12. helmikuuta 2018
Teksti: | Kuvitus: Joskus-kollektiivi

Henkilöt ovat sosiaalisessa tilanteessa saunassa ja kaikki tai edes joku tiedostaa normit, mutta silti päättää toteuttaa niitä.

– No emmä tiedä, sukupuuttoon kuolevana eläimenä –

– Tarvitaan jotain hyväksymistä, et pääsee yli siitä vittuolenpaskaihminen-tilasta ja alkaa toimia toisin. On helpompi olla ns. hiljaa ja mukautua. Että me nyt ylläpidämme tätä yhteistä näennäistä konsensusta, vaikka ehkä kummatkin ajatellaan tästä tilanteesta ihan vastakkaisia juttuja kuin mitä sanotaan tai miten koetaan tää tilanne tai toisemme.

– Ja jos ei joskus halua sanoo jotain, sekin on ihan ok.

*joku heittää muutaman kauhallisen*

– Mut sanokaa silti ääneen jos mä heitän liikaa löylyä!

– Niin, kai kaikki konsensus on aina jollain tasolla näennäistä, mut ei se oo välttämättä paha. Silloin on myös mahdollisuus esimerkiksi yhteisöllisyyteen ja kuulumisen tunteeseen.

Mä olen niin kaksinaismoralistinen, kun en sano, mitä ajattelen nyt.

Vaikka tiedostat enemmän et oo yhtään sen parempi kuin minä, joka en tiedosta, enkä siksi voi valita.

– Haluaisin käydä keskusteluita, joissa täytyy perustella, miksi kukin sanoo jotain just niinku sanoo. Muuten uppoudutaan mielikuvamarkkinointiin, että mitä tää nyt viestii, kun olen Slushissa ja kuulun johonkin tiettyyn kuviteltuun Slush-yhteisöön ja -identiteettiin. Tietty se on luonnollista, koska täytyy kokea kuuluvansa johonkin. Mut haluaisin et ihmiset selittäis perin pohjin miksi ne edustaa kaikkia niitä mielikuvia ja tiedostaako ne sen!

Mun kaikki resurssit kuluu siihen, että kyseenalaistan omat toimintamallit, identiteetin, kaikki ne syvät syyt ja koko järjestelmän missä toimin. En pysty sanomaan mitään.

– Itse yritän kyseenalaistaa ainakin sen, minkä takia haluan pyrkiä tiettyyn elintasoon ja mitkä muut asiat hyvinvointia ja onnellisuutta vois tuottaa. Miten itse on syyllinen asioihin X ja osatekijä kaikessa siinä pahuudessa ja kärsimyksessä, mitä tässä maailmassa on.

Ajatteleekohan nää, että puhun näitä juttuja vaan todistaakseni jotain?

– Ei ajattelemattomuus oo aina välinpitämättömyyttä. Ihmiset on niin yksinäisiä, ei niillä oo sellasta turvaverkkoo, johon luottaa silloin, kun kyseenalaistaa itsensä totaalisesti.

Mä en pysty tähän keskusteluun just nyt.

– It’s so sad.

– Se yksinäisyys on niin lohdutonta. Mä herään siihen jatkuvasti aina uudelleen, aina uusien ihmisten kohdalla. Se rajottaa niin helvetin paljon.

– Eikä tietenkään voi kaikkea tiedostaa, se on sula mahdottomuus. Kun tiedostaa jonkun asian, voi valita toisin.

 

Biohacking lounge

– Mitä toimintatapoja teillä on vaikka yhteiskunnallisesti, jotka kontribuoi eniten yleiseen pahuuteen?

– Kuluttaminen. Kaikki kuluttaminen.

– Mulla on kyl sillä tavalla egoismi, et koko ajan miettii, mitä haluaa elämältä ja millaset asiat ois ”mun juttuja”.

– Mullakin toi, tai tavallaan individualismi.

– Sekin liittyy kapitalismiin.

– Mitä tahansa mä teen, se tulkitaan kapitalistisen viitekehyksen kautta. Noin niinku yleisesti ottaen. Voidaan toki miettiä, mikä on kapitalismin ja individualistisen kehityksen suhde: onko ne tulleet ajatuksina yhtä aikaa.

– Voidaanko mennä syömään, kun teillä on hirvee nälkä.

– Ei, nyt juodaan skumppaa ja kestetään.

– Jep, ylipäätään spesistinen ja ihmiskeskeinen ajattelu on tietysti ongelmallinen ja mittakaava missä se tapahtuu. Voidaan toki miettiä syitä, miksi ihmispopulaatio on päässyt räjähtämään ja ollaanko me jo lähtökohtaisesti ajateltu kaikkea hirveen ihmiskeskeisesti, että me hallitsemme kaikkea.

– Kun viedään tietty teknologia johonkin päin maailmaa, voidaan taata tietty elintaso. Sitten kun se populaatio kasvaa, muodostuu taas ongelma siitä, ettei oo pinta-alaa.

– Siinä kohtaa ei saada mitään, kun ei oo happee.

Hengittäisit välillä.

– Paitsi että on Slush! Ja on teknologia, joka aina kato ratkasee kaiken.

– Skål!

*kirkasvalolamppu sammuu*

– Good night.

– Oho tulipas [pimeää].

– Aina yhtä omituinen kokemus. Kun se sammuu…

– Mikä ois sellanen tilanne, että pureuduttais oikeesti ongelman syihin eikä pelkästään seurauksien ratkaisemiseen? Tiedättekö, vähän niin kuin sillon kun tulee tajuamisen hetki ja on hetken tyhjän päällä. Vaatis kaikkien yhteisen tajuamisen, et kaikki pysähtyis ongelmien äärelle ja voitais toimia toisin.

Tää on niin turhaa. Ei mikään tuu kuitenkaan muuttumaan tarpeeks.

– Se on romahdus. Todennäköisintä on se romahdus.

– Tavallaanhan kaikki, mitä me tehdään tähtää siihen, että me turvataan meidän tulevaisuutta. Osa näkee sen pitkäjänteisemmin ja osa lyhyemmällä aikavälillä, mutta kaikki meidän toiminta on jollain tavalla tulevaisuuskeskeistä. Meillä ei olisi elämää, jos me ei ajateltaisi, että huominen tulee. Tulevaisuus kehkeytyy auki joka hetki, aina tulee uusi hetki ja uus tulevaisuus…

– Yhteisöllisyys materiaalisuuden tilalle.

– Norminpurkutalkoot.

– Olikohan tää nyt yhtään hedelmällistä.

– Musta tuntuu, et me työskennellään näin niin kauan, kunnes me keksitään joku parempi tapa. #storyofcapitalism

 

Joskus-kollektiivin muodostavat Elsa Heikkilä, Lotta Hurnanen, Veera Kauhanen ja Suvi Tuomisto. Kollektiivi julkaisee kolmannen zinensä joskus keväämmällä.