12. helmikuuta 2018
Teksti: | Kuvat: Jaakko Kahilaniemi

Tieteiskirjailija Risto Isomäki lähti selvittämään Ylioppilaslehden kanssa, voiko sirkkaruoka pelastaa maapallon tuholta.

Tieto- ja tieteiskirjailija Risto Isomäki näyttää siltä, kuin olisi eksynyt väärään paikkaan.

Ollaan Kampin kauppakeskuksessa, kirkkaassa keinovalossa ylimmän kerroksen ravintolamaailmassa. Ihmiset kopistelevat ohi huoliteltuina, jouluostoksilta tulossa tai niille menossa.

Isomäki voisi tarpomiseen sopivine saappaineen ja ulkoilutakkeineen olla suoraan lintubongausreissulta. Luonnonsuojelu on hänen intohimonsa, ja juuri siksi Ylioppilaslehti on pyytänyt hänet mukaansa.

”En ole koskaan käynyt täällä”, Isomäki sanoo kohteliaasti ja seisahtuu katsomaan joulukoristeita.

Täällä, fuusiokeittiöissä ja kasvisruokaravintoloissa, kohtaavat trendikkäät ja edelläkäyvät maistelijat. Samaa kohderyhmää houkuttelee nyt myös hyönteisruoka, jota löytää tämänkin kauppakeskuksen ruokakaupoista jo lukuisissa muodoissa.

On sirkkaleipää, sirkkagranolaa, sirkkamakkaraa, sirkkasuklaata, sirkkapihvejä…

Ötökkäruoka ei ole vain trendikästä, vaan sen pitäisi pelastaa myös maapallo. Koetamme Isomäen kanssa selvittää, onko se mahdollista.

 

Iso nytkähdys tapahtui vuonna 2013. Silloin YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO nosti hyönteiset tulevaisuuden ruoaksi. Kahden miljardin ihmisen perinteiseen ruokavalioon ne jo kuuluivat – ja nyt olisi muidenkin aika oppia.

Järjestön mukaan hyönteisproteiini auttaisi maailman kasvavan väestön ruokkimisessa. Siinä missä yhden naudanlihakilon tuottamiseen tarvitaan kymmenen kiloa rehuja, saadaan samalla rehumäärällä ruokittua sirkkoja yhdeksän kilon edestä. Hyönteiset vievät lehmiä ja possuja vähemmän tilaa joten maa-alaa vapautuisi kasvisruoan viljelyyn. Lihantuotannon päästöt vähenisivät, samoin kuin ilmakehän ja merien saastuminen.

Hyönteisruokaa puolsi YK:n näkökulmasta myös huoli tuotantoeläimille annettavien antibioottien tehon heikkenemisestä. Tauteja aiheuttavat bakteerit ovat oppineet vastustamaan antibiootteja, joita on käytetty lihakarjan hoidossa ja myös kasvun edistäjinä etenkin Yhdysvalloissa. Sirkoille ei tarvitsisi antibiootteja syötellä.

Tässähän alkaa mielikuvitus jo hyppiä. Hyvästi ilmastopakolaiset ja nälänhädän tuottamat konfliktit!

Viime syyskuussa maa- ja metsätalousministeriö sitten tiedottikin, että Suomi muuttaa tulkintaansa Euroopan unionin uuselintarvikeasetuksesta. Se tarkoitti, että hyönteiset hyväksyttiin ruoaksi, johon pätee elintarvikelainsäädäntö.

Samalla loppui myös kikkailu. Yrittäjät olivat innostuneet hyönteisbisneksestä ennen päättäjiä ja myyneet tuotteitaan Ruohonjuuressa ”keittiösomisteina”.

Tuo aika tuntuu kaukaiselta jo nyt. Piskuisiin lähimarketteihinkin ilmestyy tuon tuosta sirkkaleipää ja sirkkapihviä, pikku hiljaa sirkkamakkaraakin.

Näinkö maapallon tuho väistetään?

 

Kuva: Jaakko Kahilaniemi.

 

Risto Isomäellä on visio siitä, mihin kaikki voisi loppua.

