12. helmikuuta 2018

Viime vuonna satavuotias Suomi sai naapureiltaan lahjan jos toisenkin. Millaisia lahjoja se itse antaa?

Eihän se koskaan toteutunut, mutta jo ajatus lämmitti kivasti.

Kun itsenäinen Suomi täytti viime vuonna pyöreitä vuosia, kaavailtiin Norjassa Halti-tunturin sivuhuipun lahjoittamista naapurille.

Myöhemmin pääministeri Erna Solberg torppasi hankkeen, sillä valtakunnanrajoja ei ilmeisesti noin vain siirrellä – vaikka suomalaiset olisivat kuinka ihania tai kivoja tahansa.

Norja tyytyi lopulta antamaan Suomelle veistoksen ja varoja suomalais-norjalaisesta kulttuurirahastosta. Hollantilaiset puolestaan jalostivat Suomi 100 -nimikkotulppaanin, japanilaiset toivat kirsikkapuita Roihuvuoreen, ja Islanti lähetti herkän lasiveistoksen.

Ihania lahjoja! kuten Suomen Kuvalehti totesi viime vuoden loppupuolella.

Mutta millaisia lahjoja Suomi itse aikoo antaa, kun juhlat on juhlittu?

 

Suomen 100-vuotisjuhlavuoden pääsihteeri Pekka Timonen valtioneuvoston kansliasta kertoo, että eri mailla on vaihtelevia traditioita syntymäpäiviensä viettämisessä.

”Ei ole olemassa mitään tiettyä kaavaa, jota noudatettaisiin. Tavat vaihtelevat maiden välillä samalla tavalla kuin perheidenkin välillä.”

Tärkein ajatus on vastavuoroisuus: jos jokin maa muistaa Suomea, myös Suomella on tapana muistaa takaisin – ja toisin päin. Myös maiden välinen ystävyys ja etäisyydet vaikuttavat lahjoihin ja eleisiin. Naapurimaalle ollaan tuttavallisia, kauempana sijaitseville maille tyynen kohteliaita.

Muistamisissa voi olla Suomelle tulevina vuosina työtä, sillä useassa maassa tehtiin jokin tempaus tai ele satavuotiaan tasavaltamme kunniaksi.

”Oli erittäin myönteinen yllätys, miten laajasti meitä muistettiin monissa maissa”, Timonen sanoo.

Hän vinkkaa myös, että usein muistaminen perustuu kansalaisten omaan aktiivisuuteen. Valtiota ei aina tarvita väliin puuhaamaan.

 

Baltian maat juhlivat satavuotista itsenäisyyttään tänä keväänä. Viron kanssa Suomi sopi jo viime vuonna yhteisestä lahjasta.

”Suomella on ollut kahdenkeskeinen kulttuurirahasto kaikkien muiden naapurimaidemme kanssa, mutta Viro on toistaiseksi puuttunut. Annoimme syntymäpäivälahjat toisillemme ja perustimme yhteisen suomalais-virolaisen kulttuurirahaston maiden väliseen kulttuuriseen toimintaan”, Pekka Timonen kertoo.

Latviaa ja Liettuaa aiotaan muistaa vierailuilla ja yhteisissä kokouksissa. Myös erilaisten kohteiden valaisua on suunniteltu.

Ei kuulosta kovin raflaavalta. Missä ovat nimikkokukat, missä veistokset?

”No, satavuotisjuhlaa vietetään aika pitkään (Baltian maissa). Ehkä tässä löytyy uusiakin tapoja ja muotoja, ne ovat vielä pohdinnassa. Osa muodoista tulee myös kansalaisaktiivisuuden kautta.”

Jos siis Ylioppilaslehden lukijalla olisi hyvä idea, kannattaisiko siitä vinkata valtioneuvoston kanslialle?

”Mikäs sitä estää!”