07. syyskuuta 2018
Teksti: | Kuva: Viivi Prokofjev

Love Actually -palstalla kerrotaan rakkaustarinoita.

”Se tapahtui treffeillä numero kaksi.

Ensitreffeillä menimme vielä sivistyneesti Designmuseoon. Toisilla deiteillä kävelimme Kallion kirjaston  tietämillä, kun ajauduimme puhumaan siitä, mikä on Helsingin paskin baari. Yhtäkkiä jompikumpi meistä osoitti kadulle loimottavia värivaloja: Las Vegas.

Istuimme siellä seitsemän tuntia ja puhuimme kaikesta – uskonnoista, vanhoista sivilisaatioista, matkustamisesta. Jostain syystä tilasimme kaljan sijaan rommikolaa. En tiedä, miten rommikolasta saa niin limaista ja ällöttävää, mutta sen jälkeen olen tilannut sitä joka kerta.

Las Vegas on täydellinen treffipaikka. Jos oikeasti synkkaa, synkkaa myös hell holessa. Menen fiinille illalliselle yleensä niiden tyyppien kanssa, joista en niin kauheasti edes pidä. Las Vegasiin vien vain ne ihmiset, joista oikeasti tykkään.

Vaikka ympärillä on kaikenlaista ölisijää ja alaikäistä kaljankittaajaa, Las Vegasissa on rakastumisvaara. Siellä tuntuu usein oudosti elokuvalta. Ehkä se johtuu pelikoneen ja baaritiskin hohkaamasta oudosta valosta, järkyttävän rumista kitsch-tauluista tai loošeista, jotka luovat jonkinlaista feikki-intimiteettiä. Oikeasti intiimiyden tunne taitaa kyllä johtua siitä, ettei kukaan tutuistani koskaan käy siinä baarissa kuin ehkä vitsillä.

Tykkäsin seuralaisestani Las Vegasissa enemmän kuin missään muualla. Hänen jälkeensä olen vienyt limaisten rommikolien ääreen kaksi muutakin ihmistä: ensin erään lontoolaisen graafikon, jonka kanssa päädyimme harrastamaan järkyttävän huonoa seksiä, ja myöhemmin työkaverini. Hän oli minua kymmenen vuotta vanhempi ja naimisissa.

Työkaveri ja minä asumme molemmat Kalliossa, ja niin asuvat ystävämmekin. En ymmärrä, mitä teimme baarissa, josta on valtavat ikkunat suoraan Viidennelle linjalle.

Kaunein muistoni Las Vegasista sijoittuu pelikoneen äärelle. Työkaveri ja minä melkein voitimme 80 euroa. Olimme aidosti tosi onnellisia! Halasimme, mutta se oli pikemminkin lapsenomaista iloa kuin mitään kovin romanttista.

Sinä iltana suhteemme kuitenkin alkoi muuttua ystävyydestä joksikin muuksi. Sekin tuntui elokuvalta – kielletyltä mutta silti jollain tavalla hyvin romanttiselta.

Pelikonehäviön kohdalla olisi kuitenkin ehkä pitänyt tajuta, että on aika lähteä kotiin eikä jäädä Las Vegasiin pitelemään työkaveria kädestä kiinni.

Myöhemmin hän päätyi eroamaan, ja me saladeittailimme hetken. Sen jälkeen lähdin yksikseni matkalle ja tajusin siellä, etten halua moista kaaosta elämääni. Hyvien asioiden ei kuulu tuntua kaaokselta.

Sinä iltana Las Vegasissa mikään ei tuntunut pahalta tai arveluttavalta. Nykyään tunnen pientä puistatusta aina, kun kävelen paikan ohitse.”

K, 24

 

Haluaisitko kertoa rakkaustarinasi? Ota yhteyttä: posti@ylioppilaslehti.fi.