Vuonna 2005 ilmestynyt ekotrilleri, Finlandia-ehdokkaanakin ollut Sarasvatin hiekkaa kertoo ihmisen luomasta ilmastonmuutoksesta. Se on karua luettavaa: ollaan vasta vuodessa 2020, ja tutkijat Intian valtamereltä Grönlantiin todistavat tuhon merkkejä. Jäätiköt sulavat, jättitsunami uhkaa. Dystopiasta kaavailtiin myös elokuvaa, jonka olisi ohjannut Aku Louhimies. Sittemmin suunnitelma on vaihtunut Luminoir-yhtiön tuottamaan kansainväliseen tv-sarjaan.

Tietokirjassa 34 tapaa estää maapallon ylikuumeneminen (2008) Isomäki esittää yhdeksi pelastuskeinoksi sen, että lihakarjan tuotantoa vähennetään radikaalisti.

Ja siksi meitä kiinnostavat nyt myös sirkat.

”Suurin yllätys minulle on ollut se, että hyönteiset ovat lyöneet Suomessa läpi niin nopeasti”, Isomäki sanoo.

Eläinperäisistä tuotteista Isomäki syö itse pelkästään kalaa, mutta hän näkee ötököissä potentiaalia. Niitä on hänen mukaansa suorastaan mahdotonta kasvattaa niin, ettei se olisi nykyistä lihantuotantoa ”merkittävästi ekologisempaa”. Hyönteiset voi usein esimerkiksi syödä kokonaan, kun taas teurastetusta naudasta päätyy vain 40 prosenttia ihmisen ruuaksi, Isomäki sanoo.

Isoin mullistus olisi, jos kaikki maailman ihmiset ryhtyisivät vegaaneiksi. Silloin vapautuisi Isomäen mukaan ”neljä miljardia hehtaaria lihakarjan ruokintaan käytettyä laidunmaita, kaksi miljardia hehtaaria metsiä, jotka on hakattu karjan laidunmaaksi ja puolitoista miljardia hehtaaria peltoa rehuntuotannosta”. Mutta karjan vaihtaminen ötököihin olisi sekin raju muutos.

Entäs jos jatkamme nykymenolla?

”Nykyiset koralliriutat häviäisivät ensimmäiseksi, kun vedet happamoituvat. Jos emme kykene pienentämään hiilipäästöjämme, tämä on edessä noin vuonna 2080. Se olisi aikamoista: 500 miljoonaa ihmistä on täysin riippuvaisia koralliriuttojen ekosysteemistä, kolme miljardiakin jonkin verran.”

Tässä skenaariossa meren tuottama ruoka loppuisi, sillä koralliriutat ovat useille kalalajeille merkittävä suojaisa kutupaikka, Isomäki selventää.

Massasukupuutto kohtaisi lopulta myös ihmisen.

”Jäljelle jää meduusoja. Ne ovat valtamerissä se eliötyyppi, joka hyötyy kaikkein eniten ilmaston lämpenemisestä ja veden happamoitumisesta.”

Tästä on hyvä jatkaa kierrosta.

 

Tutkimusten perusteella vaikuttaa siltä, että Suomessa oltaisiin valmiita ötökkävallankumoukseen. Turun yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston tutkimusten mukaan olemme jopa maailman hyönteisruokamyönteisintä kansaa. 70 prosenttia suhtautuu myönteisesti hyönteisproteiinin mahdollisuuksiin, kun Ruotsissa ja Isossa-Britanniassa vastaava luku on 35 prosenttia.

Halutaanko gallup-vastauksissa vaikuttaa ennakkoluulottomilta ja trendeistä perillä olevilta ihmisiltä?

Ruokakulttuurin professori Mari Niva Helsingin yliopistosta uskoo, että lukema on Suomessa oikeasti kuvaava. Ötökkäbuumia hän selittää monen asian summalla. Ensimmäisenä on suomalaisten startupien ja niiden hyönteistuotteiden saama myönteinen julkisuus.

”Tässä on ollut havaittavissa jopa sankaritarinan ainesta: nuoret yrittäjät kehittävät tuotteita, joita ei saa edes myydä. Siitä saa kuvan, että ollaan vilpittömin mielin tekemässä yhteistä hyvää.”

