Teologien sitseillä kaksi huumausepäilyä

Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys vakuuttaa ottavansa kaikki huumausepäilyt vakavasti.

T:Teksti:

Teologian opiskelijoiden opiskelijajärjestö Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys (TYT) kertoi reilu viikko sitten Facebook-sivullaan, että sen sitseillä on mahdollisesti huumattu kaksi osallistujaa.

Roomasitsit-niminen tapahtuma järjestettiin perjantaina 1. joulukuuta Uudella ylioppilastalolla. Tieto huumausepäilystä saatiin vasta tapahtuman jälkeen.

”Huumausepäilyä ei vahvennettu terveydenhoitohenkilökunnan toimesta, mutta uhrit kokivat tilansa ja vointinsa poikkeavan heidän tavallisesta käyttäytymisestään merkittävästi. Otamme kaikki huumausepäilytapaukset vakavasti”, kertoo puheenjohtaja Petra Harju yhdistyksen tiedotteessa.

Harjun mukaan yhdistys on ollut yhteydessä molempiin uhreihin ja he ovat kunnossa. Harju kertoi eilen tiistaina Ylioppilaslehdelle, ettei asiasta ole uutta tiedotettavaa.

Ilmi tullut huumausepäily on neljäs vuoden 2017 aikana.

 

Helsingin Sanomat uutisoi muutama viikko sitten tyrmäystippaepäilyjen varjostavan pääkaupunkiseudun opiskelijajuhlia. Jutussa viitattiin useampaan Ylioppilaslehden uutiseen vuoden ajalta.

HYYn pääsihteeri Jannica Aalto totesi uutisjutussa, että ylioppilaskunta voi panostaa lähinnä ennaltaehkäiseviin toimiin piirissään toimivien järjestöjen suhteen.

”Kyseessä on asianomistajarikos, niin emme voi sen enempää asialle tehdä. Halu mennä hoitoon täytyy lähteä uhrista itsestään, mutta toivoisimme toki, että mahdollisimman moni tekee ilmoituksen”, Aalto sanoi Helsingin Sanomille.

”Poliisinkaan suunnalta ei saa oikein mitään viisasten kiveä, miten näitä voisi estää.”