä että olen henkilönne etsimä ja että tarjoamanne työympäristö innostaa näkönäkönäköalapaikan todellisuuteen sellaisena kuin se nykypäivän kokemushorisontissa on mahdollista kokea mielekkääksi niissä rakenteissa, joille jokainen meistä väistämättä tulee altistuneeksi.

HR: Niin, halusi tai ei.

EMILIA: Niin.

HR: Emilia. Kaunis, riittävä Emilia. Kyllä sinä riität. Kyllä meillä on tässä jo riittävästi.

EMILIA: Voi miten helpottavaa kuulla.

HR: Sananen toimintaympäristöstämme. Paikka sijaitsee Kalasatamassa, pienellä kaavoitukseen kelpaamattomalla joutomaalla.

EMILIA: Oh, tosi kiinnostavaa.

HR: Kyseiselle paikalle on tarkoitus kaivaa kuoppa.

EMILIA: Kuoppa. Aivan joo, ihan mahtavaa.

HR: Saadaan siihenkin kohtaan sitten jotain. Ei jää joutomaaksi.

EMILIA: Ymmärrän. Kuulostaa todella hyvältä.

HR katsoo odottavasti.

HR: Pääsisitkö paikalle lauantaina, aamuneljältä.

EMILIA: Totta kai. Silloin käydään hommiin?

HR: Kyllä kuoppa on siihen mennessä jo kaivettu. Riittää, kun saavut paikalle.