Toiseksi suomalaiset ovat osoittautuneet ennakkoluulottomiksi kuluttajiksi jo aiemmin. Se nähtiin 1990-luvulla, kun terveysvaikutteinen Benecol-margariini loppui kaupasta. Sushikaan ei pysynyt pitkään pienen piirin hienona ruokana, vaan siitä tuli buffettien suosikki.

”Suomalainen ruokakulttuuri on hyvin avoin: olemme saaneet vaikutteita idästä ja lännestä sekä kehittäneet paljon itse. Toisin on Italiassa tai Ranskassa, jossa normitetaan tiukemmin, millaista hyvä ruoka on.”

Korkealla koulutustasollakin saattaa olla tekemistä uuden omaksumisessa. Jos jokin on tutkitusti ympäristöystävällistä ja terveellistä, uskallamme maistaa, Niva sanoo.

Sellaiseksi ötököitä on ainakin mainostettu.

 

Kuva: Jaakko Kahilaniemi.

AD: Tuomas Järvenpää. Lavastus: Ida Thompson Coon.

 

Fazerin innovaatiojohtaja Juhani Sibakov on pukeutunut Fazerin sinisen sävyiseen pikkutakkiin. Hän vastaanottaa vieraat Kampin K-Supermarketin myymäläleipomolla.

Täällä alettiin valmistaa sirkkaleipää heti lain salliessa, marraskuun alussa. Kaikkiaan sitä valmistavia Fazerin leipomoita on 17.

Sibakov luettelee tottuneesti:

Sirkkaleipä on tulevaisuuden ruokaa. Fazerissa on seurattu trendiä pitkään. Yritys on maailman ensimmäinen leipomo, joka tekee hyönteisleipää.

Sirkkaleipä on hyvä tarkastelukohde: jättiyrityksen valmistama ja suomalaisten helposti saatavilla. Myyntihylly kaupan puolella ammottaakin tyhjyyttään. Limppujen tilalla lojuu jonkun hylkäämä lihapasteija.

Itse leipä näyttää tavalliselta limpulta. Revimme sitä käsin ja kurkistamme sisään. Ei tietoakaan sirkoista, vaikka niitä on limpussa noin 80. Ne on jauhettu ja jauhe sekoittunut nätisti taikinaan. Maistuu ihan normaalilta leivältä, melko suolaiselta.

Design huutaa ekologisuutta. Vaaleanvihreä paperipussi on valmistettu kierrätysmateriaalista. Mutta miksi sirkkajauhe näyttää tulevan Hollannista, kun Suomessakin kasvatetaan sirkkoja?

Kotimaisiin sirkkoihin on kuulemma tarkoitus siirtyä.

”Tämä on sen verran uusi toimiala, ettei Suomessa ole vielä saatavilla riittävästi elintarvikekäyttöön tuotettua sirkkaa”, Sibakov sanoo.

Isomäki on kuunnellut sivussa ja tuijottanut lattiaan. Tuleeko mieleen kysymyksiä?

Heti.

”Tiedätkö, minkälaista ruokaa sirkoille syötetään kasvatuksen aikana? Paljonko ne syövät sellaista kasvisruokaa, jota ihmiset eivät pysty käyttämään? Tarvitsevatko ne jotain muuta?” Isomäki kyselee.

Sibakov vastaa, että rehu on samaa kuin ”kanoille tai vastaaville tuotantoeläimille tarkoitettu”.

”Sen pitää olla hyvin standardoitua. Siellä on komponentteja joita ihmiset eivät syö, se on sillä tavalla ekologista. Kasvattajilla on omia käytäntöjä, joita he eivät kerro. Ne ovat liikesalaisuuksia, pitkälle kehitettyjä ja luottamukselliseksi katsottuja asioita.”

Isomäki ei saa tarpeeksi vastauksesta. Hän jatkaa rehusta. Olisi hyvä tarkistaa, onko siinä kalajauhetta tai muuta eläinproteiinia. Ja jos on, niin paljonko.

Sibakovin mukaan rehun koostumus on ”tietenkin tärkeä ekologisuuden kannalta”.

”Pääosin se koostuu kasvispuolen raaka-aineista. Ja jos siinä olisi jotain eläinpuolta, se ei menisi silti ihmisravinnosta. Jos vertaa muihin tuotantoeläimiin, niin…”

Isomäki keskeyttää.

”Joo, tuohon se keskustelu aina menee, että joka tapauksessa sirkkatuotanto on ekologisempaa kuin muu eläintuotanto. Mutta oikeasti rehusta pitäisi heti pystyä sanomaan, onko siinä jotain tiettyä raaka-ainetta ja onko se oikeasti niin ekologista kuin väitetään. Silloin vahinko on pienempi, ennen kuin asia ehtii myllätä somessa.”

Keskustelu loppuu, ja jatkamme matkaa.

 

Myöhemmin Isomäki selittää kiinnostustaan rehuun. Hän ei vänkää kiusallaan.

”Kun ihminen alkoi pitää kotieläimiä, idea oli, että ne muuttivat ihmiselle kelpaamattoman ravinnon ihmiselle sopivaksi”, hän selventää.

Siis lehmä nautti ravinnokseen heinää, ihminen taas lehmän maitoa ja lihaa. Enää nykyinen karjatalous ei toimi näin. Mutta olisi tärkeää, että ajatus pätisi hyönteisiin.

”Ne voivat syödä periaatteessa mitä vain. Jos niille tarjottavassa ruoassa olisikin jotain, joka olisi puolittain tai kokonaan ihmisen ruoaksi hyödynnettävissä, ne eivät enää olisi tuotannoltaan yhtä eettistä ruokaa.”

Myöhemmin Fazerilta halutaan palata rehun sisältöön.

Nyt käytössä olevassa rehusta on maksimissaan kolme prosenttia eläinperäistä raaka-ainetta. Sirkkojen kasvattaja on jo menestyksekkäästi testannut täysin kasviperäistä rehuseosta ja siirtymässä sen käyttöön kevään 2018 aikana, kirjoittaa Sibakov sähköpostissa.

Isomäessä vastaus herättää uuden kysymyksen – nyt kasviperäisen rehun sisällöstä.

”Se, miten huikeaksi hyönteisruuan ekotase voidaan nostaa, riippuu ennen kaikkea siitä, miten suuri osa hyönteisten ruuasta on sellaista kasvismateriaalia, jota ei voida sellaisenaan käyttää ihmisten ravinnoksi.”

Näyttää siltä, että tuomio ötökkäruoasta vaatii vielä toisen retken.

 

Kuva: Jaakko Kahilaniemi.

 

Läpinäkyvässä muovipussissa sätkii tuhansia sirkkoja. Ne ovat kolmekymmentä päivää vanhoja ja valmiina harvestoitavaksi. Pussissa sirkat siirretään pakastimeen, jossa ne vaipuvat vaihtolämpöisinä horrokseen ja lopulta kuolevat.

Sadonkorjuuseen viittaava sana on kaunis nimi joukkoteloitukselle.

”Melko lempeä menetelmä”, Isomäki sanoo katsellessaan sätkimistä.

Ollaan Espoon Otaniemessä, Startup Saunan pihalla. Isomäki kurkkaa vanhan rahtikontin sisälle. Siellä on sirkkafarmi, käytännössä rivikaupalla muovilaatikoita täynnä sirkkoja. Kontissa on myös kuuma: lämpötila on 34 astetta, jotta munista kuoriutuvat sirkat kasvaisivat nopeasti aikuisiksi. Yksi laatikko tuottaa 5 000 sirkkaa, puolitoista kiloa.

Entocube on yksi suomalaisen hyönteisruoan pioneeriyrityksistä. Vielä viime syksynä sekin myi sirkkagranolaansa keittiösomisteena.

”Oletteko koskaan maistelleet bugeja?” kysyy perustaja, diplomi-insinööri Robert Nemlander ja tarjoilee granolaa.

”Itse asiassa olen, Afrikassa ja Aasiassa”, Isomäki vastaa ja muistelee ensimmäistä termiittikokemustaan Keniassa.

”Kylän isännät katselivat uteliaana, uskaltaako länsimaalainen syödä. Mutta kun muut söivät hyvällä ruokahalulla, ajattelin, että minäkin uskallan.”

Tätähän ötökänsyönti ennen oli – uhkarohkeaa touhua Pelkokertoimessa tai Madventuresissa. Eksotiikkaa, joka ei kuulu suomalaiselle lautaselle.

Sitä käsitystä vastaan Entocuben kaltaiset yritykset ovat lobanneet vimmatusti. Tästä kertoi myös maa- ja metsätalousministeriön tiedote syksyllä: ötökkäruoka vapautettiin, koska ”kuluttajien ja yritysten kiinnostus hyönteisten kasvattamiseen ja hyödyntämiseen elintarvikkeena on kasvanut myös Suomessa”.

Nyt vieraat istutetaan upottaviin nojatuoleihin. Alkaa diaesitys: kuvia Ruotsin kuninkaan vierailusta ja pääministeri Juha Sipilästä, joka nappaa lautaselta maistiaisiksi toisenkin paistetun sirkan.

Kaikki alkoi vuonna 2013, kun Nemlander halusi kehittää sirkankasvatukseen kontteja, joita sitten vietäisiin kehitysmaihin.

Risto Isomäki tekee muistiinpanoja kahtia taitetulle A4:lle.

”Tajusimme, että teimme asiat väärin päin. Meidän ei pidä viedä hyönteissyöntiä kehitysmaihin, vaan kehitettävä menetelmät ensin täällä ja saatava länsi innostumaan hyönteisproteiinista”, Nemlander sanoo.

”En voisi olla enempää samaa mieltä!” Isomäki innostuu ja jatkaa:

”Köyhemmät maat haluavat aina seurata rikkaampia maita. Jos hyönteisten ja kasvisruoan vallankumous alkaa meiltä, on suurempi todennäköisyys, että se leviää maailmanlaajuisesti.”

 

Isomäki on toiminut kansalaisaktivistina kehitysyhteistyössä vuosikymmeniä: Keniassa, Tansaniassa, Bangladeshissa, Intiassa ja niin edelleen. Hänen mukaansa on selvä ilmiö, että köyhemmät maat jäljittelevät rikkaampia elämäntyyliin liittyvissä trendeissä.

”Siirtomaa-aika on jättänyt näihin maihin jälkensä. Nöyryytys on mennyt niin syvälle, että tarvitaan edelleen useita sukupolvia, että siitä toivutaan.”

Tästä näkökulmasta perinteinen hyönteisravinto saattaa näyttäytyä alkukantaisena ja aikansa eläneenä niillä seuduilla, joilla sitä on vanhastaan syöty – ja oltu siis tavallaan edelläkävijöitä.

Isomäen mielestä kauhuskenaario onkin, että eläinperäisten tuotteiden kulutuksen kasvu köyhissä maissa jatkuu hurjaa tahtia.

Siltä näyttää tuoreen Turun yliopistossa tehdyn väitöskirjan perusteella. Francesca Allievin mukaan lihan kokonaiskulutus maapallolla kasvaa. Ei auta, että Pohjois-Amerikan ja Pohjois-Euroopan rikkaat alueet ovat vähentäneet lihansyöntiä, koska vaurastuvassa Itä-Aasiassa on innostuttu 2000-luvulla kymmenkertaiseen lihankulutukseen 1960-luvun alun lukemiin nähden.

Sirkkabisneksen pitäisi pystyä valloittamaan nekin, jotka ovat vasta innostuneet pihvistä, kinkuista, makkaroista ja broileripadoista.

Eikä ainoastaan heidät.

 

Kuva: Jaakko Kahilaniemi.

 

Suomessa yhä useampi kuluttaja haluaa valita ruokansa eläinten hyvinvoinnin perusteella. Ihmisille on väliä, onko onnellisen kanan munan muninut oikeasti onnellinen kana.

Sirkat eivät ole kasvisruokaa, mutta ovatko ne silti eettistä ruokaa?

”On lähdettävä liikkeelle siitä, mitä eettisyydellä tarkoitetaan. Tarkoitetaanko eettisyyttä vain ympäristön vai myös eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta?” kysyy filosofi, yliopistotutkija Elisa Aaltola Itä-Suomen yliopistosta.

Jos tarkoitetaan eläinten hyvinvointia, voi hyönteisten suosio toki olla possun kärsimyksestä pois. Mutta Aaltolan mukaan hyönteisiltä löytyy luultavasti sellaisia mielen kykyjä, jotka ansaitsisivat huomiomme.

Hyönteisten aivot ovat tutkimusten mukaan pienet, mutta hyvin tehokkaat. Ne ovat joiltain osin samanlaiset kuin selkärankaisilla. Se viittaa siihen, että hyönteinenkin saattaa kokea kipua ja nälkää –  ja ehkä jopa ymmärtää itsensä osana muita lajikumppaneita ja ympäristöään.

”Meidän on helpompi nähdä kognitiivisia, ihmisenkaltaisia tunteita ja prosesseja esimerkiksi nisäkkäissä kuin hyönteisissä, joita emme koe muistuttavamme lainkaan.”

Tutkija kehottaa pohtimaan asiaa myös määrän näkökulmasta. Yhdessä Fazerin sirkkaleivässä on 80 sirkan edestä sirkkajauhetta.

”Suuri tapettavien eläinten lukumäärä jo sinällään vaatii myös tarkempaa eettistä harkintaa.”

Isomäki on sirkkojen tunne-elämästä eri mieltä. Hän uskoo, että niillä voi olla vain ”pieni tietoisuuden kipinä, eivätkä ne taatusti pysty suremaan kuolleiden lähiomaistensa kohtaloa niin kuin nisäkkäät tai linnut”.

Tarhatut sirkat elävät keskimäärin pidempään ja vähemmän stressaavissa oloissa kuin villit hyönteiset, Isomäki sanoo. Loppukin on hänestä armelias: hidas horrokseen vaipuminen.

Isomäen mielestä sirkka on räikeä poikkeus nisäkkäistä ja linnuista: se voi tuotantoeläimenä paremmin kuin vapaudessa.

”Villien hyönteisten maailma on täynnä kauhuja, joita emme osaa kunnolla edes kuvitella. Saalistavat hyönteiset pilkkovat uhrejaan pikku hiljaa palasiksi, sulattavat niitä hapoilla, varastoivat niitä elävinä verkkoihinsa tai munivat niiden sisälle.”

 

Otaniemessä käynnistyy diojen hurjin osuus. Isomäki kurottuu innostuneena eteenpäin.

Selviää, että Nemlander pyrki ja pääsi aikanaan kansainväliseen astronauttien koulutusohjelmaan. Hän suunnitteli muun muassa siirtokunnan suojarakenteita Marsiin. Koulutus jäi lopulta kesken, mutta yksi kysymys ei kadonnut.

Mitä Marsissa ja matkalla sinne tulisi syödä? Mikä menisi pieneen tilaan? Millainen ruoantuotanto voisi pyöriä Marsissa automaatiolla jo silloin, kun ihminen vasta saapuu paikalle?

No, vähemmän yllättäen – hyönteiset.

”Erittäin kiinnostavaa!” Isomäki huudahtaa, eikä hänellä ei ole enempää kysymyksiä.

Ennen lähtöä käymme vielä kontissa katselemassa sirkkalaatikoita. Mutta Isomäkeä kiinnostaa hänen silmiinsä osuva rehu. Mitä siinä on?

”Monet käyttävät kanan rehua. Meidän rehumme on optimoitu sirkoille sopivaksi. Se on viljapohjainen, eikä siinä ole soijaa. Valmistettu Suomessa. Sen jälkeen kun siirryttiin tähän, meidän sadonkorjuumäärämme ovat kasvaneet 50–100 prosenttia”, Nemlander vastaa.

Myöhemmin sähköpostissa selviää, ettei vastaus ole Isomäen mielestä ihan riittävä. Tosin hän ymmärtää, ettei liikesalaisuus tivaamalla murru.

On loppupäätelmän aika. Pelastaako ötökkäruoka meidät?

”Sanoisin, että maailman pelastavat pääsääntöisesti vanhanaikainen kasvisruoka, soluviljelmien tuottama keinoliha sekä kasvis- ja sieniproteiineista valmistetut eläintuotteiden korvikkeet, mutta hyönteisruoasta voi tulla niiden jälkeen toiseksi tärkein ruuantuotantoon liittyvä asia. Siis isompi asia kuin esimerkiksi kalastus.”

 

Kuva: Jaakko Kahilaniemi.